Keikkakalenteri / Bändit ja keikat

Ylva Haru + Antti Autio

11.10.2019 klo 21 - 23:30

Kaksi tämän hetken suosituimpaa laulaja-lauluntekijää, Ylva Haru ja Antti Autio, yhteiskeikalla 45 Specialissa yhtyeen voimin!

Ylva Haru on uutta kotimaista folkia esittelevä laulaja-lauluntekijä, joka on luonut nahkansa uudelleen juurevan kitarasoundin ja lauluharmonian ympärille.

Ylva Haru on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä yövyttyään lauluntekijä sai kokea luonnon puhuttelevan mystisen energian. Hän kuuli siellä jotain, mistä syntyi artisti nimeltä Ylva Haru ja se jokin soi nyt laulujen muodossa.

Ensimmäinen kokopitkä Linnut-albumi näki päivänvalon tammikuussa 2019. Albumin singlelohkaisu Elämä kantaa ylsi radiosoittoon maanlaajuisesti nousten myös Radio Suomen soittolistalle sekä useammalle Spotify-listalle. Singlen jälkeen radiotaajuuksille ylsi muun muassa nimikkokappale Linnut sekä Lupa onneen.

Vahvasti tulkittu tarinankerronta porautuu suoraan selkäytimeen pohtien tätä aikaa ja hyvää ihmisyyttä – kipuja, rakkautta ja kaihoa unohtamatta. Pehmeiden vokaaliosuuksien ja rosoisen folktunnelman oiva naimakauppa antavat kylmiä väreitä, mutta ei jätä kylmäksi. Parhaimmillaan Ylva Harun kappaleet ovat päättymättömiä lauseita, jotka jäävät kaivertamaan kuulijan mieltä.

Antti Autio on viime vuosina noussut yhdeksi Suomen arvostetuimmaksi laulaja-lauluntekijäksi. Odotettu kakkosalbumi jatkaa Aution omailmeistä rock-pop-folk -henkisen musiikin linjaa syventäen sitä uusiin ulottuvuuksiin. Albumin on tuottanut Pimeys-yhtyeestä tuttu Pekka Nisu.

Aution vuonna 2017 ilmestynyt, laajasti kiitelty debyyttialbumi Minä tuon mukanani sateet nosti hänet yhdeksi Suomen kiinnostavammaksi rock-pop-folk -artistiksi. Ahkerasti keikkaileva artisti on kuluvina vuosina kiertänyt Suomea myyden useat keikat loppuun. Klubikeikkojen lisäksi Autio on esiintynyt yhtyeensä kanssa mm. Ruisrockissa, Sidewaysissa ja Pori Jazzeilla. Spotifyssa Aution kappaleita on kuunneltu vajaa kaksi miljoonaa kertaa.


http://www.45special.com/tapahtumat

SIJAINTI

45 Special

Saaristonkatu 12, Oulu

JÄRJESTÄJÄ

45 Special

Liput

Ennakko Nelivitosesta
13,50 €
Ennakkolippu Tiketti.fi
15 €
Ovelta
17 €
Narikka
2,50 €
Osta liput