Chief Orlando leikitteli Malja-ajossa Ylivieskan T75-raveissa

Urheilu 10.8.2019 22:24
STT

Ylivieskan T75-ravien päätöslähtönä ollut lämminveristen Malja-ajo ratkesi oikeastaan jo lauantaina aamulla, kun toinen lähdön ennakkosuosikeista Atupem joutui jäämään kuumeisena kotitalliin. Niinpä kaikki oli pedattu Mika Forssin ohjastamalle ja Tapio Mäki-Tulokkaan valmentamalle Chief Orlandolle.

Aluksi toisessa ulkoparissa hidasvauhtisella avauskierroksella juossut ja tuhat jäljellä johtavan rinnalle kiertänyt Chief Orlando oli lopulta kaiken luottamuksen arvoinen ja nappasi helposti kymppitonnin arvoisen voiton ennen keulasta toiseksi kestänyttä President Lindyä.

–  Hevonen oli älyttömän hyvä ajaa, ja se toimi kuin ihmisen ajatus. Minulla oli koko ajan sellainen tunne rattailla, että me voitetaan tämä lähtö, Mika Forss totesi.

Voiton myötä Chief Orlando sai kutsun kuun loppupuolella lahden toisella puolella ravattavaan Sundsvall Open Trottiin. Valmentaja Mäki-Tulokkaan mukaan kisaan lähdetään, jos vain hevosella on kaikki kunnossa.

–  Siellä on vastassa varmasti kovia hevosia, mutta se on niin, ettei mitään saa, jos ei lähde koskaan yrittämäänkään, Mäki-Tulokas sanoi.

Lauantaina ajettiin myös Ruunaruhtinaskisan ensimmäinen lähtö. Se oli varsin yllätyksellinen Nopsan Vauhdin kirittyä vuoden ensimmäiseen voittoonsa, ja tasaisessa maaliintulossa muille totosijoille nousivat Pertturi sekä Pyörylän Paroni. Ruunaruhtinaskisa ratkeaa lopullisesti sunnuntaina, kun ajetaan 2  600 metrin osalähtö.

–  Nyt on pakka ihan auki ja periaatteessa tittelin voi voittaa mikä hevonen tahansa, Nopsan Vauhtia ajanut Henri Bollström tuumi.

Yli 35  000 euroa seitsemän oikein veikanneille palauttaneen ravivedon suurin yllättäjä 29-kertoimisen Nopsan Vauhdin ohella oli 25-kertoiminen Esmeralda Jones, jonka ohjastaja Santtu Raitala narutti ykkösen T75:ssä myös neljännen peräkkäisen voittonsa ottaneella Raggarilla. Muut voittajat Obrigado, Novan Voitto sekä Feeling Classy olivat kaikki pelihevosia, mutta eivät olleet suurimpia suosikkeja omissa lähdöissään.

MAINOS

Kommentoi

Malja-ajo lässähti kuin pullataikina vedossa, kun maamme tällä hetkellä ylivoimaisesti lahjakkain lämmienverinen eli Atupem, joutui lievän kuumeilun takia jäämään kotitalliin.

Samaan aikaan Ruotsin Åbyssä (Åby Stora Pris) mahtava Propulsion ohjaksissaan Örjan Kihlström ravasi uuden maailmanennätyksen 12,8a/yli 3140 metrin matkalla. Palkintoraha voitosta oli 2 mijoonaa Ruotsin kruunua eli n. 187 000 euroa.

Propulsionin kokonaistienestit ovat jo 29,2 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 2,7 miljoonaa euroa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:05
Oulun joukkoliikenne ottaa pian käyttöön uuden lippu- ja maksujärjestelmän – bussien elinkaari tarkasteluun ensi vuonna
21:11
Oulunsalon ampumaradan melusta valitetaan – mökkiläiset kokevat radan käyttöajat kohtuuttomiksi
20:59
Koronavirus levisi Eurooppaan ja Lähi-itään – Kiinassa koronavirus on vaatinut yli 130 kuolonuhria
20:41
Venäjää uhkaavat Kansainvälisen yleisurheiluliiton yhä kovemmat voimatoimet –  "Sen sijaan, että Venäjän liitto olisi myöntänyt syyllisyytensä, se on mennyt äärimmäisyyksiin kieltäessään"
20:39
Oulusta Helsinkiin neljässä tunnissa – Petteri Orpo panisi vauhtia ratainvestointeihin Tilaajille
20:31
Luistelun kohuvalmentajan seura äänestää helmikuussa uudesta hallituksesta – Taitoluisteluliitto odottaa selvitystä käytännön toimista, joihin seurassa on ryhdytty
20:11
Väistämisvelvollisuutta noudattamaton kuski törmäsi toiseen autoon Taivalkoskella – toista kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta
185
Tutkimus selvitti, miksi BMW- ja Audi-kuskit tuntuvat törttöilevän muita useammin – statusautojen omistajissa on keskivertoa enemmän itsekkäitä kuskeja
101
Väyrynen harkitsee paluuta keskustan jäseneksi – Jos Väyrynen palaa, Kärnä harkitsee puolueesta eroamista ja oman "uuskekkoslaisen" eduskuntaryhmän perustamista
95
Pääministeri Sanna Marin luottaa, että 30 000 työpaikkaa syntyy syksyyn mennessä – "Sillä polulla ollaan"
78
Analyysi: Nyt on siirryttävä poseerauksesta tekoihin – työllisyystoimet tänään hallituksen pöydällä
38
Maanpuolustustahto kääntyi hienoiseen nousuun – yli kaksi kolmesta puolustaisi maata aseellisesti aina, myös ylivoimaista vihollista vastaan
20
"Otamme kalastusvesiemme vallan takaisin" – Britannia alkaa säätää EU-ajan jälkeisiä lakeja
18
Arviointineuvosto kritisoi hallitusta: "Kulutusta pitäisi lisätä vasta, jos työllisyystavoite saavutetaan"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi tallouden pitää kasvaa koko ajan?

Palkat eivät nouse kuitenkaan suhdateiden mukaan, kuten viimekertaisen nousun alun ja tämän neuvottelun välillä. Nousu o... Lue lisää...
Kui se tuollaisen ny...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

29.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image