Muhos-ravit ajettiin hyytävässä tuulessa

Tervareitti 13.2.2018 10:22
Tervareitti

Arto Nenonen

Kylmä merituuli ja Koreassa järjestettävät olympialaiset karsivat kovalla kädellä ravikansan rivejä lauantaina Oulun Äimärautiolla ajetuissa Muhos-raveissa.

Hevosihmisistä vain innokkaimmat ja uskollisimmat – kuskien, valmentajien ja taustajoukkojen lisäksi – tarkenivat seurata kaikki 12 lähtöä.

Muhoksen nimikkoharjoitusraveja ajatellen ajankohta ei ollut paras mahdollinen. Toisaalta, järjestäjien on sovitettava harjoitusravinsa radan aikatauluun sopivaksi.

Harjoitusraveissa on kuitenkin oma, leppoisa tunnelmansa. Siitäkin huolimatta, että radalla ajetaan aina tosissaan kilpaa.

Lauantaina ravien kuudennessa lähdössä kilpailuvietti oli niin viritetty, että vasta neljäs lähtöyritys hyväksyttiin.

Ensimmäisellä yrittämällä kaksi kiireisintä valjakkoa ehätti jo takasuoran loppuun ennen kuin kuuluttajana toiminut Markku Nisula huomasi töräyttää summeriaan uusinnan merkiksi.

Lue lisää tiistain 13.2.2018 Tervareitistä.

 

Artikkeli Muhos-ravit ajettiin hyytävässä tuulessa julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Et sitten edes lukenut aloitusta tai et järkytykseltäsi ymmärtänyt sitä. Lainaus: "...pitää osata olla menemättä lankaan... Lue lisää...
Sifferi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image