THL: Suo­mes­sa todettu 236 uutta ko­ro­na­tar­tun­taa – Poh­jois-Poh­jan­maal­la uusia tar­tun­to­ja Oulussa ja Tyr­nä­väl­lä

Suomessa on todettu 236 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Uusista tapauksista 12 on kirjattu Pohjois-Pohjanmaalle. Koko maakunnassa on nyt todettu kaikkiaan 1835 koronatartuntaa.

Maakunnan uusista tartunnoista suurin osa eli 10 tapausta on todettu Oulussa. Kaupunkiin on nyt viime keväästä lähtien kirjattu 1398 koronatartuntaa.

Oulun lisäksi uusia tapauksia kirjattiin Tyrnävälle, jossa todettiin kaksi uutta tartuntaa. Kunnassa on nyt todettu kaikkiaan 25 koronatapausta.

Länsi-Pohjan alueella uusia tapauksia on THL:n mukaan kolme, joista kaksi Torniossa ja yksi Simossa. Koko alueella tartuntoja on todettu nyt yhteensä 398.

Lapissa ei ole THL:n mukaan todettu uusia tapauksia. Viime keväästä lähtien alueella on todettu yhteensä 386 koronatartuntaa. Myös Kainuun tartuntamäärä pysyi ennallaan. Alueella on todettu 193 koronatapausta.