Luonto

Katajan käytössä toivotaan malttia

Katajapensaan tapaa myös ylhäältä tunturikurun laidalta. KUVA: Helena Sahavirta
Luonto 17.11.2007 0:00
Helena Sahavirta
Noidat, peikot ja pahat henget pysyivät ennen loitolla katajan tuoksulla. Voimakas tuoksu, puun kaunis väri ja sen sitkeys ovatkin tehneet katajaisista tuotteista puisten käyttöesineiden aatelia: avaimenperät, pannunaluset sekä voipurnukat ja -veitset tehdään vieläkin mielellään juuri katajasta.

Ennen katajan käyttö oli kuitenkin vieläkin laajempaa, sillä kotitalouksien puuastiat tehtiin usein juuri siitä. Lujasta ja oksaisesta katajasta näperreltiin kalanpyydyksiä ja loukkuja ja sen kuoresta saatiin niintä köysien ja mattojen punomiseen. Kestävän katajapuun käyttö ulottui päreistä ja kattopaanuista aitatolppiin.

Katajaa käytettiin myös lääkkeenä: katajanmarjoja ja katajalastujen savua pidettiin niin voimakkaina, että niillä karkottuivat jopa kulkutaudit. Kataja oli rohto mitä erilaisempiin vaivoihin ja tauteihin.

Kataja on levinnyt kautta koko Suomeen, vaikka onkin Lapissa selvästi harvinaisempi. Etelä-Suomesta taas puuttuu kokonaan Pohjois-Suomessa yleinen lapinkataja.

Metsänrajalla kasvavat pöytäkatajat ovat lapinkatajan erikoismuoto, joita ei kuitenkaan ole koko tunturialueella vaan ainoastaan Utsjoen Paistuntureilla, Pellisen laella Lemmenjoella sekä paikoitellen Muotkatuntureilla, UK-kansallispuistossa ja Savukosken Tuntsalla.

"Suomen vanhimmat puut ovat mäntyjä tai katajia", kertoo Teijo Nikkanen Metsäntutkimuslaitoksen Punkaharjun toimintayksiköstä. Yksittäisellä katajapensaalla voi olla ikää "vähintään sata tai useampia satoja vuosia".

Kataja kasvaa hyvinkin laihoilla mailla, jopa kallioilla ja hiekkakankailla. Lapinkataja kasvaa jokien ja purojen varsilla ja kosteissa painanteissa, mutta on kivunnut myös ylös tunturikankaille. Katajan tärkein kasvupaikkavaatimus onkin valo.

Kataja kasvaa yleensä pensasmaisena, mutta Etelä-Suomessa tavataan myös puumaisia yksilöitä. Sen korkeus ei yleensä yllä viiteen metriin, vaikka korkeimmat katajat voivatkin olla jopa 15 metriä korkeita.

Kataja leviää pääasiassa siemenistä, joita levittämään se tarvitsee marjoja syöviä eläimiä: metsäkanalintuja, rastaita, tilhiä ja punatulkkuja. Katajanmarjat voivat kellua kauas myös veden pinnalla.

Kataja leviää ja uudistuu myös kasvullisesti, kun lumi painaa oksia maata vasten ja ne juurtuvat siihen vähitellen ja kasvavat uusiksi yksilöiksi. Näin ovat syntyneet varsinkin monet laajat katajakasvustot.

Katajanmarjojen poimiminen on hidasta. Isompia määriä saadaan kokoon, kun pensaan juurelle levitetään esimerkiksi lakana ja kypsät marjat irrotetaan lyömällä runkoa kepakolla.

Katajasta tehtyjen esineiden myyminen ei ole kiellettyä. Aikaisemmin asetus kielsi puumaisen tai pylväsmäisen katajan ottamisen koristepuuna tai -oksana myymistä varten. Katajaa sai kuitenkin ottaa ja myydä puuaineksena jalostamista varten. Vuoden 2006 jälkeen kataja ei ole ollut rauhoitettu.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

24.1.
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
24.1.
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
24.1.
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
24.1.
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
24.1.
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
24.1.
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
24.1.
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image