
Sodankylän elokuvajuhlat julkisti kesän vieraitaan. Mukana ovat muun muassa Pernilla August, Arnaud Deslepchin ja Fernando Meirelles.
Sodankylän elokuvajuhlat julkisti kesän kansainvälisiä vieraita. Sodankylään saapuvat muun muassa ruotsalainen näyttelijä-ohjaaja Pernilla August, ranskalaisauteur Arnaud Desplechin ja brasilialaisohjaaja Fernando Meirelles.
Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 34. kerran. Festivaalia on koottu tutulla, hyväksi havaitulla reseptillä. Intiimi festivaali mahdollistaa yleisön ja tekijöiden kohtaamisen.
– On oleellista, että tunnemme taideteoksia tekijöidenkin kautta, taiteellinen johtaja Timo Malmi sanoo.
Periaate on, että vieraat kutsutaan Sodankylään vain kerran. Niinpä tänäkin kesänä Lapissa nähdään uusia kasvoja. Ohjelmistossa ei myöskään ole yhtä teemaa, vaan sisältö muotoutuu eri puolilta maailmaa kutsuttavien tekijävieraiden tuotannon myötä.
Ruotsalainen Pernilla August on festivaaleilla niin näyttelijän kuin ohjaajankin roolissa. Viime kesänä Sodankylässä esitettiin Ingmar Bergman -vaikutteinen lyhytelokuva Kohtauksia yöstä (2018). Augustin vierailun kunniaksi Bergman 100 -sarjaa jatketaan tänä kesänä Bergmanin vanhempien tarinalla Hyvä tahto (1992), joka toi nuorelle Augustille parhaan naisnäyttelijän palkinnon Cannesissa. Augustin ohjaustöistä Sodankylässä nähdään Susanna Alakoski -filmatisointi Sovinto (2010) ja rakkaustarina Vakava leikki (2016).
Desplechinin teokset pitävät yllä Ranskan uuden aallon henkeä, ja ne on lähes poikkeuksetta esitetty Cannesin elokuvajuhlien pääkilpasarjassa. Hänet tunnetaan esimerkiksi teoksista My Sex Life… or How I Got Into an Argument (1996) ja Kings and Queen (2003).
Fernando Meirelles (s. 1955) on Brasilian kansainvälisesti arvostetuimpia ja menestyneimpiä nykyohjaajia. Meirelles tunnetaan esimerkiksi neljä Oscar-ehdokkuutta keränneestä eepoksesta City of God – Jumalan kaupunki (2002) sekä John le Carrin kirjaan pohjautuvasta poliittisesta trilleristä Uskollinen puutarhuri (2005).
Sodankylään saapuu kolme iranilaisen elokuvan suurnimeä: ohjaaja ja kirjailija, Makhmalbaf Film House -elokuvakoulun perustaja Moshen Makhmalbafin (s. 1957), hänen vaimonsa, ohjaaja ja käsikirjoittaja Marziyeh Meshkini (s. 1969) ja näyttelijä Shahab Hosseini (s. 1974).
Timo Malmi kertoo odottavansa mielenkiinnolla ohjelmistoon kuuluvaa kahden tunnin aamukeskustelua Makhmalbafin kanssa. Yli kolmekymmentä elokuvaa tehnyt ohjaaja ja hänen tuotantonsa on julistettu Iranissa pannaan ja hän elää perheineen maanpaossa.
Pernilla Augustin tavoin myös Shahab Hosseini on palkittu parhaana näyttelijänä sekä Cannesin että Berliinin filmijuhlilla. Sittemmin hän on myös ohjannut elokuvan Resident of Middle Floor (2014). Marziyeh Meshkinin ohjaus on esimerkiksi Venetsiassa palkittu Stray Dogs (2004).
Kent Jones (s. 1960) on elokuvantekijä, kriitikko ja New Yorkin elokuvafestivaalin taiteellinen johtaja. Jones tuo Sodankylään ensimmäisen näytelmäelokuvansa Diane (2018) ja elokuvantekijäpotretin Hitchcock/Truffaut (2015).
Nuorempaa tekijäpolvea edustavat uuden kokeellisen elokuvan huippunimi Johann Lurf (s. 1982) ja Berliinin elokuvajuhlilla kunnostautuneet Nora Fingscheidt (s. 1982) ja Mark Jenkin (s. 1976).
Niin sanotussa Carte blanche-sarjassa omia elokuvasuosikkejaan esittelee dokumentaristi Pirjo Honkasalo.
Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 12.–16. kesäkuuta. Lopullinen ohjelmisto julkistetaan toukokuussa.