Nuoret

Hatkaajan kivinen tie aikuisuuteen - Anssi Huovinen pelaa ja vloggaa

Anssi Huovinen pelaa ja vloggaa, mutta hän käy myös töissä ja on perheenisä. KUVA: Heta Mattila
Nuoret 21.5.2015 7:11
Heta Mattila

– Ne hatkaamisreissut. Niitä muistellessa miettii, miksi ne tuli tehtyä. Niillä ei saavuttanut mitään muuta kuin ongelmia, Anssi Huovinen, 25, muistelee perhekodissa tekemiään asioita.

Hatkaamisella tarkoitetaan perhekodista karkuun lähtöä.

Nykyisin internetissä mainetta niittävän nuoren isän tarinaan kuuluu monia käänteitä. Keravalla syntynyt Huovinen otettiin huostaan 7-vuotiaana ja hän vietti seuraavat kymmenen vuotta perhekodeissa.

Teini-iän toilailut toivat hänet Pohjois-Suomeen, yhteen Muhoksen Pohjolakotien perhekodeista.

Nykyisellä perheenisällä on Twitch.tv:ssä nyt yli 10 000 seuraajaa. Twitch.tv edustaakin pelaamisen tulevaisuutta: reaaliajassa seurattavia pelitapahtumia, joita voidaan juontaa aivan kuin urheilua.

– Elektroninen urheilu on todella kasvattavaa. Pitää osata hahmottaa suuria kokonaisuuksia, reagoida nopeasti, käyttää päätään. Twitch.tv:ssä voi seurata kaikenlaisia pelejä kortista sotapeleihin, Huovinen kertoo.

Huovinen näkee elektronisessa urheilussa, ja pelien juontamisessa, tulevaisuutensa. Pelaamisesta puhuttaessa hän toivoo, että nuorten vanhemmat tutkisivat nykyistä tarkemmin pelimaailmaa.

Huovinen pitää YouTubessa videoblogia eli vloggaa:

Lue lisää 21.05.2015 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Anssi olet luonnonlahjakkuus. Omaat loistavan, selkeän ulosannin jonka avulla teet oikeasti upeata nuorisotyötä, koska osaat kääntää heikkoudet vahvuudeksi ja ohjata esimerkilläsi muita nuoria. Olen niin ylpeä sinusta👍

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

79
Ulkoministeri Timo Soini sai eduskunnan luottamuksen, pääministeri Sipilä: "Tässä ei äänestetty abortista, tässä äänestettiin Soinin luottamuksesta"
71
Vima hakeutuu konkurssiin – uusien vuokralaisten puuttuminen kiinteistöstä söi asiakasvirtoja
29
MT: Berner suunnitteli isoa postiuudistusta, joka sisälsi muun muassa kilpailuttamisen – eduskuntaryhmä tyrmäsi
27
Ukkosmyräkkä vyöryi Oulun yli yön aikana – huomiseksi odotellaan Mauri18-myrskyä
19
Rekan ja henkilöauton kolari ruuhkautti Kuusamontietä Oulussa, pelti kolissut myös Pohjantiellä
16
Soinin luottamus säilyi, mutta jälkilöylyt jatkuvat – keskustalla keitti yli kokoomuksen "kestämätön toiminta"
14
Soinin omistakin joukoista soraääni: Sinisten Tiina Elovaara ei tue ulkoministerin aborttikantaa – "Naisten oikeudet ovat minulle ohittamattomat"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lounaistuuli on vaarallisen voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo etelätuuli on voimakasta aamusta alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hyvätuloisten asumistuki

145 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Juttutupa on kateellisten keskustelukerho. Kotitalousvähennyksen leimaaminen rikkaitten asumistueksi on järjen köyhyyttä... Lue lisää...
Vähäistä on tuo

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image