Nuoret

Pakkasta pakoon lämpimään

Steinerkoulussa nelivuotisen lukion opetussuunnitelmaan kuuluu sekä näytelmän tekeminen että pitkä luokkaretki.
Nuoret 9.1.2011 0:01
Veera Adolfsen
On arkiaamu ja koeviikko, mutta Oulun steinerkoulun 12. luokka uhkuu odotusta. Yli kaksi vuotta suunniteltu luokkaretki alkaa olla käsillä.

"Suuntaamme Dominikaaniseen tasavaltaan, Rio Limpion vuoristokylään. Työskentelemme siellä kolme viikkoa paikallisten kanssa eli viljelemme maata luonnonmukaisesti. Lisäksi opetamme paikallisille eläintenhoitoa ja englantia, he puolestaan meille espanjaa", 18-vuotiaat Siiri Mantila ja Joonas Turpeenniemi kertovat.

Päivittäinen työaika venyy nuorten mukaan aamuvarhaisesta iltaan asti, mutta töitä tehdään löysempään tahtiin kuin Suomessa. Töiden jälkeen kyläläiset rentoutuvat iltajuhlissa ruuan ja musiikin parissa.

"Matkakohde valittiin äänestämällä lukion ekana vuonna eli 10. luokalla. Olemme valmistautuneet varsinkin kuuntelemalla Dominikaanisessa tasavallassa kehitysapuprojekteja vetäneen Mikko Tuonosen juttuja. Mikko lähtee myös mukaan reissuun oppaaksi", Joonas sanoo.

Matkaan on orientoiduttu opiskelemalla espanjaa 10. luokasta eteenpäin, sillä harva paikallinen osaa englantia. Nuoret ovat tutustuneet myös rokotusjonoihin: hepatiitti- ja jäykkäkouristusrokotteet ovat pakollisia, ja moni on piikittänyt myös koleraa tai lavantautia vastaan. Eniten aikaa matkaan valmistautumisessa on kuitenkin vienyt rahankeruu.

"Paikan päällä asuminen on halpaa, mutta edestakaiset lennot maksoivat yli tuhat euroa henkilöltä. Rahan keräämiseksi teimme mielettömästi töitä, putsasimme Oulun ekopisteitä ja vahasimme koulun lattiat. Loppujen lopuksi kaikille jäi itse maksettavaksi 400 euroa", Siiri valottaa.

"Keräsimme rahaa myös tekemällä tänä syksynä yhdessä näytelmän ja esittämällä sitä maksusta. Harjoituksia oli kuukauden ajan joka aamu, ja projekti kyllä yhdisti luokkaa", Joonas sanoo.

"On jännä nähdä esimerkiksi, miten siellä viljellään maata. Ylipäätään kulttuuriin ja paikallisiin ihmisiin tutustuminen kiehtoo", Siiri pohtii.

Luokalle Dominikaanisesta tasavallasta kertonut Salla Mikkonen, 26, vahvistaa, että maa on monissa suhteissa kaukana Suomesta. Hyväosaistenkin kodeissa sattuu sähkökatkoja, eikä vedentulo ole aina itsestäänselvyys. Yleinen elämänasenne on kuitenkin rento ja positiivinen.

"Olin Dominikaanisessa tasavallassa 2001-2002 lukiovaihdossa, ja myöhemmin puoli vuotta töissä. Vaikka jotkut asiat kulttuurissa ärsyttivät, maa on vaikuttanut elämääni melkoisesti. Opin siellä esimerkiksi hyväksymään epäonnistumiset paremmin, ja kyllä vaihto näkyi alanvalinnassakin", kansainvälistä politiikkaa ja kehitysmaatutkimusta opiskeleva Salla hymähtää.

12. luokan toinen luokanvalvoja Rainer Wennström hehkuttaa luokan kasvuprosessia luokkaretken suunnittelun aikana. Aluksi rahankeruu sujui nihkeästi, mutta ryhmä oppi pelaamaan sujuvasti yhteen.

"Projektin aikana on jo nyt opittu paljon. Ryhmä on tiivistynyt, ja vanhemmat ovat lähestyneet koulua", Wennström iloitsee.

Ennen helmikuun alussa koittavaa Suomeen palaamista luokka matkustaa vielä viikoksi Punta Rucian rannikkokylään. "Silloin on tarkoitus lomailla ja rentoutua yhdessä. Luokanvalvoja päätti passittaa porukan sukelluskurssille", Siiri virnistää.

Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:17
Mikko Alatalo laulattaa Rotuaaria Lukijalta
14:49
Ulosajo Kittilän Pokantiellä: auto ajoi kurvista katolleen – yksi henkilö loukkaantui lievästi
14:13
Kaakkurissa juostaan portaita ja poljetaan maastossa – Liikuntamaassa riittää treenaajia, vaikka alue ei ole vielä läheskään valmis
14:00
Suku kehui Ed Sheeranin veljen kaunista lauluääntä, mutta se olikin pikkuveli, joka valloitti musiikkimaailman – Menestys alkoi prostituoidun innoittamana Tilaajille
13:25
Poliisi laati muistilistan marjastajille: mukaan kannattaa muistaa muun muassa kännykkä, kartta, kompassi ja kaveri
12:44
Kansalaisaloite mielenterveyspalveluiden terapiatakuusta keräsi 50 000 nimeä – etenee eduskuntaan
12:22
Liikenneministeri Sanna Marin Helsingin Sanomissa: "Tampereen ja Turun tunnin juniin on suhtauduttu aivan liian optimistisesti"
170
"Sotkun munkkeja" myynyt yrittäjä Vesa Mustakangas: "Tavoitteena oli myydä puhdasta lähiruokaa" – Savilaakson leipomo lopetti munkkien toimituksen
35
Puola ja Unkari pääsivät Suomen EU-kokouksessa helpolla – Suomi ja EU-komissio haluavat tulevaisuudessa sulkea demokratiaa halveksivien maiden rahahanat
34
Sarjakärki oli liian kova Lipolle – pesisleiri ja ilmaiskampanja täyttivät Raksilan lehterit
21
Liikenneministeri Sanna Marin Helsingin Sanomissa: "Tampereen ja Turun tunnin juniin on suhtauduttu aivan liian optimistisesti"
20
Qstockin rakentaminen alkaa viikonloppuna – katso kartasta, miten festivaali muuttaa liikennejärjestelyjä
19
The Guardian: Persianlahden tilanne kiristyi dramaattisesti – Pidätetyn brittitankkerin miehistö on nyt Iranissa satamassa ja yhä laivassa
13
Kempeleen pyöräbaanan kahdeksan alikulkua täyttyvät taiteella – "Ohikulkijat ovat suhtautuneet pelkästään positiivisesti"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio ja Tervola.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Vihaan juttutupaa, tai sitten en

87 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Pienellä paikkakunnalla kykenee toimia vaikka sahayrityksessä ym. ammateissa, mutta miten on toiminta hieman laajemmin k... Lue lisää...
Hakkarainen on äijä,...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image