Tärkeintä on nyt isomummun rooli

Nivalasta kotoisin olevalle näyttelijä Eeva-Maija Haukiselle perhe on aina ollut tärkeä kiintopiste elämässä. KUVA: Kimmo Brandt
Hyvä Elämä 9.12.2006 0:00
Katariina Vuori
Näyttelijä Eeva-Maija Haukinen muistelee ensimmäistä esiintymistään yleisön edessä. Se tapahtui kuusi vuosikymmentä sitten Nivalassa koulun kuusijuhlassa.

"Olin parivuotias, kun istuin apulaisemme sylissä ja katselin esityksiä. Muistan vieläkin, kuinka väliajalla liu´uin sylistä ja kävelin näyttämölle. Lauloin ´joulupukki retkettää, nuttura, nuttura´."

Pienen tytön versio "joulupukki retkellään, nurin oli nuttu"-riimistä sai huumaavat aplodit, ja "niin tämä häiriö, eli narsistinen esillä olemisen halu, sai alkunsa", Haukinen selittää.

Maalaislapsuus Nivalassa valmisteli häntä kuin itsestään myöhempiä rooleja varten.

"Vaikka olemme heränneitä koko suku, oli meillä hyvin hauska perhe-elämä. Matkimme toisiamme, kyläläisiä ja mustalaisia, musiikki oli luontainen osa perhe-elämää."

Perhe on aina ollut Haukiselle tärkeä ja tällä hetkellä kiintopisteenä ovat erityisesti kolme lapsenlasta, joille Haukinen on "isomummu".

"Olen saanut elämässäni paljon rakkautta. Toisen mieheni Erkki Pajalan kuolemasta tuli kuluneeksi nyt 14 vuotta, mutta se rakkauden energia on edelleen olemassa. Muutama vuosi sen jälkeen syntyi ensimmäinen lapsenlapsi Venla ja siitä alkoi uusi aikakausi."

Puhuessaan näyttelijän työstä ja teatterista Haukinen hakee oikeaa sanaa: hohto, glamour, loiste?

"Teatteri on ollut minulle aina ihmeellinen asia ja olen ylpeä ammatistani."

Teatterin lisäksi katsojat muistavat Haukisen muun muassa tv:stä Kotikadulta ja Jussi-patsaalla palkitusta naispääosasta elokuvassa Kun taivas putoaa. Viimeksi hän oli ruumiinpesijänä lottaelokuvassa Lupaus.

Haukinen myöntää, että Kotikadulle on ollut joskus ikävä. Monet ovat harmitelleet, ettei Kaisa Mäkimaata saatu hoidettua, vaan hänen annettiin kuolla. "Räväkkä ja vilpitön Kaisa Mäkimaa on ehkä tärkeimpiä televisioroolejani 30 vuoden ajalta. Kaisa meni yli tavanomaisen näyttelijätyön."

"Kaikkein eniten nautin kuitenkin teatterista, siinä on lumoa. Sehän se sana olikin."

Joulukuun 1. päivä Haukisella tuli täyteen 30 vuotta Yleisradion leivissä.

"Myös radiossa on oma hohtonsa: studiotyö on intensiivistä. Kantolan perheen rouva Eila Paalu oli ´maharoton ihiminen´, tosi rakas rooli."

Yleen Haukinen siirtyi 1976 Oulun kaupunginteatterista.

"Oulussa oli todella hauskaa, se oli yksi elämäni parhaita jaksoja, työtoverit olivat hyviä, samoin roolit: neiti Julie, Elsa, Jauhot, Herätkää ja riemuitkaa. Menin nuorena naimisiin ja koin, että tuolloin kolmikymppisenä sain elää nuoruutta, jonka muut yleensä kokevat kaksikymppisenä. Oulusta Helsinkiin lähtö oli vaikeaa. Jos jokin kaupunki on kotikaupunki, on se Oulu. Lapsena Oulu oli kaupunki, josta silmälasit haettiin."

Harrastuksikseen Haukinen mainitsee laulamisen lisäksi kyökin.

"Olen kuin bushmanni, varustettu mielettömällä keräilijävietillä", Haukinen kertoo ja paljastaa jääkaappiinsa lasipurkkeihin taltioidut hillot, soseet, mehut ja marjat.

"Maalaistalon peruina kait tämä tämmöinen säilömisvietti on tullut. Vanhemmaksi tulon myötä tämmöinen martta-puoli korostuu, nuorempana olin muka enemmän taiteellinen ja boheemi."

Haukinen odottaa ensi maaliskuussa koittavia eläkepäiviä, vaikka näytteleminen tuskin loppuu siihen.

"Ikä ei onneksi ole näyttelijälle pahasta, päinvastoin. Minut tullaan näkemään varmaan erilaisina ämminä jatkossakin."

"Vanheneminen on kauhean mukavaa ja mielenkiintoista. Nuorempana pinnalla ovat oman kutsumuksen ja puolison löytäminen. Nyt saldona on se, että töitä on ollut yllin kyllin ja joukossa on muutama hyvä roolikin", Haukinen summaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image