British Openin jatkopaikka on vielä Mikko Korhosen ulottuvilla

Urheilu 18.7.2019 20:03
STT

Mikko Korhosen saldo golfin British Openin avauksessa oli kolme birdietä, kaksi bogia ja yksi tuplabogi. Korhonen selvitti ensimmäiset 18 reikää yksi yli parin tuloksella 72, ja hän ponnistelee perjantaina päästäkseen mukaan viikonlopun kierroksille. 

Korhosen tunnelmat vaikuttivat aavistuksen ristiriitaisilta torstain lyöntien jälkeen.

–  Päivästä ja kentästä tuli tiukka testi. Hyvin sinnittelin mukana, vaikken lyönyt kovin hyvin etenkään alussa, Korhonen arvioi tulosta tiedotteessaan.

Kierros Royal Portrushin kentällä Pohjois-Irlannissa oli vielä pahasti kesken, kun Korhonen arvioi tilannettaan. Tavoite, eli jatkopaikka viimeisille kierroksille, näytti kuitenkin olevan edelleen hänen ulottuvillaan.

Terävämmin vastatuuleen

Korhonen onnistui torstaina avauspelissään kohtuullisesti, mutta lähestymislyönneissä hän ei ollut parhaimmillaan. Ne osuivat griinille vain 55 prosentin tarkkuudella.

Viheriöllä Korhonen oli tarkka.

–  Avauksiin pitää saada lisää terävyyttä varsinkin vastatuulessa ja lähestymisiä pitää pystyä lyömään lyhyillä raudoilla lähemmäksi reikää. Vähän pitää rentouttaa vielä huomenna. Ei kai siinä muuta, Korhonen mietiskeli jatkoa.

Kolmatta majoriaan pelaava Korhonen jatkaa urakkaansa perjantaina iltapäivällä. Sääennuste lupaa maltillisia tuulilukemia, mutta uhkana ovat sadekuurot. Tuuli on kuitenkin Portrushissa sadetta isompi riesa.

McIlroy eksyi pallostaan

Alkuillasta kilpailun kärjessä oli Irlannin Shane Lowry neljä alle parin tuloksella 67. Pohjois-Irlannin toivo ja turnauksen suosikeihin kuulunut Rory McIlroy epäonnistui huolellisesti, kun hän hukkasi pallon ensimmäisellä lyönnillään ja päätti päivän triplabogiin.

Muinoin 16-vuotiaana Portrushin 61 lyönnin kenttäennätyksen taputellut McIlroy, 30, väistyi yöhön kahdeksan yli parin tuloksella 79.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

7:45
Kempeleen Kirin Valtteri Kleemolan elämä jatkuu normaalisti viime kesänä saadusta aivoinfarktista toipumisen jälkeen – "Hieno tunne, kun ensimmäisen kerran sai taas hien pintaan ja pääsi saunomaan" Tilaajille
7:30
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
7:00
"Päässä surisi kuin ampiaispesässä" – Markku Toukola on kärsinyt lähes 20 vuotta piinaavasta vaivasta, joka miltei vie yöunet Tilaajille
7:00
Kävimme tapaamassa protestoivia naisia, jotka ovat laulaneet Delhin mummoprotesteissa jo viikkoja – Intian uusi kansalaisuuslaki jätti muslimit ulkopuolelle Tilaajille
6:43
Koripallolegenda Kobe Bryant kuoli helikopterin maahansyöksyssä
6:24
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
6:00
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta
34
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
16
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
6
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
5
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
5
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
3
Ravimies Lintilä palasi tuttuun työpaikkaan ja puhuu etätyön puolesta – "Laitosten siirto maakuntiin on hyödytöntä" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan keski- ja itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven kuntia sekä Enontekiön kunnassa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

225 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image