Kauneus & muoti

Ryppyjen ehkäisy on aloitettava jo nuorena

Itse kunkin iholle sopivat tuotteet löytyvät kokeilemalla. Ihotyypin määrittely säännöllisin väliajoin auttaa etsinnässä.
Kauneus & muoti 24.8.2010 11:01
Riika Sarviaho
Tieto lisää tuskaa. Siksi jokaisen alle 25-vuotiaan on helpompi elää kuvitellen, että rypyt kuuluvat samaan sarjaan töissäkäynnin ja perheen perustamisen kanssa.

Suuri osa "ryppyvoiteen" etsijöistä saapuu kaupan hyllylle liian myöhään, sanoo Oulun Kosmetologikoulun johtajatar Liisa Niemi-Appelgren.

Ihonalaiseen sidekudokseen saakka ulottuvat sidekudosrypyt alkavat yleensä näkyä 25-vuotiaana. Alkunsa nämä syvät rypyt ovat hitaasti kehittyvinä saaneet jo aiemmin, ja siksi ajoissa aloitettu ennaltaehkäisy onkin erityisen tärkeää.

Kuivaihoisen kannattaa pohtia syväkosteuttavan tuotteen käyttöönottoa jo 17 ikävuoden jälkeen, muidenkin viimeistään kolmannen vuosikymmenensä alkupuolella.

Sidekudosryppyjä helpommin katoavat ihon pinnan epidermisrypyt. Ne häviävät näkyvistä yleensä jo yhden voidekerran jälkeen. Jo syntynyttä vauriota on aina vaikeampi korjata, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa ryppyvoiteiden käyttöä.

Osalla voiteiden sisältämistä aineista on elvyttävä ja uudistava vaikutus ihoon, vaikka monien yhdisteiden toiminnasta riittää epäilyjä. Ryppyvoiteiden tehoa on kuitenkin tutkittu tieteellisesti, ja niistä on saatu vakuuttavia tuloksia. Osa tuotteista toimii paremmin toiselle, joku muu taas toiselle.

Ryppyvoiteita on markkinoilla niin valtava määrä, että oikeaa tuotetta voi olla vaikea löytää. Liisa Niemi-Appelgren muistuttaa, että ihotyypin lisäksi oikean voiteen valintaan vaikuttaa esimerkiksi vuodenaika.

Lisäksi nykyajan kuiva kerrostaloilma rypistää jo nuorenkin ihon herkemmin kuin entisvanhainen kostea sisäilma.

Ennen ryppyvoiteiden käytön aloittamista olisi hyvä käydä ammattilaisen vastaanotolla määrittämässä oma ihotyyppinsä. Tätä kannattaa toistaa säännöllisin väliajoin, sillä ihotyyppi voi muuttua. Jollei voiteiden teho ala näkyä kuukaudessa, on tuote vääränlainen.

Ryppyvoiteet kehittyvät jatkuvasti, ja erityisesti näkyville ihovaurioille tarkoitettuja tuotteita vilisee mainoksissa. Erilaisilla keskustelupalstoilla esiintyvä termi "etanavoide" on tuttu Liisa Niemi-Appelgrenille. Hän kertoo sen kuuluvan korjaavien voiteiden joukkoon.

Nämä näkyville rypyille tarkoitetut voiteet ovat Niemi-Appelgrenin mukaan käyttökelpoisia, mutta vain määrättyyn pisteeseen saakka. Jos voiteita jaksaa käyttää säännöllisesti, ne ovat erittäin hyviä, mutta lopullisempiin tuloksiin pääsee vain erilaisilla korjaavilla hoidoilla, kuten laserhoidoilla.

Nuori ryppyvoidepakoilija joutuu siis hyväksymään väistämättömän tosiasian: mitä helpommalla haluaa päästä tulevaisuudessa, sitä pikemmin on aloitettava.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22:09
Nyt vaihtuu Telian hallituksen puheenjohtaja – potkut saa Euraasia-sotkuja selvitellyt Marie Ehrling
21:47
Viikko alkaa Oulun seudulla viileänä, mutta sitten alkaa lämmetä ja tuulla – loppuviikosta tulee vettä ja sitten lunta
21:44
OLS:n ryhtiliike palkittiin vakuuttavalla kotivoitolla – Haudanlampi ja alasarjalöytö Karvonen viihdyttivät Kastellin monitoimitalon yleisöä maaleillaan
20:33
Eteläiset maakunnat himoitsevat Itä- ja Pohjois-Suomen EU-rahoja – Onko se moraalisestikaan kestävää, kysyy veteraanipoliitikko Seppo Kääriäinen
20:07
Syömäsä: Zivagon Pincho-perjantai tarjoilee naposteltavaksi tapaksia työviikon päätteeksi
20:02
Heidi Määtällä on kotonaan Pateniemessä on 15 kissaa, joista neljä on hänen omiaan ja loput PoPoPetin pelastamia eläimiä
20:00
Oululainen Raija Väyrynen yllättyi, kun kuuli voittaneensa luontokuvakisassa – innostus kuvaamiseen iski Lapissa
197
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
42
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
38
Poliisi perustelee toimia Turkki-mielenosoituksessa sillä, että aiemmin rikottiin lähetystön ikkunat – Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä
36
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
34
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

oletko aivan kärryltä tipahtanut minulta ainakin lähti rekka kuorma myllylle ohra rieska värkiksi.sulla ei ole hajuakaan... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image