Yrityskaupat: Ou­lu­lai­nen oh­jel­mis­to­yri­tys Cu­bi­Ca­sa myytiin USA:han

Urheilu: Paula Ranta, 21, on hank­ki­nut jä­ri­syt­tä­vän määrän lihasta vuo­des­sa ja tähtää maail­man par­haak­si

Ter­van­polt­to

Tervanpoltto oli raskasta ja aikaa vaativaa työtä.Yleisintä oli polttaa tervaa tervahaudassa.

Tervanpoltto oli raskasta ja aikaa vaativaa työtä. Yleisintä oli polttaa tervaa tervahaudassa.

Kuoritut puut
Kuva: Kaleva arkisto
Kuoritut puut

Tervahautoja oli Suomessa kahta tyyppiä: rännihaudat ja tervahaudat. Rännihautaa käytettiin ainoastaan kotitarve- poltossa. Tervahautaa puolestaan käytettiin suurtuotannossa ja se oli pyöreä ja pohjaltaan suppilonmuotoinen. 


Valmistelutyöt vievät aikaa

Tervanpolttoprosessi kesti useamman vuoden. Puiden täytyi olla mahdollisimman pihkaisia, jotta niistä olisi saatu mahdollisimman paljon tervaa. Tämän takia männyt piti kolota eli kuoria. Puiden kuorimisprosessi kesti yleensä kolmesta viiteen kesää. Koloaminen suoritettiin huhti-kesäkuussa.

Sinä keväänä, kun tervaa aiottiin polttaa, tehtiin itse tai teetettiin ammattimiehellä tervatynnyrit. Tynnyrien koko vaihteli eri aikoina, mutta vuoden 1886 jälkeen tynnyrin kooksi määrättiin 125 litraa. Polttamista edeltävänä kesänä tervahauta kaivettiin lähelle kuljetukseen sopivaa vesistöä. Haudan pohjasta kaivettiin oja, jota pitkin valmis terva saatiin kulkemaan tynnyreihin. Sen vuoden keväänä, jolloin terva aiottiin polttaa, haudan pohja tiivistettiin esimerkiksi savella.

Tervatynnyri
Kuva: Kaleva arkisto
Tervatynnyri

Polttamista edeltävänä syksynä haudassa poltettavat puut kaadettiin ja ne kuljetettiin talvella reellä valmiiksi kaivetun haudan ympärille.

Keväällä lumien sulettua puita alettiin latoa tervahautaan keskuksesta ulospäin mahdollisimman tiiviiseen. Kun puut oli ladottu tervahautaan, ne peitettiin turpeella ja mullalla.

Puiden latominen tervahautaan
Kuva: Risto Rasila
Puiden latominen tervahautaan

Varhaisimmissa tervahaudoissa ei käytetty lainkaan putkea vaan terva kertyi hautaan, josta se otettiin talteen haudan polttamisen loputtua. Jo 1600-luvulla tervahautoihin lisättiin ns. ränni tai piippu, jota pitkin terva johdettiin halssiin. Halssissa tynnyrit täytettiin polttamisen aikana tervalla. Haudan keskelle pystytettiin paalu, silmätikku, napa, kuningas, miten sitä missäkin kutsuttiin. Haudan alareunan ympärille jätettiin reikiä sytyttämistä varten. 


Terva valmistuu

Sitten olikin tervahaudan polttamisen vuoro. Haudan sytyttäminen tapahtui tyynenä päivänä. Polttamista oli valvomassa ja johtamassa hautamestari. Hänen apunaan oli vähintään kaksi apumestaria. Syy siihen, että tervahaudan polttamisella oli useita valvojia, johtui siitä, että hauta saattoi palaa jopa viikkokausia.

Tervahaudan sytyttäminen
Kuva: Kirsi Haapea
Tervahaudan sytyttäminen

Tervahautaa piti valvoa koko polton ajan. Sen piti palaa tasaisesti eikä se saanut leimahtaa ilmiliekkeihin. Kun tervan tulo loppui, hauta peitettiin ja tukahdutettiin.

Yhdestä haudasta saadun tervan määrä vaihteli haudan koon mukaan. Keskimäärin yhdestä haudasta saatiin 40 - 50 tynnyriä tervaa. Tynnyreiden koko oli 125 litraa.

Kun terva oli tynnyreissä, työ ei suinkaan ollut ohi. Terva täytyi vielä siivota vedestä sekä tervavedestä, joka oli vedensekaista, liikaa palanutta nestettä. Sitten tynnyrit tasattiin sisällöltään samansuuruisiksi. Vasta tämän jälkeen oli  myynnin aika.


Epäonnistuneita tervanpolttokokeiluja Oulussa

1800-luvulla tervaa yritettiin polttaa myös tervauuneissa. Ne eivät kuitenkaan saaneet koskaan suurta merkitystä tervantuotan- nossa.

Tervauuni
Kuva: Kaleva arkisto
Tervauuni

Oulussa yritettiin tehostaa tervantuotantoa tervauunilla. Uunin etuna olisi ollut se, että polton sivutuotteena syntynyt tärpätti olisi saatu talteen toisin kuin haudassa. Tervauunikokeilu kuitenkin epäonnistui: uunia lämmitettiin liikaa, se halkesi, ja puut paloivat tuhkaksi. Jo tuotettu tervakin valui hukkaan.

Yritys uudistaa vuosisatoja vanhaa tuotantotapaa epäonnistui, kun rahaa uuteen uunikokeiluun ei näyttänyt löytyvän.