Kesä jatkuu terassilla vielä pitkään

Koti 15.8.2011 9:09 | Päivitetty 15.8.2011 9:10
Katariina Vuori tekstiJukka Leinonen kuvat

Vaikka huojuvissa puun latvoissa voi jo aistia syksyn kuiskauksia, ei suven suloille tarvitse aivan vielä heittää hyvästejä. Ja vähän lisäaikaa kesälle lupaa antaa Oulun Ranta-Kastellissa asuvan Raija Liedeksen terassille tehty kesähuone.

Liedes oli pohtinut aikansa rivitalohuoneistonsa takaterassin lasittamista, ennen kuin ryhtyi tuumasta toimeen.

"Lasiterassit ovat nykyään yleistyneet paljon, ja pitkään mietin sellaisen hankkimista itsellekin. Eläkkeellä on ollut aikaa olla enemmän kotona ja oleskella ulkona, joten nyt oli hyvä hetki tehdä terassista sellainen, että siellä voi viettää enemmän aikaa säällä kuin säällä. Keväällä, kesällä ja syksyllä tämä on kuin jatke olohuoneelle, yksi huone lisää."

Liedes haki taloyhtiöltä lupaa lasitukselle kesällä 2010. Samalla taloyhtiön kokouksessa päätettiin hakea kaupungin rakennusvirastolta lupaa koko taloyhtiön terassien lasitukseen.

Muut asukkaat eivät ainakaan vielä ole seuranneet Liedeksen esimerkkiä.

"Luvan myöntäminen venyi elokuulle vuosi sitten, ja rakentaminen pääsi alkamaan vasta loppukesästä. Tämä on siis ollut oikeastaan ensimmäinen kesä, jolloin kesähuone on ollut käytössä."

Noin 13 neliömetrin kokoisen huoneen lattia on lämpökäsiteltyä puuta. Lasitus yltää lattiasta kattoon, ja sen voi halutessa vetää sivuun miltei koko seinän pituudelta.

Jos kesähuoneeseen haluaa näkösuojaa, voi lasituksen eteen vetää kevyen, liehuvan vaalean sivuverhon tai peittävämmät paneeliverhot.

"Verhot ja muut tekstiilit on suunniteltu Sisustus-Britassa. Brita on aiemmin suunnitellut kotiini verhot, ja koska ne ovat todella mieluisat ja mielestäni onnistuneet, pyysin heidän apuaan myös tänne", Liedes selittää.

Paneeliverhot ovat tarroilla kiinni listoissa, mikä helpottaa niiden irrottamista pois talveksi.

"Etteivät ne homehdu ulkona. Tarrojen avulla paneelien paikkoja voi myös vaihdella helposti ja huone saa uutta ilmettä."

Toisessa päässä huonetta on ruokapöytä ja tuolit, jotka Liedes pelasti entisen työpaikkansa kaatopaikkakuormasta ja kunnosti itse tuttavan neuvojen avulla.

Tuolit päällystettiin Sisustus-Britassa verhojen sävyyn sopiviksi. Pöydän päällä on lämpösäteilylaite, jonka avulla ulkoterassikautta saa pidennettyä pitkälle syksyyn.

Huoneen toisella seinällä on korkea vuode ja sen alla säilytyslokeroita puutarhatyökaluja varten.

Vieressä olevan säilytysarkun ja lipaston Liedes teetti mittatilaustyönä. Arkkua hän käyttää talvipakkasilla lisäkylmiönä ruuille.

Kesähuoneen vuode on ollut yksi Liedeksen suosikkipaikoista tänä kesänä, kirja jos toinenkin on ahmaistu sen päällä.

"Vuode toimii myös varavuoteena, jos minulla on vieraita käymässä. He saavat oman makuuhuoneeni käyttöön, ja itse nukun täällä kesähuoneessa."

Huoneen sisustus on yksinkertainen ja toimiva, vastapainona sille toimii lasiseinän takana kukoistava puutarha.

"Kukkapenkkien teko on vielä vähän kesken, yksi uusi on tulossa ja vanha lähdössä. Olen hankkinut takapihalle sellaisia kukkia, että niistä on silmäniloa keväästä syksyyn, niin että aina vuorollaan joku on kukassa."

Kesäpihan kätevyys ei rajoitu pelkästään leudompiin ilmoihin.

"Ennen lasitusta terassi oli talvisin aivan lumessa. Nyt sitä voi käyttää talvella ja sadekeleillä vaatteiden tuuletukseen ja pyykin kuivaamiseen."

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

45
Tarjoilijoista on pulaa Oulussakin – jopa nuoret alan työttömät epäilevät oman työkyvyn riittävyyttä raskaassa ammatissa
20
Oulun satsattava joukkoliikenteeseen – kysymys on yleishyödyllisestä palvelusta, linjat on hoidettava olipa se taloudellisesti kannattavaa tai ei Lukijalta
17
Metsästäjä nousi tielle pysähtyneestä autosta ja ampui koppelon Savukoskella – haulikko ja saalis takavarikoitiin
13
Syyrian armeija liittymässä taisteluun Turkin hyökkäystä vastaan – pakoteuhkaukset tai asevientikiellot eivät taivuta Erdogania
10
Limingan susille annettiin karkotusmääräys – alueella liikkuu arviolta kolmen suden lauma, jonka ihmisarkuus halutaan palauttaa
10
Kansallismielisen Laki ja oikeus -puolueen johtaja Jaroslaw Kaczynski julistautui vaalivoittajaksi Puolassa
8
Hailuodon lautan kantavuus on muuttunut, Merisilta-lautta huollossa useita viikkoja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Keski-Lapissa, Pohjois-Lapissa ja Lapin itäosassa sekä Kuusamon kunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Turkki hyökkäsi syyriaan

107 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Leipäjonossa kuultua

Kommentoija argumentoi perinteisellä liturgialla, joka toki hänelle suotakoon. Faktaa kuitenkin on, että erittäin harva ... Lue lisää...
Peruspekka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.10.

Fingerpori

14.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image