Ikiliikkuja tuntee maratonien mutkat

Hyvä Elämä 23.9.2006 0:00
Vuokko Pentzin
Lääkintöneuvos Olli Kivioja oli 60-vuotias, kun hänen poikansa halusi kokeilla maratonia ja pyysi isää seurakseen.

"Eihän isä voinut kieltäytyä", Kivioja sanoo. Hän on nyt 81-vuotias ja on juossut 19 maratonia. 90-luvun loppupuolella tuli muutaman vuoden tauko, kun Kiviojalle tehtiin ohitusleikkaus ja asennettiin sydämentahdistin, mutta sen jälkeen lenkkitossut ovat jälleen olleet kovassa käytössä.

Tänään lauantaina Olli Kivioja tavoittelee Joutsenon maratonilla veteraanien Suomen mestaruutta 80-vuotiaiden miesten ikäluokassa.

Hänellä on jo entuudestaan useita kultaisia mitaleja, viimeisin veteraanien MM-kisoista Espanjasta vuosi sitten.

"Sarjassa ei ole tungosta. Ei tartte juosta lujaa, kunhan pääsee maaliin", Kivioja naureskelee. "Espanjassakin sarjaan oli ilmoittautunut kolme, mutta yksi ei lähtenyt helteeseen ja toisen juoksu hylättiin, koska hän oikaisi. Aikani oli 5.25.51."

Kalajoella syntynyt Kivioja juoksi jo poikasena tyttöjen perässä ja myöhemmin kilpailumielessä. 30-luvun lopussa tuli ensimmäinen voitto 600 metrillä. "Minulle oli lauantaina syntynyt pikkuveli, ja sunnuntaina juoksin hänelle hopealusikan, joka hänellä on vieläkin tallessa."

Olli Kivioja on tehnyt elämäntyönsä kirurgina Helsingin Diakonissalaitoksella. "Pitkät leikkaukset vaativat hyvää yleiskuntoa. Yksityiskirurgi ei voi jättää omaa potilastaan päivystäjälle. Minun oli huolehdittava kunnostani, että selviydyin päivän töistä. Lihavat kaverit ähkivät ja hikoilivat leikkauslampun alla, mutta minulla meni paljon kevyemmin. Olen myös huomannut, että jos on jotain ristiselkävaivaa, se paranee lenkkeilemällä."

Haittaa maratoneista ei ole ollut. "Viimeiset viisi tai kymmenen kilometriä tuntuvat aina hullun hommalta, mutta maalissa on hyvä olo. Kun on kulunut vähän aikaa, sitä alkaa taas ajatella, että taidanpa lähteä mukaan. En osaa selittää, mikä himo tai vietti siinä on. "

Kivioja lenkkeilee säännöllisesti, mutta maratonin lähestyessä tahti kiihtyy, ja hän juoksee parin kolmen kuukauden ajan 50-60 kilometriä viikossa. "Voimaa ei voi varastoida. Jos olen parikin viikkoa treenaamatta, tuntuu kuin olisi aloitettava alusta. Nuorempana pärjäsi vähemmällä lenkkeilyllä, mutta vanhempana lihakset eivät opi ja on tehtävä enemmän töitä."

Kilpaileminen ei ole hänelle pakkomielle vaan hyvä tavoite ja liikkeelle paneva voima. "Kun olen ilmoittautunut maratonille, tulee käytyä lenkeillä. Ilman tällaista tavoitetta treenaaminen saattaisi jäädä vähemmälle."

Maratonien maailma tarjoaa monenkirjavia kokemuksia ahkeralle juoksijalle. Puerto Ricossa veteraanien MM-kisoissa 2003 Kivioja juoksi kolmen suomalaismiehen joukkueessa. Päivä oli helteinen ja sateinen ja hurrikaaneja pyöri miesten kintereillä. Nopein suomalainen meni menojaan, ja Kivioja jäi avittamaan toista kaveria, joka väsähti ja välillä kompuroi ja kaatui. "Matkalla meni yli kuusi tuntia. Tulimme maaliin viimeisten joukossa ja kisajärjestäjän kanssa avitimme väsähtäneen suomalaisen maaliviivan yli. Hänet tietysti hylättiin, ja vähältä piti, etteivät hylänneet minuakin."

Seuraavana vuonna Italiassa Kivioja juoksi koko matkan rinta rinnan tuntemattoman rouvan kanssa, joka oli edellisiltana etsinyt maratonille herraseuraa, koska hänen puolisonsa oli nopeampi juoksija.

"Tulimme yhtä aikaa maaliin, mutta nainen tietenkin voitti rinnan mitalla ja sai sekunnin paremman ajan kuin minä. Aika oli muistaakseni 4.49.00."

Italian maraton oli helppo ja tasainen, sillä korkeuseroa oli vain 50 metriä. "Jerusalemin maraton oli yksi vaikeimpia, koska siellä on paljon mäkiä. Helsinki City Maratonin reitti on kaunista seutua. San Sebastianissa Espanjassa juostiin viime vuonna kovassa helteessä. Puolassa viime heinäkuussa aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli yli 33 astetta. Reitti kiersi seitsemän ja puoli kertaa tekojärven ympäri. Se oli hieman yksitoikkoinen, ihan kuin olisi hevosen kaviouraa kiertänyt", Olli Kivioja nauraa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tuliko katsottua MOT työnvälityksestä

Mauno Koivisto siteerasi aikoinaan jotain henkilöä sanoin: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike." Tässäkin asiassa tun... Lue lisää...
Rivien välistä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image