Narkolepsiaa yhä oudon paljon

KUVA: Jarmo Kontiainen
Hyvä Elämä 1.5.2012 12:04
Heli Väyrynen

Suomalaisia sairastuu narkolepsiaan edelleen tavallista enemmän, vaikka Pandemrix-rokotuksista on aikaa jo yli kaksi vuotta.

Esimerkiksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa potilaita tulee tutkimuksiin yhä poikkeuksellisen paljon.

”Ihan vastikäänkin on tehty diagnooseja, viimeksi kuukausi sitten, ja tutkimuksiin on koko ajan jonossa lapsia”, kertoo lastenneurologi Päivi Olsen Oysista.

 Ennen sikainfluenssarokotteen tuloa narkolepsia oli lapsilla hyvin harvinainen tauti. Oli vuosia, jolloin Oysissa ei todettu yhtään lasten narkolepsiatapausta.

Pandemrixin käytön jälkeen lapsille on tehty 14 narkolepsiadiagnoosia Oysissa. Neljä tapausta on ilmennyt melko pitkän ajan kuluttua rokotteesta ja kaksi vasta tämän vuoden puolella.

Lastenneurologit ihmettelevät nyt, miksi lasten narkolepsiaa löytyy vieläkin huomattavasti normaalia enemmän ja miksi oireet alkavat joillakin vasta yli kaksi vuotta rokotuksen jälkeen.

 Voiko nyt alkava narkolepsia johtua edelleen rokotteesta?

”Siihen kysymykseen ei kenelläkään ole vastausta”, Päivi Olsen sanoo.

Asiaa tutkitaan nyt Suomessa neurologian dosentti Markku Partisen johdolla.

Lue koko juttu Kalevan Terve24-palvelusta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Ei ole ilmennyt narkolepsiaa, mutta en kyllä mitään sikapiikkiäkään huolinut. Ei käynyt edes mielessä, sikapiikki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ne kaikki muutkin THL:n järjettömät rokotteet voivat aiheuttaa narkolepsiaa. Itse sain rokotteista autoimmuunitaudin ja menetin munuaiseni. Loppuikä eletään nyt dialyysissä koneen varassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuntui todella ikävältä että THL pesi kätensä koko jupakassa. Kansan syvät rivit muistavat kuitenkin kuinka THL:ssä vakuuteltiin rokotteen olevan turvallinen. Jopa lievänä painostuksena moni koki rokotuskampanjan. Millaista aikaa oikein elämme? Mitä myrkkyjä meille koetetaan tuputtaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten niin oudon paljon? Onko johonkin kiveen tatuoitu teksti että tuosta sikatikusta ei voi seurata mitään hitaasti kehittyviä tauteja. Sentään puolet kaikista kokeili tuotakin. Ihme jos ei tätä useampi saa narkolepsiaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

THL myrkytti suomalaiset ja vetäytyy tietenkin vastuusta. Samoin korvaukset ovat NAURETTAVIA. Mutta Suomihan ei ole oikeusvaltio, vaan kähmintävaltio. Varmaan lääketehdaskin on pitänyt "pikkujouluja" ahkerasti rokotteesta päättäville.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko ihmisen elimistö tarkoitettu vastaanottamaan tällaisia myrkkyjä:
"Elohopea, alumiini, formaldehydi, polysorbaatti 80, Triton X100, ammoniumsulfaatti, fenoksietanoli, beta-propiolactone, hiirten aivot, vasikan imusolmukkeet, apinoiden munuais- ja kivessolut, hevosen veri, abortoitujen ihmisikiöiden solut ja syöpäsolut."
Ihme on, jos joku ei saa jonkinlaisia vaurioita.
Google kertoo erittäin paljon noista aineista eikä yksikään niistä ole tarkoitettu ihmiskehoon.

