Luonto

Muinaisjousi on tehokas ja tarkka

Opit käytössä. Monenmuotoiset nuolenkärjet tehtiin joko metallista takomalla tai kivestä, luusta tai puusta hiomalla. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Luonto 7.1.2003 0:00
Miska Eilola

Juha-Pekka Joona ja Mikko Hietala ovat arkeologian opiskelijoita, joille ei riitä pelkkä muinaisesineiden löytäminen ja tutkiminen. He haluavat itse kokeellisen arkeologian keinoin tutkia, miten esineet toimivat käytännössä. Kävimme kokeilemassa miesten valmistamia jousia talviolosuhteissa.

Lähdemme maastoon mukanamme muutamia erityyppisiä jousia ja runsaasti erilaisia nuolia. Joonalla on mukanaan rautakautinen saamelaisjousi ja selässään nuoliviini, johon hän on ottanut mallia Amerikan tasankointiaaneilta ja Alppien jäämies Ötziltä, noin 5 200 vuotta sitten kuolleelta ja jäätyneenä löytyneeltä vaeltajalta. Mikko Hietalalla on keskiaikainen pitkäjousi sekä renessanssityylinen nuoliviini mukanaan.

Saaliin osaa näyttelee oranssi mehukanisteri. Nuolet viuhahtelevat ja "jäniksemme" pomppii saadessaan osuman. Välillä jousimiehet tähtäävät korkeuksiin linnustusnuolilla.

Testissä on erityisesti Joonan hiljattain valmistama pohjoiseuraasialainen laminoitu jousi, joka tunnetaan paremmin saamelaisjousena. Sellaista on käytetty Suomessa ja lähialueilla rautakaudelta lähtien, eräissä osissa Venäjää jopa 1900-luvulle saakka. Suomen

Kansallismuseosta löytyy muutamia kokonaisiakin jousia. Joona on kuitenkin tehnyt saamelaisjousensa Paltamosta ja Viitasaaresta löytyneiden esihistoriallisten katkelmien perusteella.



Jouset kehittyivät
tarpeen mukaan


Jousiaseita on käytetty ympäri maailmaa jo kivikaudelta lähtien. Vanhimmat tunnetut jouset ovat yksinkertaisia eli yhdestä puusta veistettyjä.

Joka paikassa ei kuitenkaan kasva jousen tekoon sopivia jaloja lehtipuita ja marjakuusta. Niinpä esimerkiksi Pohjois-Euraasiassa alettiin valmistaa laminoituja eli yhdistettyjä jousia kahdesta eri puulajista. Saamelaisjousen selkäpuoli tehtiin yleensä koivusta, mahapuoli lylymännystä.

Lylymäntyä saadaan puusta, joka on nuorena kaatunut maahan. Jotta männyn runko suoristuisi kaatumisen jälkeen, puu alkaa kasvattaa kovempaa osaa, lylyä. Kovempi puuaines eli reaktiopuu suoristaa rungon vähitellen.

"Pelkästä pehmeästä koivusta ei tule hyvää jousta, mutta yhdistämällä siihen lylymäntyä saadaan kestävä ase. Saamelaisjousessa on lisäksi kaaren päissä sakarat, jotka kopioitiin luultavasti Keski-Aasian arokansoilta. Sakarat kasvattavat jouseen varastoituvan energian määrää, eli jousi heittää nuolta nopeammin kuin yksinkertainen malli", Joona valottaa.

Esihistorialliset jousiaseet olivat lähes yhtä tehokkaita kuin nykyiset jouset. Mikko Hietalan mukaan esihistoriallisella jousella voi kaataa minkä eläimen hyvänsä. Testasimme kerran kivisten ja luisten nuolenkärkien tehoa maaleinamme hirven ja poron ruhot. Ammuimme niitä 10-15 metrin etäisyydeltä, ja nuolet lävistivät ruhot helposti.



Pyynti oli talvisin helpompaa


Jousen käyttökelpoisuuteen vaikuttivat tehon lisäksi monet käytännön seikat. Joona arvelee, että esihistoriallisen jousimiehen mielestä paras jousi olikin kenties se, joka oli nopein valmistaa, osumatarkkuudeltaan paras tai mukavin ampua, eikä se, jonka heittonopeus oli suurin.

Joonan ja Hietalan mieleen on erityisesti yksinkertainen pitkä jousi, koska sillä on mukava ampua ja se on tarkka.

