Hallinto-oikeus kumosi päätöksen Sormusen valinnasta Utajärven kun­nan­joh­ta­jak­si

Tervareitti 31.5.2018 16:22
Tervareitti

Jari Riekki

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on 30.5. antamassaan päätöksessään kumonnut Utajärven kunnanvaltuuston 19.4.2017 tekemän päätöksen valita Anne Sormunen Utajärven kunnanjohtajaksi.

Antero Kassisen hallinto-oikeudessa tekemässä valituksessa vaadittiin valtuuston päätöksen kumoamista kuntalain, hallintolain, tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain vastaisena.

Valitustaan Kassinen perusteli sillä, että hakijoiden joukossa oli useita kelpoisuusehdot täyttäneitä henkilöitä, joilla on pidempi kunnallisalan kokemus kuin virkaan valitulla.

Kunnanhallitus ei valituksen tekijän mukaan etukäteen määritellyt kriteereitä, joiden perusteella erilaiset ansiot kunnalliselta, valtiolliselta tai yksityiseltä puolelta pisteytetään. Kunnanhallituksen olisi myös tullut laatia puolueeton ja seikkaperäinen ansiovertailu, joka valintaprosessissa jätettiin tekemättä.

Hallinto-oikeus päätyi kumoamaan valtuuston päätöksen kunnanjohtajan valinnasta, koska se katsoi, ettei valintaprosessissa laadittu hakijoiden ansioista kirjallista ansiovertailua eikä hakijoita menettelyn aikana tosiasiallisesti vertailtu keskenään. Asiakirjoista ei myöskään ilmene se, millä perusteella haastatteluun tai henkilöarviointiin kutsutut on valittu.

Hallinto-oikeus katsoo, että kunnanvaltuuston päätös on hakijoiden asianmukaisen ansiovertailun laatimisen laiminlyönnin vuoksi syntynyt virheellisessä järjestyksessä, mistä syystä se on kumottava kuntalain 90 §:n 2 momentin perusteella.

 

Artikkeli Hallinto-oikeus kumosi päätöksen Sormusen valinnasta Utajärven kunnanjohtajaksi julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

MAINOS

Kommentoi

Oikea päätös. Ansioitten mukaan valinta pitää tehdä eikä pärstäketoimen tai hyvävelijärjestelmän perusteella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Kassinen !! Sait jälleen kerran hämmennetty ja sekoiltua kunnolla. Pitkästä aikaa kunnassa huippujohtaja niin siitäkin pitää alkaa pyristelemään. No kyllä Sormunen jatkoon valitaan taas. Ei Asko Merilä.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

Hallitusvalittelijat ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä samoin kuin ay-valittelijat, jotka avaavat joka päivä ainakin yh... Lue lisää...
miksi aina haukutaan...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

25.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image