Nuoret

Rastat teettävät tavallisia kutreja enemmän töitä

Aleksi Lohva ja Reetta Lahtinen ovat saaneet rastahiuksistaan lähinnä kehuja. "Joku kyllä käski leikata tukan ja mennä töihin", Aleksi nauraa.
Nuoret 20.12.2009 0:00
Veera Adolfsen
Moni maallikko mieltää rastatukan kampaukseksi, joka ei juuri vaadi hoitoa tai edes tiuhaa pesemistä. Oululaiset Reetta Lahtinen ja Aleksi Lohva kuitenkin painottavat, että rastat teettävät enemmän töitä kuin tavalliset kutrit.

Kun rastoja tehdään, hiuksia takutetaan kammalla, hierotaan käsien välissä pötkyiksi ja tiivistetään huovutusneulalla pistelemällä. Rastojen tiivistäminen jatkuu tekovaiheen jälkeen vielä pitkään, Aleksi valottaa. Apuvälineitä ovat vesi sekä käsityöharrastajille tuttu huovutusneula.

"Esimerkiksi omat rastani olivat aluksi aika heppoiset, ja ne olisi pystynyt vielä purkamaankin. Ahkera peseminen ja neulalla huovuttaminen on tiivistämisessä tärkeää, ja myös värjääminen auttaa", puolitoista vuotta sitten rastat tuttunsa tutulla teettänyt Reetta kertoo.

Myöhemmin, hiusten kasvaessa, pitää huolehtia juurikasvun huopumisesta vanhojen rastojen jatkoksi. Reetan ja Aleksin mukaan työläs tukka kuitenkin palkitsee.

"Halusin rastoja jo pienenä. Hankin rastatukan kaksi vuotta sitten, kun kaveri suostui tekemään", Aleksi kertoo.

"Olen ollut hiuksiini enimmäkseen tosi tyytyväinen, vaikka irtohiukset ja yhteen rastoittuvat juuret saavat joskus epätoivoiseksi. Luulen viihtyväni rastojen kanssa vielä monta vuotta, mikä on hyvä, koska haluaisin tosi pitkän tukan", Oulun Lyseon abiturientti Reetta ennakoi.

Jos kyllästyminen iskee, tytön mukaan ainoa keino päästä rastoista eroon ei ole pään ajeleminen kaljuksi. Uudet hiukset voi yksinkertaisesti jättää rastoittamatta ja rastat pätkäistä muutaman kuukauden kuluttua, kun juuret ovat jo ehtineet kasvaa.

Mikäli omat hiukset eivät tunnu riittävän, tukkaan voi hakea täydennystä villa- tai keinokuiturastoista. Aleksi toteaa virnistäen kaappinsa pursuavan itsehuovutettuja villarastoja.

"Omat hiukseni ovat vielä aika lyhyet, mutta halusin pitkät hiukset, joten tukkani on suureksi osaksi villaa. Tekorastat ovat kuitenkin vain välivaihe, lopullisena tavoitteena on saada kokonaan omat, pitkät ja mahtavat rastat", Aleksi haaveilee.

Rastafarikulttuuri, josta rastatukka on levinnyt maailmalle, ei ole kaveruksille läheinen. Tukkaan kuitenkin liittyy tee-se-itse-henkisyyden kaltaisia arvoja, ja rastapäisyys saattaa yhdistää muihin ihmisiin.

Veera Adolfsen

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Hienoja ovat ja varmasti kovan työn takana rakennella, nuorena sitä jaksaa, semppiä ja hyvää mieltä ja tulevaisuutta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

no eiks se idea nyt vähän oo se ettei tarvii hoitoa? itellä ainaki on tukka takussa nimenomaan helppohoitoisuuden takia

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen miettinyt , että miten kävisi , jos rastaviritelmään pölähtäisi hiekkaa . En ymmärrä , miten tuollainen villitys on rantautunut Suomeenkin .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

itel oli 1,5v ja rastat tiivisty siin puoles vuojes tekovaiheesta..antaa ajan tehä eikä häslää nii tulee luonnon kauniit rastat..eikä mitää vetyperoksidia päähän tunkemaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Itselläni oli yli 6 v rastat, ne tiivistyivät itsestään, aluss muutaman kerran vahasin niitä. Hiusten kasvaessa tyvi rastoittui sitä mukaa kun kasvoi, pesu noin kerran kahdessa viikossa, tilanteen mukaan. leikkasin ihan lyhyiksi kun luovuin niistä (väärä päätös..),koska pidempänä niitten purku oli aika mahdotonta hiusten kunnon takia..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meilläkin työpaikalla sivari jolla rastat, mutta ne HAISEVAT TODELLA PAHALLE!
Olenkin pomolle ilmoittanut että en halua olla niiden rastojen kanssa missään tekemisessä, mulla tulee migreeni siitä hajusta. Pitääkö niiden todella haista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei niiden 'rastojen' "pidä" haista todellakaan pahalta. Itselläni ei ole ainakaan koskaan hiukset ole haissut, toivottavasti ei tulekkaan koskaan haisemaan.

