Luonto

Vesilinnut viivyttelevät leudon syksyn seurauksena – Siikajoella on vielä satoja joutsenia

Joutsenet ovat viipyilleet Pohjois-Suomessa lauhan sään vuoksi. Arkistokuva. KUVA: Linda Laaksonen
Luonto 26.11.2018 18:07
Pekka Rahko

Pitkään lauhana jatkunut syksy on pitänyt vesialueet sulina, mikä näkyy tavallista runsaampana vesilintulajistona.

Vielä viime viikonloppuna Pohjois-Pohjanmaalla havaittiin muun muassa laulu- ja kyhmyjoutsenia, jouhisorsa, lapasotkia ja tukkakoskeloita.

Joutsenia on nähty pitkin marraskuuta satojen lintujen kerääntymissä eri puolilla maakuntaa. Esimerkiksi Siikajoen Säärenperässä laskettiin lauantaina 450 joutsenta, joista valtaosa oli laulujoutsenia, mutta seassa oli kymmeniä kyhmyjoutsenia.

Lumijoen Varjakassa uiskenteli lauantaina mustakurkku-uikku ja Oulujokisuistossa Hartaanselällä sunnuntaina pikku-uikku.

Tavanomaisempia loppusyksyn vesilintuja ovat olleet muun muassa telkät, isokoskelot, allit ja mustalinnut.

Vesilintuja on havaittu myös laajalti Pohjois-Suomen sisämaassa. Laulujoutsenista on havaintoja viime viikolta muun muassa Kemijärveltä, Savukoskelta ja Inarista asti.

Inarin Ukonjärvellä ui 20.11. yksinäinen kuikka ja 19.11. Sotkamossa merimetso matkasi länttä kohti.

Havainnot on poimittu BirdLife Suomen Tiira-havaintopalvelusta.

Juuri julkaistu 21:ssä Euroopan maassa tehty yhteistyötutkimus paljastaa vesilintujen reagoivan nopeasti talvi-ilmaston vaihteluun, mikä voi johtaa talvehtimisalueiden siirtymiseen.

Tutkimuksessa selvitettiin myös vesilintulajien talvehtimisalueiden pitkäaikaisia muutoksia. Nopein muutos oli syvässä vedessä talvehtivilla sukeltajasorsilla, kuten telkällä, tukkasotkalla, isokoskelolla ja uivelolla, joiden talvehtimisalueet ovat siirtyneet 1990-luvulta lähtien järjestelmällisesti kohti koillista noin viiden kilometrin vuosivauhtia.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

Joutsenia on Suomessa nykyään liikaa, muut vesilinnut ovat saaneet poistua samoilta alueilta, joutsen on röyhkeä. Nyt tänne jääneet joutsenet saisi ampua kaikki pois joten saisimme kunnon joulujoutsenpaistin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja taas tuli 'Esson baarin' tietoa. Joutsenten lisääntyminen ei ole haitannut muiden vesilintujen pesintöjä, muutamia yksittäisiä (kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä) erityisen aggressiivisia joutsenyksilöitä lukuun ottamatta. Joutsenista on paljon hyötyä muille vesilinnuille. Esimerkiksi haapanat hakeutuvat niiden seuraan läpi vuoden, ruokavieraiksi. Joutsenet saavat vesikasveja paljon syvemmältä ja haapanat poimivat niiltä tippuvat 'murut'. Sotkat, heinäsorsat jne. hakevat muuttoaikaan turvaa joutsenparvista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:50
Tulvavesi on noussut tielle Siikalatvalla – tie on suljettu liikenteeltä
14:19
Uhkaako Jussi Jokistakin pelikielto? Liigan kurinpito käsittelee maanantain ottelun jalkapyyhkäisyn – katso tilanne
14:07
Ulkoministeriön häirintäkysely johti laajaan selvitykseen, ja tässä tulos: "Siellä pitää parantaa johtamista, tiedonkulkua ja koko kulttuuria"
14:00
Limingan kunnan tilikausi 1,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen – investointimenot historiallisesti peräti 19,2 miljoonaa euroa
13:31
OLS:n ensi kauden joukkue rakentuu – Saarnio palaa Sveitsistä, Mestarille jatkosopimus
13:28
Koirankakalla voi saada kahvia pop up -kahvilamyymälästä Oulussa
13:22
Kärppien Kivihalme on oppinut pudotuspelien tavoille ja antaa palaa vaihdosta toiseen – "Jokaiseen otteluun valmistaudutaan tulos tai ulos -mentaliteetilla"
106
WWF Suomi vaatii pikaisia muutoksia suomalaisten ruokavalintoihin – "lihan määrää pitää vähentää merkittävästi ilmaston hyväksi"
66
Oulussa postia jakaa kaksi toimijaa – monelle suomalaiselle tulee yllätyksenä, että postia jakavat muutkin kuin Posti
45
Oulunportista tulee jättimäinen suurten kauppojen alue – kaupunginhallitus hyväksyi kaavamuutoksen
17
Poliittinen väkivalta nousi huolenaiheeksi – Finnkinon ilmoitus perussuomalaisten vaalivideon trailerista aiheutti hämmennyksen
16
Kärpät voiton päässä välieristä, peli ei silti täysin säväyttänyt yleisöä – Manner: "Ei se ole niin yksinkertaista, kuin kotisohvalla saattaa tuntua"
15
Katupölykausi alkoi Oulussa: Ilmanlaatu muuttui huonoksi keskustan alueella
15
Työryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen hämmästelee Antti Rinteen kommenttia Sitran rahojen käytöstä: "Rahoista ei ole yhteisymmärrystä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Demarit esittää maidolle lisäveroa

229 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tulonsiirrot rikkailta köyhille....

Tulonsiirrot käyhältä rikkaalle ovat mahdottoimia, senhän toki älyät. Lue lisää...
A T

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image