Oulun osuus koko Suomen tervaviennistä oli 1840-luvulta lähtien jatkuvasti yli 30 prosenttia. Viennin huippuaikaa oli Yhdysvaltain sisällissodan aika 1860-luvun alkupuolella.
Varsinainen viennin romahdus tapahtui vasta 1900-luvun alussa. Yksi syy tähän oli varmastikin tervahovin palo vuonna 1901, mutta suurin syy pidemmällä aikavälillä lienee kuitenkin ollut Suomen ja maailman tervakaupan yleinen kuihtuminen. Tästä johtunee se, ettei kauppa tervahovin palon jälkeen enää elpynyt entiselleen. 1900-luvun alussa tervaa vietiin Oulusta maailmalle enää yhtä paljon kuin sata vuotta aiemmin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa tervavienti oli kuihtunut kymmenesosaan 1900-luvun ensimmäisistä vuosista.
Ruotsista Välimerelle
Seuraavalla kartalla on kuvattu satamat, joihin tervaa Oulusta vietiin.
1600- ja 1700-luvulla Oulun tervanvienti kohdistui lähes yksinomaan Ruotsiin. Tämä johtui siitä, että lähes koko tämän aikakauden ajan Oulun oli myytävä tervansa Tukholmaan.
Vapautuneen tervakaupan myötä 1800-luvun alkupuoliskolla Tukholma oli edelleen merkittävä Oulun tervan ostaja. Sen asema kuitenkin väheni jatkuvasti. Myös vienti muihin Ruotsin satamiin väheni. Pääasiallisin syy oli Venäjän uusi kauppapolitiikka, joka tähtäsi Suomen taloudelliseen erottamiseen entisestä emämaastaan Ruotsista.
Pietari nousikin merkittäväksi Oulun tervan vientikohteeksi 1820-luvulta eteenpäin.
Venäjä tuki myöskin Suomen kauppaa Tanskan kanssa. Niinpä Kööpenhaminasta tuli 1800-luvulla merkittävä Oulun tervan ostaja.
1840-luvulta alkaen Lyypekistä tuli vähitellen suurin Oulusta tervan ostaja. Lyypekki ei tosin käyttänyt ostamaansa tervaa kuin vain osittain. Se vei suuren osan tervasta eteenpäin Isoon-Britanniaan, joka olikin toinen suuri Oulun tervan ostaja 1800-luvulla. Myös Iso-Britannia vei tervaa eteenpäin, pääasiassa siirtomaihinsa.
Ensimmäisen maailmansodan aattona vuonna 1913 tervakauppa oli jo loistonsa ohittanut. Tällöin Portugali nousi suurimmaksi Oulun tervan ostajaksi. Portugalista tervan tie jatkui Välimerelle.