Ruoka

Aina vas­ta­lei­vot­tua leipää

Sämpylätaikinaa voi tehdä etukäteen useamman päivän tarpeisiin ja pakastaa kohotetut sämpylät sopivankokoisiin pakastuspusseihin.
Ruoka 17.11.2011 0:00
Peerit Tähtinen teksti Tapio Maikkola kuvat Kaleva
Tuore leipä ja sämpylät maistuvat aina. Joka päivä ei välttämättä käydä kuitenkaan kaupassa. Yksi kätevä ratkaisu on valmistaa taikinaa runsaammin kuin kertatarve on ja pakastaa osa.

Sämpylöiden perusreseptiä voit muunnella käyttämällä eri jauhoja. Myllyillä on omia valmiita sämpyläjauhoseoksia, jolloin muita jauhoja ei tarvitakaan.

Voit tehdä oman sekoituksen, mutta yhtenä osana kannattaa käyttää hyväsitkoista ydinvehnää tai hiivaleipäjauhoja. Makua antamaan sopivat leseet, siemenet, kuivatut yrtit.

Sämpylöiden pinnan voit koristella ripottelemalla jauhoja tai unikon-, auringonkukan- tai fenkolinsiemeniä.

Sämpylät saavat kauniin värin pinnalleen, kun voitelet ne ennen paistamista munalla. Voit voidella sämpylät myös ennen paistamista ja paistamisen aikana oliiviöljyllä, jolloin pinta jää himmeäksi ja pehmeäksi.



Sämpylät


50 g hiivaa
5 dl kylmää vettä
1 tl sokeria
1,5 tl suolaa
2 rkl ruokaöljyä
4 dl graham- tai spelttijauhoja
noin 9 dl puolikarkeita vehnä.jauhoja

Murustele hiiva leivontakulhoon ja lisää vesi. Hämmennä kunnes hiiva on liuennut.

Lisää sokeri, suola ja öljy. Sekoita lopuksi graham- tai speltti- ja vehnäjauho. Vaivaa tasaiseksi ja kimmoisaksi taikinaksi.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa se noin 15-20 osaan.

Leivo taikinanpalat pyöreiksi pulliksi ja laita ne leivinpaperilla peitetyn pellin päälle. Anna kohota noin 20 minuuttia.

Pakasta sämpylät aluksi leivinpellin päällä parin kolmen tunnin ajan. Pakkaa sen jälkeen sämpylät pakastepusseihin.

Kun haluat tuoreita sämpylöitä, ota tarvittava määrä pakkasesta ja laita ne jälkeen leivinpaperilla peitetylle pellille. Sulata ja anna niiden kohota noin tunnin ajan.

Voit sirotella hieman spelttijauhoja päälle koristeeksi. Laita sitten pelti 250-asteiseen uuniin.

Paista uunin keskiosassa noin 5-7 minuuttia.

Jos edelliseltä päivältä jää sämpylöitä, voit tehdä niistä aamu- tai välipalan Leipätiedotuksen ohjeella.



Sämpyläkätkö


4 annosta
4 pyöreää sämpylää
(4 tl ruohosipulituorejuustoa)
4 raakaa kananmunaa
4 viipaletta keittokinkkua
tuoretta persiljaa ja ruohosipulia

Irrota sämpylöistä kannet ja koverra hieman sisustaa.

Sipaise sämpylöille halutessasi tuorejuustoa.

Kumoa munat sämpylöiden sisälle ja suikaloi kinkku niiden päälle.

Paista uunissa 225 asteessa, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet.

(Voit kypsentää sämpylät myös mikrossa, noin minuutin ajan, mikron tehosta riippuen. Jos käytät mikroa, muista rikkoa keltuaiset ennen kypsennystä haarukalla!)

Koristele sämpyläkätköt tuoreella persiljalla ja ruohosipulisilpulla.

Voit korvata keittokinkun esimerkiksi paistetuilla pekonisuikaleilla. Sekoita pekonisuikaleet pariin ruokalusikalliseen ranskankermaa, joka on maustettu dijonsinapilla ja ripauksella sokeria.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22:22
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
22:11
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
21:42
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
20:57
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
19:51
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
19:48
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
19:40
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image