Luonto

Vesilinnut nyt suurparvissa – Li­min­gan­lah­del­la on nyt 3 000 metsähanhea

Jousenia voi syksyllä nähdä sekä pelloilla että vesistöissä ruokailemassa. KUVA: Kontiainen Jarmo
Luonto 24.9.2019 15:49
Pekka Rahko

Vesilintujen syysmuutto näkyy nyt suurina lintukerääntyminä Oulun edustalla. Liminganlahdelta, Virkkulan edustalta laskettiin maanantaina iltapäivällä noin 3 000 metsähanhea ja yli 500 laulujoutsenta.

Pienempiä vesilintuja Liminganlahdella ui aamupäivällä yli tuhat, suurin osa tukkasotkia.

Viikonloppuna nähtiin yli 300 tukkasotkan parvi myös Kempeleenlahdella ja Oulunsalossa 400 telkän kerääntymä.

Laulujoutsenia lepäilee tällä hetkellä vielä laajasti Pohjois-Suomessa. Viikonloppuna satojen joutsenten parvia havaittiin muun muassa Tornion Karunginjärvellä, Rovaniemellä Ounasjokisuistossa ja Kemijärven keskustassa.

Kahlaajien muutto on lopuillaan ja maastossa näkee lähinnä yksittäisiä kahlaajalintuja. Myöhäisimpiä viivyttelijöitä ovat tyypillisesti lehtokurpat ja taivaanvuohet, joista ensin mainittuja voi nähdä pihoillakin.

Varpuslinnuista valtaosa hyönteissyöjistä on jo lähtenyt etelämmäksi. Oulun seudulla voi kuitenkin vielä nähdä ainakin västäräkkejä, rautiaisia ja punarintoja.

Peippoja ja järripeippoja liikkuu vielä isoissa parvissa. Kottaraisia nähtiin lauantaina Limingassa Haaransillalla 5 000 linnun suurparvi.

Rastaat ja tilhet ovat alkaneet parveutua ja liikuskelevat lähiöissä pihlajanmarjoista nauttimassa. Räkättirastaiden lisäksi parvista löytyy runsaasti punakylkirastaita ja harvalukuisemmin muitakin rastalajeja.

Viimeisinä pihlajiin saapuvat Pohjois-Suomen metsissä pesineet taviokuurnat.

Havainnot on koottu BirdLife Suomen Tiira-havaintopalvelusta.

MAINOS

Kommentoi

joitaki hanhie saa metsästää rannikolla..ei sisämaanpuolella ...yhtenvertaista vai onko...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Virossa metsästäjät odottava hanhia.Suomessa taitaa metsähanhi olla rauhoitettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisipa siinä luomulihaa monen pakastimeen ja tietenkin paistinpannulle tuoreeltaan.Sato kannattaa korjata ennen kuin se lentää pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti eivät Keski-Euroopassa taas mestaa kottaraisparvia nyt kun kanta on hitaasti toipumassa. Sikäläisen paikallisen ei-muuttavan kottaraiskannan pelloilla aiheuttamien tuhojen tekosyyllä siellä tapettiin niihin täysin syyttömiä muuttolintuparvia, jolloin kottaraiskanta saattoi meillä paikoin kokonaan hävitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
34
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
33
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
32
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
27
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
19
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
16
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
11
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image