Laatikossa rapistelee otus, jonka tähän aikaan vuodesta pitäisi olla sikeästi horroksessa. Alle puolen kilon painoinen siili tuotiin oulaistelaisen Maiju Vähäkankaan hoiviin marraskuun lopussa, kun se oli tarponut lumihangessa ylivieskalaisen omakotitalon pihaan.
– Sama siili oli koko syksyn ajan vieraillut talon pihassa ruokakupilla. Ilmeisesti se ei ole kerennyt horrostamaan, eikä se olisi selvinnyt talvesta, kun painoa on noin vähän, Vähäkangas kertoo.
Horrostamista varten siilin pitäisi painaa vähintään 800 grammaa, sillä puolet painosta saattaa lähteä talven aikana. Löytöpäivänsä mukaan Aimoksi nimetty siili pulskistuu nyt kissojen märkäruoalla. Hoitoon kuuluvat myös vesi ja puhtaat kuivikkeet.
– Muuten siili saa olla omissa oloissaan, sillä ei ole syytä totuttaa sitä liiaksi ihmisten seuraan, Vähäkangas toteaa.
Jos siilin paino ennättää nousta tarpeeksi, se saattaa vielä keretä horrostamaan. Paikan pitää olla kuiva, eristetty ja sopivan viileä. Rivitalokotiin sellaista on vaikeaa järjestää, joten horrospaikka pitää etsiä muualta.
Siilin onneksi sillä riittää ystäviä. Oululainen vapaaehtoinen luonnonvaraisten eläinten hoitaja Anna Vasala arvioi, että alueelta löytyy useita kymmeniä vapaaehtoishoitajia. Osa heistä tarjoaa siileille myös horrostuspaikkoja.
– Tänä vuonna on tullut paljon uusia hoitajia. Kesä oli todella huono siilien kannalta, Vasala toteaa ja arvioi, että tänä vuonna hoitoon on otettu lähes 400 piikkipalloa.
Vasalaa työllistää myös vapaaehtoisten neuvonta. Yhteydenottoja tulee monia eri reittejä pitkin, ja puskaradio toimii tehokkaasti. Vapaaehtoisten auttajien rinkejä on Oulussa ja lähikunnissa useampia, ja heillä on myös valtakunnallinen verkostonsa.
Eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan hädänalaista luonnonvaraista eläintä. Edellisellä hallituskaudella valmisteltu lakiuudistus olisi tuonut useita tarkennuksia, kuten ilmoitusvelvollisuuden. Lakiehdotus kuitenkin raukesi vaalikauden päättyessä.
– Jos ilmoitusvelvollisuus tulisi, valtion pitäisi myös osallistua kustannuksiin ja perustaa hoitoloita. Nyt toiminta on täysin vapaaehtoisten varassa, Vasala toteaa.
Samalla riskinä on, että hyvää tahtovat ihmiset antavat eläimille vääränlaista hoitoa. Vasalan mukaan tämä on onneksi harvinaista.
– Ensikertalaisen kannattaa ottaa yhteyttä vaikkapa eläinsuojeluyhdistykseen. Myös netistä löytyy paljon neuvoja.
Vasala uskoo, että auttamishalun taustalla on muun muassa tiedon lisääntyminen.
– Ehkä ihmiset ovat heräämässä ilmaston muuttumiseen ja siihen, että Suomen luonnossa pitää puolustaa monimuotoisuutta ja kallisarvoista eläimistöä. Pitää myös muistaa, että siili on rauhoitettu eläin, jonka elinalueita ihminen on omilla teoillaan kaventanut.
Jos kaikki sujuu hyvin, ensi keväänä Maiju Vähäkangas voi viedä Aimo-siilin takaisin tuttuun pihapiiriin. Parhaassa tapauksessa siili pyöräyttää vielä jossain vaiheessa poikasetkin.
– Osoittautui, että Aimo onkin naaras. Katsotaan nyt, pitäisikö sen nimi vielä vaihtaa, Vähäkangas tuumaa.