Kauneus & muoti

Tehokuuri yhdelle rypylle

Bioeffect EGF -seerumi kosteuttaa tehokkaasti, mutta ei - ikävä kyllä -ratkaise ikuisen nuoruuden arvoitusta KUVA: Pekka Peura
Kauneus & muoti 10.12.2012 9:59
Hanna Kuonanoja

Lähiympäristössä mietitään, onko kolmeakymmentä lähentelevä ihminen oikea testaaja seerumille, jonka pitäisi häivyttää vanhenemisen merkkejä iholta. Mutta kyllähän mahdollinen tulosten seuranta on helpompaa, jos ryppyjä on yksi ja juonteita kaksi.

Ja jos kosmetiikkateollisuuden hokemista ottaa todesta kymmenesosankaan, kolmikymppisen on syytä olla ryppyjentorjunnassa jo hyvässä vauhdissa.

Bioeffect EGF -seerumilla on vetävä tarina, johon sisältyy monta vaikuttavan kuuloista termiä: 1980-luvulla kaksi tutkijaa palkittiin lääketieteen Nobelilla heidän keksittyään epidermaalisen kasvutekijän (Epidermal Growth Factor, EGF) ja sen merkityksen ihmisen ihon terveydessä.

2000-luvun alkupuolella islantilaisten tiedemiesten ryhmä keksi, miten tuottaa ”ihmissolun kasvutekijän kanssa identtisiä, endotoksiinittomia ja ei-eläinperäisiä kasvutekijöitä ohran siemenessä”.

Pari vuotta sitten tuotiin markkinoille tämän tieteellisen työn tuloksena syntynyt ihonhoitoseerumi, johon villiintyivät ensiksi islantilaiset naiset ja nyt sitten muukin maailma.

Ihmeseerumi lupaa hidastaa vanhenemista ihon omaa solujen uusiutumista stimuloimalla, minkä lisäksi se ravitsee ja suojaa ihoa. Tuotantoprosessikin kuulostaa miltei yliluonnolliselta:

”Ohra on kasvatettu Islannin uusiutuvalla geotermisellä energialla lämmitetyissä ja valaistuissa nykyaikaisissa kasvihuoneissa vulkaanisessa hohkakivessä ja kasteltu puhtaalla lähdevedellä.”

Vikkelä, mutta kosteuttava

Mainoslauseet sikseen ja asiaan. Seerumi on pakattu pelkistettyyn lasipulloon, josta sitä annostellaan iholle iltaisin korkin jatkeena olevalla pipetillä. Koostumukseltaan aine on kuin paksunnettua vettä. Se levittyy helposti, eikä yhdellä rypyllä ryyditetyn otsan ja kahdella juonteella juovitetun kaulan valeluun tarvita kuin yksi kevyt pipetin puristus.

Täysi pipetillinen riittäisi koko kasvoille.

Seerumi on eräänlainen ihonhoitoaineiden tehoversio: se sisältää enemmän aktiivisia ainesosia ja imeytyy syvemmälle kuin kasvovoiteet.

Tämäkin seerumi häviää näkyviltä vikkelästi mutta jättää iholle hyvin kosteutetun tunteen.

Ne kohdat, joihin seerumia on levitetty, eivät enää kaipaa lisäksi kosteusvoidetta, vaikka muu kasvojen iho natisee meikinpoiston jälkeen kuivuuttaan.

Silmä ei näe

Kolmen kuukauden säännöllisen käytön jälkeen otsa ja kaula tuntuvat selvästi sileämmiltä kuin posket ja leuka, joita on hoidettu pelkällä kosteusvoiteella. Silminnähtäviä tuloksia ei sen sijaan ole tullut. Se yksi ja ainoa otsaryppy muistuttaa ajan rajallisuudesta samansyvyisenä kuin ennenkin.

Lopputulemana voitaneen todeta, että tämäkään seerumi ei ratkaise ikuisen nuoruuden arvoitusta mutta tarjoaa kyllä erinomaista kosteutusta ainakin sellaiselle iholle, joka kuivuu talvisin ja pärjää kesät omillaan.

15 millilitran pullo Bioeffectiä maksaa noin 135 euroa. Se ei ole seerumiksi edes kalleimmasta päästä mutta kosteuttajaksi kohtuullisen arvokas.

Riittoisaa seerumi kyllä on: täsmätuotteena käytettynä pullon sisällöstä on kolmen kuukauden jälkeen jäljellä vielä puolet.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

113
Oulun punaiset pyöräilybaanat löydettiin ja todettiin heti liian kapeiksi – väylien erottuvuus kerännyt kiitosta
87
Iltalehti: Jani Toivola nostaa korotettua kulukorvausta tyhjillään olevasta Riihimäen-asunnostaan, vaikka asuu Helsingissä
46
Polttoainesuuttimiin on muodostunut suolaa – Nesteen bensiinin Mercedes-Benzeihin aiheuttamaa vikaa tutkitaan yhä
39
Lippo Pesiksen sarjapaikka siirtyy Lippo Junioreille – uusi yhtiö vastaa sarjapaikasta
34
Oulun kaupunki ei aio keskeyttää Move-testin tekemistä – sivistysjohtaja Mika Penttilä toivoo kuolemantapauksen avointa käsittelyä
32
Koodareista on Suomessa huutava pula – helpotusta haetaan sieltä, missä pippuri kasvaa
31
Maatilojen kriisituen valtaosa suunnattiin kuivuudesta eniten kärsineeseen Etelä-Suomeen – mihin kriisituki riittää?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää

Olen paremmin köyhästä, henkilökohtaisen konkurssin kokeneesta perheestä jossa ei paljon rahalla rellestetty. Otin opiks... Lue lisää...
Olen erimieltä!

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

18.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image