Asun­to­mes­su­jen mini-Vuolas antaa mah­dol­li­suu­den kokea luonto myös sisätiloista käsin

Puiset julkisivut harmaantuvat ajan mittaan ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta, minkä ansiosta mökit tulevat maastoutumaan luontoon kauniisti. KUVA: Hanne Helminen
Asuntopuntari 19.8.2019 7:00
Hanne Helminen

Asuntopuntari Vuolas minitalo, Kouvolan asuntomessujen 2019 kohde 19. Rakennuttaja Celt Oy. Suunnittelu arkkitehti Tapani Takkunen. 1h+kk, 22m2.

Nykyään asuntomessuilla käydessään odottaa jo, mitä minikokoista siellä mahdetaan esitellä.

Suurten lasipintojen ansiosta tupakeittiössä riittää valoa, mutta yksityisyyden vaalimiseksi ikkunat tulisi voida myös peittää tarvittaessa. KUVA: Hanne Helminen

Aiemmin tällä palstalla oli toki puhetta Kouvolan messuilla olleesta miniomakotitalosta, mutta nyt on aika nostaa esille messujen todellinen lilliputti, 22-neliöinen Vuolas.

Aivan uusinta uutta se ei ole, sillä tämä puusta ja lasista rakennettu maja lanseerattiin jo viime syksynä Finnbuild-messuilla.

Mallisto käsittää peräti yhdeksän suuruusluokaltaan ja käyttötarkoitukseltaan erilaista mökkiä.

Vuolas palauttaa nopeasti mieleen niin Valkeakosken talonäyttelyssä toissa vuonna esitellyn Olokoton kuin viime vuonna Porin asuntomessuilla olleen Honka Kontinkin.

Kokoluokka on suurin piirtein sama, ja kaikissa näyttäytyy vahvasti ajatus taloa ympäröivän luonnon kokemisesta myös sisätiloista käsin, sillä lattiaan asti ulottuvaa ikkunapinta-alaa on paljon.

Muotoilultaan minimalistinen Vuolas on vielä astetta Konttia ja Olokotoa hienostuneempi. Osittain tämä saattaa johtua siitä, että Vuolas on rakennettu CLT:stä kahden aiemmin mainitun ollessa hirsirakenteisia.

Toinen suurempi ero on se, että valitettavasti tämä minimökki ei ainakaan toistaiseksi ole tarkoitettu tavallisille kuluttajille – moduuleita myydään vain sarjatuotantona, siis käytännössä lomakylähuoneistoksi tai luontomatkailuun. Se on myös asia, jota ei voi kuin ihmetellä, sillä mökit ovat niin sisäisesti kuin ulkoisestikin ilo silmälle ja moni katselisi varmasti mielellään moduulia tai paria ainakin kesämökkitontillaan.

Suunnittelija minimökeille on löydetty Oulun seudulta, ja puuarkkitehtuuriin perehtyneen Tapani Takkusen nimi ei myöskään ole ensimmäistä kertaa messuluettelon sivuilla. Jo muutamia vuosia sitten Vantaalla ja Seinäjoella esiteltiin hänen suunnittelemiaan, nyt jo edesmenneen Vivola Oy:n kauniita CLT-rakenteisia omakotitaloja, eikä linja petä nytkään.

KUVA: Virallinen messuluettelo / Asuntomessut

Luxus-nimeä kantava esittelymalli on ihan oikeasti luksusmökki. Lasikattoisessa kaunottaressa kelpaa ihastella tähtitaivasta sängyn yläpuolella, mutta sinne voi paeta myös hellettä, sillä rakenteeseen on integroitu viilennys ilmalämpöpumpulla. Kaikki yksityiskohdat hanoja myöten on mietitty viimeisen päälle.

Erikoista ja hiukan epäkäytännöllistäkin on, että kylpyhuone on itse asiassa osa tupakeittiötä, eikä oma huoneensa. WC ja suihku on toki piilotettu lasiovien taa, mutta kädet pestään kuitenkin huoneen puolella.

Tämä on tosin vain Luxus-mallin ominaisuus, sillä kaikissa muissa malleissa kylpyhuone on erillinen tila. Tilavammassa Vuolas Familyssä on myös erillinen makuukamari.

Koska kyseessä on käytännössä hotellihuone, on keittokomero ymmärrettävästi tarkoitettu korkeintaan melko yksinkertaiseen kokkailuun.

Toisaalta taso vastaa silti suurin piirtein joidenkin opiskelija-asuntojen minikeittiöitä, joten varmasti se riittäisi sellaisenaan ainakin kesämökkikäyttöä ajatellen.

Kommentoi

Uutisvirta

17:33
Kokoomus jättää välikysymyksen: "On päätetty menolisäyksistä, joille ei ole tulopuolella katetta"
17:26
Etiopian ME-nainen Genzebe Dibaba jää pois MM-Dohasta
17:18
Omakotitalo palaa Sodankylän Vuotsossa, palon sammutustyöt käynnissä
17:00
Aika on py­säh­ty­nyt, mutta voi myös ajaa kaiken ohi – Andreas Ala­ries­ton mökki uinuu ja ra­pis­tuu So­dan­ky­län Vuot­sos­sa Tilaajille
16:59
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa
14:58
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan
14:41
Työryhmä: Biojätteen erilliskeräys pakolliseksi jokaiselle taajamatalolle, pakkauskeräys vähintään viiden asunnon kiinteistöille
80
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
53
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
40
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
39
Psykologit: Sipilän hallituksen hidasautolait pitäisi perua kokonaan – perusteluina nuorten kuljettajien aivojen kehittymättömyys
38
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
33
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
27
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä, katso video

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image