Ymmärrän, mitä he tarkoittavat "mukavuudella", kun pääsen kokeilemaan erilaisia jousia. Yksinkertaisella jousella olen ampunut joskus ennenkin, joten osun maaliin kohtalaisen hyvin. Ampuminen tällä jousella on miellyttävää, vaikka ensimmäisellä kerralla jänne räpsähtää kipeästi kyynärvarteeni.

Hietala neuvoo, ettei kyynärpäätä pidä vetää lukkoon. Neuvo auttaa, saan siis vain yhden pienen mustelman. Sitten kokeilen saamelaisjousta. Se ei oikein tunnu käteen sopivalta. Ampumani nuolet suhahtelevat maalin ohi, enkä edes tahdo jaksaa jännittää jousta.

Jousiaseita käytettiin esihistoriallisella ajalla pääasiassa peuranpyynnissä ja turkismetsästyksessä. Turkispyynnin sesonkiaikaa oli talvi, jolloin eläinten turkit ovat parhaassa kunnossa. Pyynti oli talvisin helpompaa kuin muulloin, ovathan eläinten jäljet helposti nähtävissä lumessa.

Kylmyydellä on vaikutus myös jousen ominaisuuksiin, sillä jousen jäykkyys ja siten teho yleensä kasvavat kylmässä ja kuivassa ilmassa. Saamelaisjousi toimii yksinkertaista jousta paremmin kylmässä ja kosteassa ilmastossa, koska lylymänty "venyy" pituussuuntaan kostuessaan lisäten jousen voimaa.

Parhaita saaliseläimiä turkiksenpyytäjille olivat orava, näätä, majava ja kettu. Ruuaksi puolestaan ammuttiin peuraa, hirveä, majavaa ja lintuja. Pyynnissä käytettiin tietysti myös tehokkaita ansoja, mutta niistä ei ole juurikaan säilynyt arkeologista todistusaineistoa toisin kuin jousiaseista.

Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä vähäisemmäksi käy ravinnontarpeeseen liittyvä metsästys ja sitä tärkeämmäksi turkiseläinten pyynti kaupankäyntiä ja verojen maksua ajatellen. Rautakauden loppupuolella, 900-luvulla, verotus näytteli jo merkittävää osaa pyynnistä. Keskiajalle tultaessa suurin osa turkiksenmetsästyksestä tapahtui veronmaksua varten.



Jousi syntyy melko
nopeasti


Hietala on kokeillut muinaisjousen tehoa elävään pienriistaan muutamia kertoja. Jousella saa nykyäänkin ampua pienriistaa, majavaa ja metsäkaurista.

"Esihistorialliset jouset ovat käyttäjälleen haasteellisia. Kuten muillakin perinnejousilla, niillä ammutaan vaiston ja lihasmuistin avulla, mutta harjoittelemalla niiden käyttöä pääsee lähes yhtä tarkkoihin suorituksiin kuin nykyaikaisella tähtäinjousella", Hietala tähdentää.

Jousen tekoon käytettiin muinoin vain kirvestä ja puukkoa sekä lisäksi mahdollisesti joitain pikkutyökaluja. Monenmuotoiset nuolenkärjet puolestaan tehtiin joko metallista takomalla tai kivestä, luusta tai puusta hiomalla.

Pienriistan pyyntiin käytettiin puisia, pyöreäpäisiä kolkkanuolia. Parhaat nuolensulat saatiin hanhen tai muiden suurten vesilintujen sekä kotkien ja haukkojen sulista.

"Vesilintujen sulissa on vahamainen pinta, joten ne kestävät käytössä. Esimerkiksi pöllön tai metson sulat sen sijaan rispaantuvat heti kastuttuaan ensimmäisen kerran. Parhaan jänteen sai kasvikuiduista punomalla, mutta jänteitä tehtiin myös hirven tai peuran akillesjänteestä tai nahasta", Hietala kertoo.

"Yksinkertaisen puujousen saa tehtyä jo kolmessa tunnissa, mutta laminoidun jousen tekoon menee enemmän aikaa. Jousen kaaren osat piti liimata yhteen kalannahkaliimalla tai muulla eläinperäisellä liimalla, jota osattiin valmistaa jo kivikaudella. Myös sakaroiden teko vaati aikaa ja osaamista."

"Esimerkiksi tämän saamelaisjousen kanssa meni varmasti lähes sata tuntia, kun sakaroiden teko ei heti onnistunut", kertoo Joona juuri kokeilemastamme jousesta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image