Kasvihuone käytössä koko vuoden

Nikulan kasvihuone ei ole työleiri vaan oleskelutila. Vanhat huonekalut saavat palvella kasvihuoneen kalusteina. KUVA: Mimmi Pentikäinen
Koti 2.7.2013 9:33
Merja Aakko

”Kiersimme grillin kanssa eri puolilla taloa ja yritimme sinnikkäästi pitää tulta yllä”, Kati Nikula muistelee.

Lumijokinen Nikulan perhe rakensi talonsa kymmenen vuotta sitten aavalle, keskelle peltoja. Puita tai pensaita ei ollut, ja piha oli tuulten armoilla.

Ruuanlaitto pihalla innosti suojaisan piharakennuksen suunnitteluun.
Kota ei tullut kysymykseen, koska se oli Katin makuun liian pimeä. Niin talon eteläpuolelle päädyttiin kokoamaan lasinen kasvihuone, joka  hankittiin valmiina osina rautakaupasta. Tosin Kati varoittaa, ettei kasvihuone ollut helppo koottava.

”Pystyyn saaminen oli huomattavasti ennakoitua työläämpi tehtävä.”
Yhdeksän neliömetrin kasvihuoneeseen mahtuu hyvin kaasugrilli keitinlevyineen sekä istuimia – ja toki pieniä viljelyksiä.

Tänä kesänä esikoispojan askartelemissa puulaatikoissa kasvaa tomaatteja ja kurkkuja, ja pikkusisarukset napsivat suihinsa jo herneitä. Myös yrtit ja koristekasvit viihtyvät laatikoissa ja ruukuissa hyvin.

Kasvihuone on oikeastaan pieni tupa, joka toi karun pihan tunnelmaan kodikkaan lisän. Perhe osaa nauttia valoisasta suojasta myös talvella, Kati kertoo.

”Ratsastamme paljon, ja pakkasilla käymme välillä juomassa kasvihuoneessa kaakaot.”
Parhaita hetkiä lasituvassa ovat toukokuiset aamut, kun lintujen konsertti on alkanut. Silloin aamukahveille ei ole parempaa paikkaa.

Keskikesällä kasvihuone on usein turhan kuuma istumiseen. Siksi sen viereen on taivasalle rajattu oleskelutila, pajuaidan avulla.

”Pöytä ja tuolit näyttivät orvoilta keskellä tyhjää pihaa.”

Kati on nauttinut aavasta maisemasta, mutta alkanut viime aikoina miettiä, miten saisi pihaansa vähän viidakkomaista tunnelmaa.

”Haaveilen, että kasvihuoneen tienoille syntyisi vähitellen luonnollisen näköinen ja vähän rehottava puutarha. En vain ole varma, mitkä kasvit pärjäisivät täällä, kun tuuli on raaka ja luntakin on talvisin välillä vain vähän.”

Suojan rakentamisen voisi aloittaa istuttamalla puita ja pensaita, esimerkiksi havuja, Kauppapuutarhaliiton Pohjois-Suomen piirin puheenjohtaja Jarmo Iso-Seppälä ehdottaa.
Myös erilaiset heinät ovat nyt suosittuja ja luovat niittymäistä tunnelmaa.

Katia kiinnostaisi myös löytää lajikkeita, jotka selviävät kasvihuoneessa huolettomalla kastelulla. Täysin vaivatonta kasvia ei kuitenkaan ole, Iso-Seppälä huomauttaa.

”Kaikki elävät kasvit kaipaavat säännöllistä huolenpitoa, etenkin kasvihuoneessa.”

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Täällä kaupungin lähiöissä suurempi ongelma on tuulen puuttuminen ja sitä myötä kuumuus ja ötökät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei Kati! Palmut selviävät aika vähällä kastelulla. Voisivat ehkä pärjätä kasvihuoneessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

117
Oulun asemanseudulla kuokka uppoaa maahan vuonna 2023 – Kaupungilla suuret odotukset alueen rakentamiselle
89
Aviin kannellaan hoivakodeista yhä useammin, suurimpana huolena henkilöstön riittävyys – Attendo: Työvoiman saatavuus ongelmien syynä
60
Asiantuntija: Perussuomalaiset saattavat kiriä vihreiden ohi eduskunnassa — Sdp:n ja kokoomuksen vääntö ykköspaikasta tiivistyy vaalipäivään
52
Terrafamen vuoden 2018 liikevaihto on noin sata miljoonaa euroa parempi kuin 2017 – käyttökatekin lähes kaksinkertaistui
32
Oululaisyhtiö Suomen Hoivatilat jatkoi rajua kasvua – operatiivinen tulos kasvoi 41 prosenttia
31
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti kieltää antaneensa Anne Bernerille kirjallisen lausunnon – epäselvyyksiä myös ruotsalaispankin kokouspäivästä
31
Oulun poliisilaitos: Henkilökorttihakemusten määrä pomppasi, lupapalvelut ruuhkautuneet

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi illalla maan pohjoisosassa jäätävän vesisateen ja lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

259 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi tulen äänestämään Keskustaa?

Likapyykin pesu alka heti vaalien jälkeen, kun tulos tai ulos on ULOS. Tämänaamuisiessa HS:n kannatuskyselyssä kepun k... Lue lisää...
SMP(b)

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image