Qstock

Qstockissa esiintynyt nouseva tähti JP Cooper tekee musiikkia Teemu Brunilan kanssa – lue Kalevan haastattelu

JP Cooper saattaa hyvinkin olla seuraava musiikkimaailman megatähti. KUVA: Matti R‰ty
Qstock 28.7.2017 22:20
Eleanoora Riihinen

Et ehkä ole vielä kuullut JP Cooperista, mutta hän saattaa hyvinkin olla seuraava Ed Sheeranin veroinen megatähti. Kaikki merkit ovat ainakin ilmassa. Hänen hittiään September Songia on kuunneltu Spotifyssa enemmän kuin Qstockin pääesiintyjien Alice Cooperin ja Marilyn Mansonin kuunnelluimpia kappaleita suoratoistopalvelussa yhteensä: häkellyttävät yli 195 miljoonaa kertaa.

Mies on otettu kirjoille Island Records -levy-yhtiölle, jonka artisteihin lukeutuvat muun muassa U2, Ariana Grande, Hozier, Florence + The Machine ja PJ Harvey.

Tämä Manchesterista kotoisin oleva hunajaääninen mies esiintyi Qstockin Sirkusteltassa perjantaina. Kyseessä oli JP Cooperin ensimmäinen keikka Suomessa. Laulaja-lauluntekijällä oli taustallaan vain puolikas bändistään, joten yleisö sai kuulla riisutun ”chill out”-version setistä, kuten mies itse luonnehti lavalta.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut miehen ensimmäinen reissu Suomessa. Hän on nimittäin työstänyt debyyttialbumiaan yhdessä tuottaja Teemu Brunilan kanssa Helsingissä ja Turussa. Brunilan tuotantoa on myös September Song -hitti. Teemu Brunilan ja JP Cooperin yhteistyö on tuottanut hedelmää jo aiemmin tänä vuonna, kun laulajan kappale Birthday nousi USA:n virallisen albumilistan kärkeen osana Fifty Shades of Grey -soundtrackia helmikuussa.  

Raised Under Grey Skies -niminen albumi julkaistaan syyskuussa, ja miehellä on edessään Euroopan kiertue.

Kaleva kävi haastattelemassa JP Cooperia ennen illan keikkaa.

Olet käynyt Suomessa monta kertaa. Miltä tuntuu nyt esiintyä ensimmäistä kertaa Suomessa?

– Olen innoissani. Olen viettänyt aikaa etelässä, ja on kiva nähdä nyt muutakin Suomea. Rakastan olla täällä. Täällä on niin kaunista ja rauhallista. Koko maa on kuin suuri metsä! Harmi, että täytyy lähteä niin pian takaisin, enkä ehdi jäämään tänne pidemmäksi aikaa.

JP Cooperin mukaan Suomessa on kaunista ja rauhallista. KUVA: Matti R‰ty

Olet jatkamassa keikkailua Euroopassa. Onko tämä ensimmäinen iso Euroopan kiertueesi?

– Tätä ennen minulla on ollut yksi soolokiertue Euroopassa. Nyt olen julkaisemassa levyä, ja esiintymispaikat ovat isompia. Kierrän loka-marraskuussa myös Englantia, joten tulossa on todella todella kiireinen mutta hauska syksy.

Debyyttisi oli tarkoitus tulla ulos jo viime vuoden puolella. Miksi julkaisu on viivästynyt?

– Minä vain jatkoin laulujen kirjoittamista, ja ihmiset olivat innoissaan uusista kappaleista. Olen tehnyt oikeastaan useamman albumin jo. Emme halunneet kiirehtiä julkaisua. Ensimmäisen albumin voi julkaista vain kerran, joten odotimme täydellistä hetkeä.

Oletko nyt tyytyväinen lopputulokseen?

– Kyllä, olemme nyt käyttäneet siihen todella paljon aikaa. Olen 100 prosenttisen tyytyväinen siihen. En malta odottaa, että saan antaa sen maailmalle.

Voitko kuvailla levyn tunnelmaa? Minkälaisia vaikutteita sillä kuullaan?

– Siinä on kaikkea. Se laittaa sinut tanssimaan, hymyilemään, itkemään. Siinä on vähän hip hopia, paljon soulia, klassista laulaja-lauluntekijä-kitara-meininkiä. Siinä on paljon eri värejä. Pidän vapaudesta sekoittaa erilaisia tyylejä.