Tekstisi perusteella vaikuttaisikin, että sinulla on nyt ihan jotku muut syyt siihen mikset halua olla ko. henkilön kanssa tekemisissä, kuin hänen hiuksensa. Ettei johtuisi vaikka hieman erillaisesta maailmankuvasta, vaikka juurikin siviilipalveluksesta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

pieni korjaus, rastat ei ole lähtöisin rastafarismista, ne on osa rastafarismia tästä johtuen monet tuntuu luulevan että ne on sieltä lähtöisin, kaikkialla germaani kansoista aasian maihin on rasta ollut normaali näky, niinkauan kun on ollut ihmisiä, osa syy tähän voi olla että rastat voi syntyä itsestään. tuosta hygienia puolesta, täit sun muut on ei sinne ilmesty itsestään jostain ne täytyy sinne hommata mutta niitten poistaminen ei ole niin helppoa kun normi letistä, ja se haju muistaa vaan kuivata letin kunnolla eikä käytä vahaa kosteeseen lettiin kuulema sitoo kosteuden sinne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri tuosta jutussa on mun mielestä yritetty puhua, että ihmisten luuloista että rastat ovat epähygieeniset pesäkkeet, PEREHTYKÄÄ ASIAAN IHMISET, ÄLKÄÄ OLKO SOIKEITA JA NOLATKO ITSEÄNNE!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eivät haise- saati kanna eliöitä siinä missä muutkaan hiukset, jos jaksaa hoitaa ja nähdä pikkuisen vaivaa. Ps. Jutussa ei mainittu mutta myös mäntysuopa on oiva toveri rastoittamisessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toiset tykkää, toiset ei. Mielenkiintoinen juttu tuo jokatapauksessa on. Itseäkin on mietityttänyt tuo hygieniapuoli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eikö sitä niin sanota että kauneuden vuoksi on vähän kärsittäväkin..hehheh entäs kauheuden?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa katsella välillä ettei rastat homehdu.. Näin on monelle käynyt ja ihmetys on suuri kun monivuotinen flunssa katoaa samalla kun leikkaa rastat pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:57
Vima hakeutuu konkurssiin – uusien vuokralaisten puuttuminen kiinteistöstä söi asiakasvirtoja
14:28
Suomen "seitsemäs pelaaja" puuttuu Milanon MM-peleistä - suomalaisfaneista suurin osa kotiin, metelistä huolehtivat Italian fanit
14:25
Uutuuskirja: Venäläinen miljardööri lahjoitti Kiira Korvelle 300 000 euron auton
14:20
Vaalan seurakunnassa sopuvaalit – Muhoksella listamäärä kasvoi Tervareitti
14:15
Laulaja Tomi Metsäketo: Töistäni 90 prosenttia peruuntui halventavan nettikirjoittelun takia - kaikki syytetyt kiistävät loukanneensa Metsäkedon kunniaa Helsingin käräjillä käytävässä oikeudenkäynnissä
14:10
Helsingin huipputapaaminen käänsi venäläisten näkemystä USA:sta myönteisemmäksi
13:50
Tanskalainen kannabisfirma aikoo listautua pörssiin
33
Ulkoministeri Timo Soini sai eduskunnan luottamuksen, pääministeri Sipilä: "Tässä ei äänestetty abortista, tässä äänestettiin Soinin luottamuksesta"
28
MT: Berner suunnitteli isoa postiuudistusta, joka sisälsi muun muassa kilpailuttamisen – eduskuntaryhmä tyrmäsi
17
Ukkosmyräkkä vyöryi Oulun yli yön aikana – huomiseksi odotellaan Mauri18-myrskyä
14
Soinin omistakin joukoista soraääni: Sinisten Tiina Elovaara ei tue ulkoministerin aborttikantaa – "Naisten oikeudet ovat minulle ohittamattomat"
11
Vammaisten pysäköintilupia käytetään jatkuvasti väärin – lupa voi olla vainajalta tai se on väärennetty alkuperäisestä
7
Humala kasvaa Pyhäsalmen kaivoksessa 660 metrin syvyydessä – maan alla vuodenajalla tai vuorokaudenajalla ei ole väliä
7
Kärpät viikonlopuksi Itä-Suomeen – Kanadalaispuolustaja Shaun Heshka liittyi taas joukkueen mukaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lounaistuuli on vaarallisen voimakasta aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sekä Etelä-Lapissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo etelätuuli on voimakasta aamulla ja aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hyvätuloisten asumistuki

128 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Verohallituksen sivuilla lukee: "Kotitalousvähennyksen tarkoitus on parantaa työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia te... Lue lisää...
JLow

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image