Moniharjainen kattomuoto muodostaa kruunun La­sa­re­tin­väy­läl­le

Kasarmintien puolelle sijoittuvan 65-neliöisen kolmion timanttisena yksityiskohtana on makuuhuoneesta Ainolan puiston suuntaan avautuva ikkuna, joka tarjoilee suistomaiseman puiden latvojen yli suoraan sänkyyn KUVA: Essi Oikarinen
Koti 17.10.2015 0:00 | Päivitetty 19.10.2015 10:16
Essi Oikarinen

As Oy Åströmin Piha. Hartela Oy. Arkkitehtitoimisto Järvinen & Kuorelahti Oy. 3h+k+s, 65,5 neliötä (4. krs). Vh. 307 500 euroa.

Merikosken silloilla kulkija on saanut jo tovin ihmetellä kahta, Hupisaarten puiden latvojen yli pilkottavaa talon harjaa. Myllytulliin, vanhan voimalan ja taidemuseon väliin rakentuvan Åströmin rannan asuinkorttelin rakennuksista ensimmäinen on muuttovalmis lokakuun lopussa, toista työstetään vielä ensi vuoden alkuun saakka.

Rakennustyöt jatkuvat korttelissa senkin jälkeen, sillä kaksoset saavat viereensä vielä kolmannen, lähes identtisen sisaren ja Kasarminkadun varteen nousee korttelin neljäs asuinkerrostalo.

Julkisivujen tiililaatta seuraa Myllytullin punatiilistä värimaailmaa. Rakennusten siluetti puiston suuntaan on kuritettu hallitun kappalemaiseksi tiilikuorella, joka kätkee sivujen parvekkeet sisäänsä, kääntyy sulavasti harjakatoksi ja jatkuu vastakkaisella seinällä.

Ainolan puiston puoleisella julkisivulla kuori antaa tilaa parvekkeille ja suurille ikkunoille, jotka polveilevat vapaammin hyödyntämään puisto- ja suistonäkymiä.

Logiikka ei ole yhtä selkeä Kasarminkadun suuntaan, missä kuoren rajaamaa rapattua julkisivua täplittävät vapaamman massoittelun sijaan vain pesutilojen pienet tuuletusikkunat. Ratkaisu on kuitenkin perusteltu yksityisyyden kannalta, sillä viereen rakentuu myöhemmin naapuritalo.

Yksittäisen rakennuksen kohdalla harjakatto on lähes formalistinen tulkinta ympäristöstään, mutta kokonaisuutena korttelin ympäristöään korkeammalle nouseva, hauskan moniharjainen kattomuoto muodostaa kirjaimellisestikin kruunun Lasaretinväylälle.

Yhdessä kerroksessa on vain neljä asuntoa, mikä on nykyrakentamisessa harvinaisen vähän. Näin kaikki asunnot pääsevät hyötymään vertaansa vailla olevista näköaloista. Runsaan julkisivupinnan ansiosta myös jokaisen asunnon pesutiloihin tai saunaan on saatu ylellisesti luonnonvaloa tuova ikkuna.

Näkymien nostamat neliöhinnat kompensoivat yhden rappukäytävän ympärille tavanomaisesti ahdettujen, hissin kustannuksia jakavien asuntojen taloudellista perustaa.
Esimerkkiasunto löytyy taloista keskimmäisestä, Asunto Oy Åströmin Pihasta. Kasarmintien puolelle sijoittuva 65-neliöinen kolmio edustaa asuntojen maltillisempaa kokoluokkaa. Seinän takana on peräti 20 neliötä suurempi asunto, jossa huoneita on kuitenkin saman verran.

Pohjaratkaisu on ihastuttavan kompakti. Käytävättömyys tosin kostautuu siinä, että olohuoneen poikki joudutaan kulkemaan parvekkeelle ja makuuhuoneisiin. Kun lisäksi ikkunat ulottuvat lattiaan saakka, ovat kalusteiden sijoittelumahdollisuudet melko rajatut.

Asunnon linjakkuutta lisää kiintokaappien upottaminen seinälinjoihin.

Lämmin rakennusmassa porrastuu kylpyhuoneen viereisen makuuhuoneen kohdalla. Näin vastapäinen naapuri ei pääse tuijottamaan suoraan ikkunasta sisään.

Viereinen rakennus pysäyttää oleskelutilan ikkunanäkymät, mutta timanttisena yksityiskohtana makuuhuoneen ikkuna avautuu Ainolan puiston suuntaan ja tarjoilee suistomaiseman puiden latvojen yli suoraan sänkyyn.

 
asuntopuntari KUVA: Hartela Oy
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22:22
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
22:11
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
21:42
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
20:57
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
19:51
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
19:48
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
19:40
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image