Muhoksella sirutetaan perjantaina lemmikkejä

Tervareitti 4.1.2018 10:12
Tervareitti

Jari Riekki

Muhoksella järjestetään perjantaina 5.1. kello 17–20 lemmikkieläinten sirutustapahtuma, joka on osa valtakunnallista MiljoonaMikrosirua -kampanjaa.

Osoitteessa Matokorventie 409 on mahdollista saada lemmikkieläimensä merkityksi mikrosirulla, jonka avulla hukkateille joutuneet eläimet saadaan toimitetuksi takaisin omistajilleen.

Kissan siruttaminen maksaa tapahtumassa ainoastaan 2,50 euroa. Muiden eläimien, kuten koirien, marsujen, kanien frettien ja minipossujen siruttaminen maksaa tapahtumassa 10 euroa. Maksutapana käy vain käteinen.

Tapahtuma on suunnattu erityisesti kennelnimettömille kissoille ja koirille sekä muille lemmikeille.

Mikrosiru niskaan nahan alle

MiljoonaMikrosirua on neljän vapaaehtoisen eläinten ystävän perustama projekti, jonka tavoitteena on siruttaa mahdollisimman monta, jopa miljoona lemmikkieläintä.

Projektissa mukana oleva Kristiina Liukonen, joka toimii Muhoksen tapahtumassa siruttajana, kertoo että elokuussa aloitetun projektin aikana on saatu vapaaehtoisvoimin sirutettua jo lähes 1 500 lemmikkiä.

Liukonen kertoo, että sirutus on erittäin nopea rokottamiseen verrattavissa oleva toimenpide, jossa noin riisinjyvän kokoinen mikrosiru asennetaan lemmikin niskaan nahan alle.

Mikrosiru sisältää numerosarjan, jonka perusteella kadonnut eläin voidaan palauttaa omistajalleen. Pelkkä sirutus ei siis riitä, vaan siru ja eläin täytyy rekisteröidä, mikä hoituu samalla sirutuksen yhteydessä.

Sirutukseen ilman ajanvarausta

Liukonen kertoo, että sirutuksen ansiosta lemmikki voidaan saada helpommin ja nopeammin takaisin isännälleen tai emännälleen.

Sirutus voi myös säästää kuntien varoja, kun kunnat eivät joudu maksamaan löytöeläintaloille niistä lemmikeistä, joiden alkuperäinen omistaja ei löydykään.

Tapahtumaan ei tarvitse ajanvarausta, vaan paikalle voi tulla ilmoittamatta lemmikin ja käteisrahan kanssa.

Vastaavanlainen sirutustapahtuma järjestetään perjantaina Oulussa kello 12-15 osoitteessa Haarasuontie 10.

 

Artikkeli Muhoksella sirutetaan perjantaina lemmikkejä julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

19:33
Vaikeinta Yini Wangille on yksinäisyys, sillä ujoista oululaisista on hankala saada ystäviä
19:29
Pörssit pääsivät vauhtiin - Helsingissä nousua reilusti yli 2 prosenttia
19:20
Kommentti: Eduskunnan luottamusäänestys ei lopeta työtaisteluita irtisanomislakeja vastaan
19:00
Vanhan auton saa Oulussakin muutettua kulkemaan myös kaasulla – investointi voi nykyhinnoilla maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa Tilaajille
18:49
"Deadline oli hänelle pyhä" – Touko Siltala muistelee lämmöllä pitkää ystävyyttään ja yhteistyötä kirjailija Arto Paasilinnan kanssa
18:46
Jalkapallon oma Skoda-cup nosti Huuhkajat lentoon
18:00
Haluatko yliopistoon ilman pääsykoetta tai huippuarvosanoja? Se voi kohta olla mahdollista, jos työskentelet oikeassa firmassa Tilaajille
131
Kysyimme: Miksi dieselin hinta on jo sama kuin bensiinin?
73
Poliisi kirjoitti 45 rikesakkoa ilman valoa liikkuneille oululaispyöräilijöille, lisäksi polkupyöräilijöille jaettiin valoja
58
HS-gallup: SDP:n etumatka kasvaa, vihreiden kannatus jatkaa murenemistaan
44
Sipilä syytti ay-liikettä painostamisesta - poliitikoilta vaaditaan nyt rohkeutta ja päättäväisyyttä
43
Antti Rinne: "Surkuhupaisammin ei pääministeri Sipilä voi sanoa" – demarien puheenjohtaja vakuuttaa olevansa valmis pääministeriksi
37
IS: Iissä erikoinen kiista frisbeegolfradasta –"maanomistaja" kielsi alueen käytön ja vei korit pusikkoon, kunnanjohtaja aikoo tehdä rikosilmoituksen
33
Miksi nuoret miehet kaahaavat? Vuosittain liikenteessä kuolee noin 40 nuorta miestä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millä keinoin Ay-liikkeen valtaa saadaan rajattua?

Juuri näin. Tässä ollaan niiden asialla jotka eivät pysty itse vaikuttamaan tilanteeseen. Työttömät, syrjäytyneet, vamm... Lue lisää...
Onnea, olet ymmärtän...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.10.

Fingerpori

16.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image