Luonto

Santapankki on pieni keidas Perämeressä

Santapankki on noin puolitoista kilometriä pitkä ja leveimmältä kohdaltaan noin 100 metrin levyinen hiekkasärkkä.
Luonto 26.8.2006 0:00
Carita Forsman

Kauniina kesäpäivänä autio Santapankki on kuin keidas Perämeren aalloilla. Sinne ei tosin ihan sattumalta eksy, suunta täytyy tarkkaan tietää, sillä matala hiekkasärkkä ei kauaksi erotu.

Santapankki on asumaton, noin 1,5 kilometrin pituinen hiekkasaari Haukiputaan ja Iin edustalla Pohjanlahdella, noin 18 kilometrin päässä rannikosta. Se sijaitsee Iin kunnassa ja kuuluu Perämeren saaret -Natura-alueeseen.

Jos saarelle sattuu hiljaisempaan aikaan, on olo kuin Robinson Crusoella. Nykyisellään yhä useampi veneilijä on löytänyt paikan, ja ihan rantaan pääsee matalimmilla veneillä.

Aika pian meri kuitenkin huuhtoo ihmisen jäljet pois. Nuotiopaikasta tuskin on jälkeäkään seuraavana kesänä, saati paikalle rahdatuista polttopuista.

Särkkä on myös erittäin suosittu lintujen levähdyspaikka. Hiekka on täynnä räpylän jälkiä ja sulkasatoa. Paikalla vierailee kymmeniä lintulajeja.

Santapankin syntyhistoriasta liikkuu monenlaisia tarinoita, yhden kertomuksen mukaan paikkaa olisi käytetty satoja vuosia sitten laivojen lastaushiekan kaatopaikkana.

"En usko, että saari on siten syntynyt. Miksi laivat olisivat niin kauas hiekkansa tyhjentäneet, eikä Perämeren alueella ole siinä kohtaa koskaan ollut niin paljon liikennettä, että olisivat saaneet aikaiseksi sellaisen saaren", sanoo Jari Ylönen Haukiputaan pursiseurasta.

Luonnollista muodostumaa puolustaa tosiasia, että lähialueella on samanlaisia alueita. Saaren lounaispuolella sijaitsee laaja Nimettömänmatala, jonka syvyys on vain 1,5-1,8 metriä. Mutta toisella puolella saarta merenpohja putoaa muutaman sadan metrin matkalla 30 metrin syvyyteen.

Alue madaltuu kovaa kyytiä, meri tuo hiekkaa koko ajan ja kovissa olosuhteissa rantaviiva muuttaa muotoaan. Perämeren alueella matalat alueet kohoavat merestä 8-9 millimetriä vuodessa eli Santapankin vesiraja laajenee lähimmän sadan vuoden aikana useita kymmeniä metrejä joka suuntaan. Millainen keidas se sitten on, on tulevien sukupolvien ihailtavissa.

Perämerellä esiintyy kahta eri hyljelajia, harmaahyljettä eli hallia ja itämerennorppaa. Norppia on tällä hetkellä noin 4 000-5 000 kappaletta, mutta halleja on koko Perämeren ja Merenkurkun alueella arvioitu olevan noin 1 300 yksilöä.

"Kaiken kaikkiaan Itämeren hallikanta on voimakkaassa kasvussa ja viime vuoden arvio Itämerellä oli 18 300 hallia. Vuonna 2000 määrä oli 9 700, eli on ymmärrettävää, että hallit tuovat ongelmia kalastajille", toteaa tutkija Mervi Kunnasranta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.

Vielä 1900-luvun alussa Itämeressä oli noin 100 000 hallia ja muutama satatuhatta norppaa. Kannat kuitenkin romahtivat tästä murto-osaan tapporahan siivittämän metsästyksen ja ympäristömyrkkyjen aiheuttamien lisääntymishäiriöiden vuoksi.

Santapankkiin ajautunut hylje on ilmeisesti harmaahylje, jonka kuolinsyy on epäselvä.

"Kuollessaan hylkeet uppoavat pohjaan, mutta hajoamiskaasut nostavat ruhon pintaan ja tuuli kuljettaa lähimmälle maalle. Yleensä hylkeet elävät helposti yli 20-vuotiaiksi, mutta erityisesti nuoret hallit jäävät pyydyksiin. Luonnollista vihollista hylkeillä ei ole", Kunnasranta selventää.

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt viime ja tälle vuodelle Oulun edustalle 100 hallinmetsästyslupaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

52
Metsäkanalintujen jahdissa on saatu saalista Oulun riistakeskusalueella – "Teerikannat paikoin todella hyvällä mallilla"
51
Kärkkäisen maahantuoma klapikone määrättiin poistettavaksi markkinoilta – Tukes löysi testissä vakavia turvallisuuspuutteita
33
Raahelaisyrityksen sukelluspallo odottaa yhä vientilupaa – miljoonasopimuksen solmimisesta Kiinaan on jo vuosi
33
Hajuhaitta Oulussa johtuu häiriöstä tuotantoprosessissa Stora Enson sellutehtaalla
26
Oulun kaupungille 18,2 miljoonan potti Technopoliksen osakekaupasta – vähentää lainatarvetta
25
Oulun kaduille kylvetään vuodessa tonnikaupalla hiekkaa, liukkaudentorjunta aloitetaan yleensä marraskuun ensimmäisellä viikolla
25
Liigan kurinpitodelegaatio otti kärppätähden lauantain taklauksen tarkempaan syyniin – Kuparille tulossa pelikieltoa?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

Hallitusvalittelijat ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä samoin kuin ay-valittelijat, jotka avaavat joka päivä ainakin yh... Lue lisää...
miksi aina haukutaan...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

24.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image