Oulun Talvi­kankaan täydentäjään rakentuu kookkaita perheasuntoja

KUVA: Tarmo-Rakenne Oy
Asuntopuntari 6.5.2019 7:00
Hanne Helminen

Asunto Oy Oulun Lumiukko. Tarmo-Rakenne Oy. Suunnittelu Arkkitehtitoimisto Vauhtiviiva Oy. Asunnot D7/D8, 4h+k+s, 104 neliötä. Mh. 96 200–97 200 euroa (vh. 240 500–243 000 euroa).

Oulun keskustasta katsoen noin kahdeksan kilometrin päässä sijaitsee Talvikangas, joka jää valtatie 20:n oikealle puolelle. Metsien ympäröimällä Talvikangas II:ksi kutsutulla alueella on pääosin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen rakennustuotantoa.

Yksi Pohjantähdentien varrella, reilut kymmenen vuotta sitten rakennettujen pari- ja rivitalojen keskellä sijaitseva peltoaukeatontti on kuitenkin jäänyt rakentamatta. Sille kohoaa paraikaa As Oy Oulun Lumiukko, jonka on määrä valmistua kesällä 2020.

Metsälähiön toistaiseksi viimeinen yhtiö käsittää kuusi kahteen suoraan riviin sijoitettua yksitasoista paritaloa. Kokovaihtoehtoja on kaksi: pohjoisessa rivissä sijaitsevissa taloissa asunnot ovat 114 neliön kokoisia, eteläisessä rivissä 104 neliötä. Kyse on siis kookkaista perheasunnoista.

Lapsiperheiden iloksi alueelta löytyy myös uudenkarhea pari vuotta sitten avattu koulu sekä monitoimitalo päiväkoteineen.

Yhteistä kaikille asunnoille on oma autokatospaikka ja ulkovarasto sekä etelään avautuva huoneistopiha. Pihojen ja varastojen koko tosin vaihtelee ja talon A pihoja varjostaa jätekatoksena, tekniikkatilana sekä väestönsuoja-varastotilana toimiva rakennus. Jokaisen terassin yhteydessä on myös käytännöllinen pieni lisävarasto, johon saa esimerkiksi talven ajaksi puutarhakalusteet säältä suojaan.

KUVA: Tarmo-Rakenne Oy

Arkkitehtuuriltaan tavanomaisten harjakattoisten talojen pääväri on valkoinen. Punertavanruskeaa tehosteväriä on puupaneeliverhotuissa ulkoseinissä käytetty hillitysti ja sitä nähdään lähinnä syvennyksissä, kuten terassien sekä sisäänkäyntien seinissä.

Kahteen selkeään osaan – yksityisiin ja yhteisiin tiloihin – jakautuvat asunnot ovat paritaloissa luonnollisesti toistensa peilikuvia. Suuremmat huoneistot eroavat pienemmistä lähinnä marginaalisella tasolla. Niin sanotun makuuvaunuosaston käytävä vain on pidempi ja sen varrelle sijoittuvia, aavistuksen pienempiä huoneita yksi enemmän.

Tässä kolmen makuuhuoneen mallia esittelevässä asunnossa huoneiden koko on kyllä positiivisessa valossa jo yllättävänkin reilu. Säilytystilaa voisi olla kyllä enemmän, mutta sen lisääminen jälkiasennuksenakaan ei ole ongelma.

Keittiö liittyy olohuoneeseen ilman väliseiniä, mutta on silti käytännössä oma huonetilansa. Se käsittää myös tilavan ikkunallisen ruokapaikan, jossa ruokapöydän ympärille mahtuu suurempikin perhe.

Keittiösuunnittelussa on kuitenkin toivomisen varaa, sillä nyt jääkaappi ja pakastin ovat käytännössä hankalimmassa mahdollisessa kolkassa ja niiden siirtäminen otollisemmalle paikalle pesuhuoneen seinää vasten vaatii myös lieden uudelleensijoittelua.

Pesutila saunoineen on fiksusti erillisen oven takana. Vessanpönttö kodinhoitohuoneen perällä on ehkä erikoinen, mutta silti varsin käytännönläheinen. Lastenhoidollisia tarpeita ajatellen paljon laskutilaa tarjoava wc-tila yhdistettynä kodinhoidon vaatimiin laitteisiin vaikuttaa nimittäin jokseenkin täydelliseltä ratkaisulta.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

11:23
Imatranajossa kuollut kuljettaja oli 42-vuotias sveitsiläinen Mathias Gnägi – menetti pyöränsä hallinnan sadekelissä
11:00
Hautajaishuoneistosta tuli Puistopuutarhurin talo – Oulun hautausmaan portin pielessä oleva juhlatalo sai uusvanhan ilmeen
10:45
Jari Sillanpää esiintyy Meri Oulun Kesäteatterissa heinäkuussa – liput myyntiin juhannusviikolla
10:28
Poroja, joogaa ja koskenlaskua - Oulanka Festiä juhlitaan heinäkuussa Oulangan luontokeskuksessa
9:45
Imatranajoa jatketaan tänään normaalin aikataulun mukaan – eilisen kuolonkolarin tutkinta käynnissä
9:19
Haapaveteläinen Ari-Pekka Ruha valittiin Mr. Gay Finlandin 1. perintöprinssiksi
9:00
Vanhat kuvat: Rumputusta jo yli 50 vuotta – Oulun Päivillä on vuosien varrella nähty esityksiä, kulkueita ja vihitty silta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

SAIRAIDEN PILKKAAMINEN.

Allekirjoitan tuon hyvän kotikasvatuksen sairauksien pilkkaamisesta,kait siihen syyllistyvät vain PERSUT. Lue lisää...
kimmo45

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image