Huutomyrsky siivitti Boltin hurjaa ME-juoksua

Jamaikalaisjuoksija Usain Bolt tarjosi MM-kisayleisölle mestaruuden ja uuden maailmanennätyksen 9,58.
Berliini 2009 16.8.2009 23:00 | Päivitetty 17.8.2009 7:42
STT
Huikea huutomyrsky seurasi Usain Boltin maailmanmestaruusjuoksua lähdöstä maaliin Berliinissä MM-kisojen sadan metrin finaalissa. Jamaikalaisjuoksija tarjosi MM-kisayleisölle sitä mitä se oli tullut katsomaan: mestaruuden ja uuden maailmanennätyksen 9,58.

Vuosi sitten Pekingin olympialaisissa Bolt porhalsi 100 ja 200 metrin olympiakultaa maailmanennätysajoin. Berliinin sadan metrin juoksun jälkeen on vaikea kuvitella, että kukaan pystyisi haastamaan häntä MM-kisojen 200 metrillä, joka on hänen lempimatkansa.

Uransa ensimmäisessä sadan metrin MM-finaalissa Boltin reaktio oli kahdeksan juoksijan kolmanneksi hitain. Hän siirtyi kärkeen kiihdytyksessä ja harppoi huippuvauhtiin päästyään 2,6-metrin askelellaan muilta karkuun kuin moottorin avustamana.

-- Sanoin etukäteen, että mitä vain voi tapahtua, ja niin siinä kävi. Tavoitteet olivat korkealla, mutta ylsin 9,58:aan ja voin olla onnellinen, Bolt sanoi.

-- Tarkoitukseni on parantaa entisestään, hän lisäsi.

Ennen finaalin starttia Bolt kävi läpi tutuksi käyneet ilmeet ja eleet kameralle. Kun mestaruus sitten varmistui, Bolt juhli sitä kunniakierroksella ja Jamaikan lipun kera.

Gay Yhdysvaltain ennätykseen

Mestaruutta puolustanut amerikkalainen Tyson Gay oli Berliinissä toinen uudella Yhdysvaltain ennätyksellä 9,71. Samalla hän siirtyi kaikkien aikojen tilastossa toiseksi ohi Jamaikan Asafa Powellin, joka oli MM-taistossa kolmas kauden parhaallaan 9,84. Myötätuulta juoksussa oli 0,9 metriä sekunnissa.

-- Pystyn juoksemaan nopeammin. Tänään en sellaiseen suoritukseen kyennyt, Gay ruoti. Boltin ylivoima sadalla metrillä on häikäisevää. Se perustuu hänen kykyynsä liikuttaa pitkiä jalkojaan liki samalla askelrytmillä kuin monet lyhyemmät huippunimet. Hänen askeleensa on silti pitkä, ja meno pysyy rentona.

Edellisen ME:nsä Bolt juoksi Pekingin olympialaisissa. Tuolloin hän pinkaisi 9,69 juoksun lopussa löysäten. Jo silloin asiantuntijat laskivat, että 9,60:n alitus on hänelle mahdollinen. Berliinin juoksun loppu näytti siltä, että ennätyksessä on yhä varaa, jos joku olisi pysynyt aivan rinnalla loppuun asti.

160 000 dollaria palkintona

Uransa 200 metrin juoksijana aloittanut Bolt juoksee 22-vuotiaana vasta uransa toista vuotta sataa metriä. Ray Stewartin ja Kim Collinsin valmentajana aiemmin kunnostautuneen Glen Millsin juoksija on silti lajinsa ylivoimaisimpia hallitsijoita.

Sadan metrin voitollaan Bolt kuittasi 60 000 dollarin verran palkintorahaa. ME taas toi 100 000 dollarin verran bonuksia. Bolt on sadan metrin ensimmäinen miespuolinen jamaikalainen maailmanmestari, tosin Jamaikalta lähtöisin oleva Linford Christie voitti matkan Britannian kansalaisena Stuttgartissa 1993.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

11:07
Esperi Care kertoo tehneensä isoja muutoksia talven kohun jälkeen – hoitajaliiton mukaan laatu vanhusten hoivakodeissa on parantunut vain viranomaisten huomautuksesta
10:53
Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko ensi viikon – valvonta kohdistuu muun muassa ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen
10:43
Nyt apu ehtii vesille entistä nopeammin: Oulu-Koillismaan pelastuslaitos otti käyttöön vesijetin
10:40
Sorsapoikue joutui pinteeseen Ranualla – pelastuslaitos auttoi poikaset ulos lietealtaasta
10:34
Kotimaisesta viljasta on tulossa keskimääräinen sato – Vuodet eivät ole veljeksiä, sillä vuosi sitten pelättiin jopa leipäpulaa
10:23
Ed Sheeranin lentokenttäkonsertit rikkovat Suomen suurimman konserttitapahtuman ennätyksen – paikalle odotetaan yli 106 000 katsojaa
9:39
Oulun uimarantojen vedet täyttivät laatuvaatimukset – sinilevää kahdella rannalla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sotkun munkki.

79 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko sinä tienaat bruttona/kk ja montako vuotta on yläasteen jälkeen koulutusta ja paljonko työelämää?

Minäpä kerron, joten nyt kuulolle! Yleisin palkka "täällä" ei todellakaan ole 4000 kuukaudessa, joten älä puhu höpöjä! ... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image