Tv-ko­lum­ni: Pelot ja toiveet ajavat to­si-tv:n ääreen


-

On kaksi syytä katsoa tosi-tv:tä: haluan joko salaa olla kuin osallistujat tai en tosiaan halua olla kuten he. Molemmissa on viehätyksensä.

Korona-aikana koukutuin Netflixissä The Circle-sarjaan, joka on kuin some-ajan Big Brother. Osallistujat suorittavat valvovan kameran alla tehtäviä ja yrittävät tulla suosituksi muiden silmissä. Erona BB:hen on, että he eivät saa tavata toisiaan kasvokkain, vaikka asuvat samassa talossa. Viestintä tapahtuu somessa.

Tosi-tv:ssä ihmiset esittävät aina itseään. The Circle -sarjassa esittäminen viedään metatasolle: osallistuvat esittävät itseään esittämässä itseään. He voivat myös ”catfishata”, eli valehdella somessa vaikka ulkonäöstään. Asetelmassa on jotain dystooppista, enkä tosiaan olisi halunnut olla osallistujien saappaissa.

Pandemia kuitenkin muutti todellisuutta. Yhtäkkiä olin yhtä eristyksissä ja riippuvainen ruuduista kuin The Circlen osallistujat. Sometustani ei tosin kuvattu, eikä eristyksessä ollut voitettavana rahaa, vaan viheliäinen virus.

Päädyin katsomaan muitakin tosi-tv-formaatteja, jotka perustuvat ihmisten fyysiseen eristämiseen toisistaan. Netflixissä julkaistussa Love Is Blind -ohjelmassa deittaillaan kopeissa, joissa kuulee vain toisen äänen. Keskusteluiden perusteella pitäisi valita tuleva kumppani ja kosia tätä. Lopulta parit tapaavat kasvokkain, mistä syntyy kammottavaa draamaa.

Toivottavasti koronan aikana tavanneilla pareilla menee rajoitusten purkauduttua paremmin kuin Love Is Blindin osallistujilla.

Formaatit ovat kiinni ajassaan

Eristyssarjat tuntuivat aluksi peilimaailmalta, vinolta nykyhetken heijastukselta. Sitten kyllästyin. Kun eristys-ihmiskoetta eli itse, siitä tuli arkea. Odotin ovien aukeamista kuin BB:n viimeiset jäljellä olevat kilpailijat.

Huomasin, että tosi-tv:n kuuluu olla karnevalistista eskapismia. Läpikotaisin tuttua itseäni ja elämäntilannettani en halua ruudulta nähdä, vaan tosi-tv:tä ajavat katsomaan toiveet ja pelot.

Formaatit ovatkin kiinni ajassaan ja herkkiä havaitsemaan, mitä ihmiset salaa haluavat. Rakkautta, yhteisöllisyyttä tai rahaa? Voi olla, että tämän kevään jälkeen harva haluaa ainakaan eristäytyä tai katsoa, kun muut eristäytyvät.

Ehkä tulevaisuuden hittiformaatissa hengaillaan ihmisjoukoissa ja unohdetaan käsidesit kotiin.