Piiskaa ja vetoapua opis­ke­lu­ka­ve­ril­ta

Tuomas Siponen (vas.) ja Jukke Malvalehto haluavat menestyä työurallaan yhtä hyvin kuin opinnoissaan. Kuvassa näkyvä veistos on Veijo Ulmasen Akku-niminen työ.
Opiskelu 8.12.2010 0:00 | Päivitetty 9.12.2010 10:32
Päivi Kortesoja
Kunnianhimo ja motivaatio ajoivat Jukke Malvalehtoa ja Tuomas Siposta opinnoissa vinhaa vauhtia. Välillä miehillä myös heräsi halu päihittää toinen, tai pystyä vähintäänkin yhtä hyvään suoritukseen. Olipa päällimmäinen syy mikä tahansa, Malvalehto ja Siponen suorittivat tuotantotalouden kandidaatin sekä maisterin tutkinnot reilussa kahdessa vuodessa.

Malvalehto ja Siponen nauravat, kun heitä onnittelee yli-inhimillisestä suorituksesta.

Tuoreiden diplomi-insinöörien mukaan yliopisto-opinnot on mahdollista suorittaa nopeasti, kunhan asiat suunnittelee perusteellisesti.

"Olen oppinut tulemaan vähällä toimeen ja käytän resurssit oikein. Meillä on kilpaurheilutausta, joten kurinalaisuus on tullut tutuksi. Tärkeimpänä periaatteena on ollut tehdä kaikesta vain oleellinen", miettii Siponen.

"Emme kuitenkaan ole menneet sieltä, missä aita on matalin. Molemmilla on tutkinnosta ja lopputyöstä erinomaiset arvosanat. Siitä huomaa, että olemme myös sisäistäneet kurssisisällöt", Malvalehto kertoo.

Malvalehto ja Siponen ystävystyivät opintojensa alkutaipaleella. Molemmilla oli alunperin tavoitteena valmistua normaalissa tahdissa. Nälkä kasvoi kuitenkin syödessä ja jo ensimmäisen vuoden jälkeen he olivat tehneet johtopäätöksen, että parikin vuotta riittää.

"Kokonaisuuksien hahmottaminen, analyyttinen lähestymistapa ja ongelmaratkaisutaidot ovat auttaneet urakassa. Kaverin kanssa kursseja on voinut suorittaa yhteistyössä. Jos toinen meinaa väsähtää, on toinen vetänyt pulkkaa", toteaa Siponen.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

21:47
Viikko alkaa Oulun seudulla viileänä, mutta sitten alkaa lämmetä ja tuulla – loppuviikosta tulee vettä ja sitten lunta
21:44
OLS:n ryhtiliike palkittiin vakuuttavalla kotivoitolla – Haudanlampi ja alasarjalöytö Karvonen viihdyttivät Kastellin monitoimitalon yleisöä maaleillaan
20:33
Eteläiset maakunnat himoitsevat Itä- ja Pohjois-Suomen EU-rahoja – Onko se moraalisestikaan kestävää, kysyy veteraanipoliitikko Seppo Kääriäinen
20:07
Syömäsä: Zivagon Pincho-perjantai tarjoilee naposteltavaksi tapaksia työviikon päätteeksi
20:02
Heidi Määtällä on kotonaan Pateniemessä on 15 kissaa, joista neljä on hänen omiaan ja loput PoPoPetin pelastamia eläimiä
20:00
Oululainen Raija Väyrynen yllättyi, kun kuuli voittaneensa luontokuvakisassa – innostus kuvaamiseen iski Lapissa
19:53
Kalajoen tytön kasvutarina – Kiia Nousiainen rakentaa määrätietoisesti elämäänsä ja kiekkouraansa
191
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
39
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
33
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
31
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

Hyvä Pontus! Niin minäkin, ja olen arvostanut aina, maalta kun kotoisin olen. Ja pellot vuokralla vain nimelliskorvausta... Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image