Trump saa vir­ka­syyt­teen ka­pi­naan kii­hot­ta­mi­ses­ta – kym­me­nen re­pub­li­kaa­nia kääntyi pre­si­dent­tiä vastaan

Presidentti Donald Trump on saanut virkasyytteen kansannousuun yllyttämisestä, kun hän ohjasi väkijoukon marssimaan kongressille ja estämään Joe Bidenin valinta presidentiksi.

Edustajainhuone äänesti presidentti Donald Trumpin virkarikossyytteestä keskiviikkoiltana.
Edustajainhuone äänesti presidentti Donald Trumpin virkarikossyytteestä keskiviikkoiltana.
Kuva: US HOUSE OF REPRESENTATIVES HAND

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump joutuu toistamiseen vastaamaan virkasyytteeseen. Asia ratkesi edustajainhuoneessa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Edellisen kerran presidentti oli syytteessä vuosi sitten vallan väärinkäytöstä ja kongressin toiminnan häiritsemisestä. Tuolloinen tapaus liittyi olettamukseen, että Trump oli painostanut Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyitä. Tällöin republikaanienemmistöinen senaatti kuitenkin vapautti presidentin syytteistä.

Nyt tilanne on erilainen. Historiallinen toinen syyte koskee kapinaan kiihottamista eli kongressirakennuksen "valtausta" ja väkivaltaista mellakointia tammikuun alussa. Trumpin ei katsottu yrittäneen hillitä tapahtumia vaan pikemminkin kiihottaneen kannattajiaan. Viisi ihmistä kuoli.

Virkasyytepäätös syntyi edustajainhuoneessa äänin 232-197, kun kymmenen republikaania kääntyi Trumpia vastaan ja äänesti demokraattien rinnalla.

Käännynnäisten perusteluissa korostui totaalinen pettymys siihen, ettei presidentti ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin, kun hyökkäys kongressitaloon alkoi.

Trump rypee itsesäälissä?

Donald Trump julkaisi Suomen aikaan viime yönä Twitter-videon, jolla hän sanoi tuomitsevansa väkivallan kongressitalolla. Hän käytti julkaisussa Valkoisen talon tiliä, sillä Twitter on sulkenut hänen oman tilinsä.

Presidentin mukaan hänen todelliset kannattajansa eivät suvaitse poliittista väkivaltaa, ja mellakkaan osallistuneet tuodaan oikeuden eteen. Omasta virkasyytteestään hän ei maininnut mitään, vaikka edustajainhuone oli päättänyt siitä vain pari tuntia aikaisemmin.

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN kertoo Valkoisen talon lähteisiinsä vedoten, että Trump rypee nyt itsesäälissä ja tuntee itsensä yksin jätetyksi ja petetyksi.

"Kaikki Valkoisessa talossa ovat nyt vihaisia kaikille", CNN:n siteeraama neuvonantaja luonnehtii.

Nyt syyte voi mennä läpi

Virkarikossyyte etenee senaatin päätöksentekoon todennäköisesti vasta sen jälkeen, kun uusi presidentti Joe Biden on astunut virkaansa ensi viikon keskiviikkona.

Jotta Trump tuomittaisiin ja poistettaisiin virasta jälkijättöisesti, kahden kolmasosan senaattoreista pitää kannattaa viraltapanoa. Demokraateilla on tulevassa senaatissa 50 paikkaa sadasta, joten syytteen läpi meneminen vaatii 17 republikaanisenaattorin tuen.

Toisin kuin vuosi sitten, nyt se on täysin mahdollista.

Republikaanileirissä monet alkavat olla sitä mieltä, että oikeusprosessin kautta Trump saadaan lopullisesti pois pelistä. Sen jälkeen puolue voi aloittaa politiikan teon puhtaalta pöydältä – tai ainakin puhtaammalta kuin jos 74-vuotias Trump edelleen istuisi pöydän päässä useine skandaalisotkuineen.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 14.1. kello 8.21.