THL: Poh­jois-Poh­jan­maal­la kym­me­nen uutta ko­ro­na­tar­tun­taa – eniten tar­tun­to­ja Raa­hes­sa ja Pu­das­jär­vel­lä, Oulussa ei yhtään

Suomessa on todettu 426 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Pohjois-Pohjanmaalla uusia tartuntoja on raportoitu kymmenen. Niistä neljä on Raahessa ja kolme Pudasjärvellä. Lisäksi on yksittäiset tartunnat Nivalassa, Siikalatvalla ja Ylivieskassa.

Kainuun sairaanhoitopiirissä on todettu kuusi uutta tartuntaa Kajaanissa.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on yksi uusi tartunta Torniossa. Lapissa on puolestaan raportoitu kaksi tartuntaa, joista yksi Rovaniemellä ja yksi Sodankylässä.

Suomessa on koko epidemian aikana todettu 80 842 varmennettua koronatartuntaa. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tartuntoja on ollut 2 796, Kainuussa 271, Länsi-Pohjassa 539 ja Lapissa 605.

THL:n päivittäiset tartuntaluvut perustuvat tartuntatautirekisteriin. Luvuissa voi olla mukana tartuntoja useilta eri päiviltä.

Neljä uutta menehtynyttä

THL:n mukaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu nyt yhteensä 866, mikä on neljä enemmän kuin eilen keskiviikkona.

Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä on nyt koko maan mittakaavassa yhteensä 136, mikä on kymmenen potilasta vähemmän kuin eilen.

Perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä on nyt 57, mikä on kaksi potilasta vähemmän kuin eilen. Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä on nyt 42, mikä on kolme potilasta vähemmän kuin eilen.

OYSin erityisvastuualueella erikoissairaanhoidon osastoilla koronapotilaita on neljä. Perusterveydenhuollon osastoilla potilaita on kolme ja teho-osastoilla enää vain kaksi.

OYSin erikoisvastuualue on raportoinut tähän mennessä yhteensä 54 koronakuolemaa.

Juttua muokattu klo 14: lisätty tiedot kuolleista ja potilaista.