September Song on saanut valtaan suosion. Yllätyitkö sen vastaanotosta?

– Yllätyin! Kyseessä on ensimmäinen kansainvälistä suosiota kerännyt kappaleeni. On vaikea edes käsittää sitä, miten paljon sitä on kuunneltu. Vasta nyt, kun olen nähnyt miten paljon enemmän ihmisiä keikoillani käy, se on alkanut konkretisoitumaan.

Miten aloit tehdä musiikkia Teemu Brunilan kanssa?

– Meillä on sama musiikkikustantaja Englannissa, ja Teemu etsi artisteja, joiden kanssa tehdä musiikkia. Vietimme vain yhden päivän yhdessä studiossa, ja meistä tuli heti läheisiä ystäviä, ja hän kutsui minut Suomeen tekemään musiikkia. Uskon, että työskentelen hänen kanssaan jatkossakin. Meidän välillämme on hyvä yhteisymmärrys. Hän ollut esiintyvä artisti itsekin, joten hän ymmärtää minua.

Mitkä ovat musiikilliset vaikutteesi? Millaista musiikkia olet itse kuunnellut?

– Kasvoin Manchesterissa, ja ensimmäinen keikka, jonka näin oli Oasis. En kasvanut musikaalisessa perheessä, mutta se, että asuin Manchesterissa, sai minut rakastamaan musiikkia. Manchesterissa kaikilla vain oli kitara. Rakastin grungea, Pearl Jamia, Alice in Chainsia jne. Niiden raskaiden kitaroiden takana on tietenkin blues-musiikki, ja aloin kaivella esiin artisteja, kuten Otis Redding, Al Green, Aretha Franklin. Moderneista artisteista olen kuunnellut esimerkiksi Lauryn Hilliä ja D’Angeloa. Olen laulanut myös kauan gospel-kuorossa, joten sieltäkin on vaikutteita tullut.

Mitä seuraavaksi? Amerikan valloitus?

– Tulin juuri USA:n reissusta, ja vietän siellä pari kuukautta ensi vuonna. Haluan kiertää maailmaa ja esiinnyn USA:n lisäksi ainakin Kanadassa ja Australiassa. Seuraavat kaksi vuotta ovat todella kiireisiä. Paljon on tapahtumassa.

MAINOS

Kommentoi

Mistä näitä kaiken maailman hiphoppareita oikein pulppuaa. EU-voisi kieltää tämän kaltaisen melusaasteen tuottamisen jollakin direktiivillä ja lätkäistä kovat sakot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Hänen hittiään September Songia on kuunneltu Spotifyssa enemmän kuin Qstockin pääesiintyjien Alice Cooperin ja Marilyn Mansonin kuunnelluimpia kappaleita suoratoistopalvelussa yhteensä"

Kertoo hyvin siitä, että suoratoistopalveluiden suurin käyttäjäryhmä ovat alle kolmekymentä vuotiaat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja Alicen ja Marilynin fanit ovat suurimmaksi osaksi lähempänä eläke- kuin opiskeluikää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:13
Ovensuukyselyt: Konservatiivit ottamassa murskavoiton Britannian parlamenttivaaleissa – ennusteen mukainen vaalitulos tietäisi nopeaa brexitiä
12.12.
Nelostie suljettu liikenteeltä Rovaniemellä Petäjäkosken ja Jaatilan välillä – liikenne ohjataan kiertotielle
12.12.
Auto syttyi palamaan lattiaa hitsattaessa Oulaisissa – ajoneuvo tuhoutui käyttökelvottomaksi, henkilövahingoilta säästyttiin
12.12.
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
12.12.
Kärppien tähdet Juho Lammikko ja Jesse Puljujärvi pohjustivat Leijonien nousun ahdingosta jatkoajalle – sitten Tshekki tarjosi kylmän suihkun voittomaalin muodossa
12.12.
Oulun Uinti yllätti naisten viestihopealla SM-altaassa Tampereella
12.12.
Mies uhkasi rikosseuraamustyöntekijää puhelimitse – kertoi tarkoituksenaan olleen valittaa työtehtävien hoidosta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image