Rokotuksiin kannattaa perehtyä syvemminkin niin huomaa kuinka bisnes vie ihmiskuntaa sairauksiin.
Kirja: Rokotukset on yksi parhaista asiaan perehtymiseen . Nopeasti luettava ja lähdeviitteet sisältävä teos löytyy kirjastosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa olla sittenkin vain yhteensattuma. Saatiin yks syylliseksi ja sillä kuitattu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu, meilläkin neuvolassa suorastaan painostettiin sika-piikkiä lapsellemme annettavaksi. En kuitenkaan suostunut; tästä päätöksestä olen enemmän kuin iloinen. Luottamus neuvolantätiin meni kuitenkin sen siliän tien.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko niin että tieto luo tuskaa?? Ennen ei osattu yhdistää oireita ja diaknooseja toisiinsa ja moni narkolepsia potilas meni psyykkisenä diaknoosina eteenpäin? Kaikenhan piti olla turvallista eikä mitään vaaraa pitänyt olla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän tässä uskalla pian ottaa enää mitään piikkejä, mutta haittaakse.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No voisko johtua sitten jostain toisesta kausipiikistä, kuka sen jäljittää mikä kepakko oli se viimeinen pisara.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No niin, kannattaa varoa siis muitakin rokotteita, jos on niin ettei Pandeksen narkkiinnuttava vaikutus voi yltää yli vuoden päähän. Ja ompa tässä varottukin kyllä, nyt menossa kaheksas vuosi kuivilla piikeistä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entä jos rokotteessa ollut skvaleeni on yliherkistänyt lasten immuunijärjestelmän pysyvästi? Skvaleeni ei siis olisi aiheuttanut mitään autoimmuunisairautta, vaan se olisi muokannut lasten elimistön alttiimmaksi autoimmuunisairauksiin sairastumiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pandemrix -rokotteessa adjuvanttina käytetty skvaleeni ei aiheuta narkolepsiaa, vaan autoimmuunisairauksia, joista narkolepsia on vain yksi. On hyvin todennäköistä että narkolepsia on vain jäävuoren huippu, jonka lisääntyminen huomattiin vain koska se oli muuten äärimmäisen harvinainen.

Asiaan vähänkään perehtyneet tiesivät tämän jo sikainfluenssakohun aikaan, eli silloin kun Rokotusinfo ry oli julistettu yhteiskunnan viholliseksi numero yksi tämän väitettyä lasten rokottamisen skvaleenipitoisella rokotteella olevan mahdollisesti vaarallista.

THL tutkii parasta aikaa ovatko myös muut autoimmuunisairaudet lisääntyneet, sillä he ovat saaneet hyvin paljon epäilyjä huolestuneilta vanhemmilta. Samoin myös omassa tuttavapiirissäni on merkillisen paljon puhjenneita autoimmuunisairauksia nimenomaan skvaleenilla rokotetuissa lapsissa.

Meillä saattaakin olla käsissämme nyt Suomen historian pahin lääketieteellinen katastrofi. Ja yllättäen kukaan ei joudu vastuuseen – asummehan Suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:15
Linnanmaalaisen päiväkodin pihalla tulipalo – jo toinen kahden päivän sisällä
18:11
Kansanedustaja Mikko Kärnä harkitsee keskustan puheenjohtajakisaan osallistumista, mikäli muita ehdokkaita ei ilmaannu
18:00
Oululainen nuori telinevoimistelija aloitti harjoittelun jälkijunassa ja nousi ahkeruudellaan arvokisatason urheilijaksi – "Innolla odotan ensimmäisiä MM-kisoja" Tilaajille
17:54
Alle 15-vuotiaita lapsia epäillään Mikkelin koulupalon sytyttämisestä – tutkinnanjohtaja kertoo, miten lasten leikki johti koulun palamiseen
17:31
Kaksi tuomiota Sunny Car Center -vyyhdistä – Markku Ritaluomalle lähes miljoona euroa maksettavaa
17:30
EU:n nimitysruletti pyörähtää käyntiin tänään – huippukokous yrittää löytää nimet huippuvirkoihin
17:29
Kilometrejä pitkä öljypäästö Itämerellä – aiheuttajaa selvitetään
77
Tuppuraisella liki 400 000 euroa asuntolainaa, Kulmunilla lainaa 100 000 euroa – Harakalla muhkea osakesalkku ja sijoitusasuntoja
50
Hagelberg uskoo: Stockmannin entisiin tiloihin syntyy monipuolinen kauppakeskus – ”Pekurin korttelin kehitys tärkeää koko keskustalle”
30
Päivi Räsänen arkkipiispa Luoman sateenkaarisuvaitsevaiseen vastaukseen: "Pride-liikkeen ideologiaa ja kirkon arvopohjaa mahdotonta sovittaa yhteen
25
IL: Riitta-Liisa ja Toni Roponen muuttavat Ida-tyttärensä kanssa Haukiputaalta Yhdysvaltoihin – Toni Roponen Denverin yliopiston hiihtovalmentajaksi
23
Alman mittaus: Perussuomalaiset selvästi suosituin puolue
19
Pääministeri Rinne HS:lle: Suomalaislääkärin mukaan olisin kuollut, jos minut olisi herätetty Espanjassa
14
Lehto Group käynnistää neljä rakennushanketta ympäri Suomea – pohjoisin paikka Utsjoella, projektien arvo yhteensä 27 miljoonaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa kehittyy iltapäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy erittäin voimakkaita ukkospuuskia, yli 25 m/s.
Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa kehittyy iltapäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 20 m/s.
UV-säteily on voimakasta Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. UV-indeksin arvo on 6.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

On kukkia
Lukija

Uusin lukijakuva

Piippopaksupää
/honen

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Menettekö suviseuroihin muhokselle

100 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Kerro yksikin parempi maa? Lue lisää...
Mc

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image