Qstock

Qstockin ran­nek­keen­vaih­to alkaa tiistaina, Raatin stadionin muurin viereen tulee tilapäinen taksitolppa

Qstock järjestetään tulevana viikonloppuna. KUVA: Karppanen Joel
Qstock 23.7.2018 9:26 | Päivitetty 23.7.2018 13:33
Kaleva

Qstock-festivaali järjestetään tulevana viikonloppuna. Festivaalin rannekkeenvaihto alkaa tiistaina.

Liput voi vaihtaa rannekkeeseen useassa paikassa Oulun keskustassa, muun muassa kauppakeskus Valkeassa, puistokahvila Makiassa ja Festaariossa. Tarkemmat ohjeet löytyvät festivaalin verkkosivuilta.

Festivaalin ajaksi Raatin stadionin muurin viereen kevyen liikenteen väylälle pystytetään tilapäinen taksitolppa. Merikosken siltojen nopeusrajoitus alennetaan 30 kilometriin tunnissa ja pysähtyminen tien vastakkaiselle puolelle kielletään.

Pyörien jättäminen stadionin muurin seinustalle on kielletty, jotta kavennettu pyörätie ei mene tukkoon. Linnansaaressa on valvottu pyöräparkki.

Qstock aiheuttaa myös muita liikennejärjestelyjä alueella.

KUVA: Marika Säkkinen, Lea Remes

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa perjantaina ja lauantaina 27.-28. heinäkuuta.

Viime vuonna tapahtuma keräsi 32 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Katso Qstock 2018 -ohjelmisto täältä.

Huomioi nämä liikkuessasi Raatissa

Liikuntakeskuksen asiakaspysäköinti on Raatin venesataman parkkipaikalla vielä maanantaina ja tiistaina. Parkkipaikalle kannattaa kulkea Tuiran suunnasta, Lohitiellä liikkuu työkoneita ja liikenne voi jumiutua. Alueella on liikenteenohjaus koko viikon.

Raatin uimahalli on kiinni keskiviikosta sunnuntaihin. 

Raatinsaaren pysäköintipaikat suljetaan keskiviikkona.

Torstaista alkaen Raatintie suljetaan muulta liikenteeltä. Pikisaareen kulku Raatin venesataman kohdalla kulkevan kevyen liikenteen väylän kautta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (39)

Kyllä nämä huvipuisto kotkotukset pitäisi lailla kieltää. Tuollakin oli ihanaa viljellä perunoita ennen vanhaa. T, Tuiran Pölijä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko kaupungin viihtyvyydestä vastaavien tahojen korkea aika kartoittaa musiikkitapahtuman vaikutuksia Tuiran alueen asukkaiden kokemuksiin. Toki muidenkin yhteisiä alueita käyttävien.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisin onnellinen jos omalla parvekkeella kuuluisi livemusiikki kaksi päivää vuodessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin no..en nyt tiiä mitä se haittaa jos parina päivänä vuodessa kuuluu musiikkia ulkona..?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä. Ihan käsittämätöntä, että noin mittavia meluhaittoja aiheuttavia tapahtumia on luvallista järjestää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On tämä hupaisaa. Valitetaan ihan mistä vaan. Itsekkin menossa paikanpäälle. Yhtään esiintyjää saati genreä mistä pidän ei ole, mutta siellä on hauska olla. Näkee tuttuja ja festarifiilis on kiva...joten miksi ei? En jaksa valittaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei oo kallista ja tunnelma nousee kattoon vaiks ois kuinka omasta mielestä huono esiintyjä...paljon ihania ihmisiä ja festaritunnelmaa😎

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten on mahdollista että tämä tapahtuma sulkee yleiset tiet laajalta alueelta ihmisiltä ja vaikeuttaa kulkua ? Vuosi vuodelta alueita vallataan enemmän tämän älämölön takia!
Tiet ja yleiset alueet kun on kuitenkin maksettu veronmaksajien rahoilla !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse asiassa tiet ja yleiset alueet ... niitä ei ole maksettu veronmaksajien rahoilla. Kunnossapito sen sijaan on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No milläs rahalla sitten? Ei kaupungilla ja valtiolla ole mitään muuta kuin veronmaksajien rahaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se nyt vaan on ja sun täytyy se kestää😂Ihanaa päästä nauttimaan festareille😍

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämäkin vielä melusaastan lisäksi. Koko viikon on ollut ruuhkaa Tuiran silloilla. Kapeat pyörätiet ja autot ajaa reilua 50 ihan vieressä. Siitä on helppo horjahtaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

QStock -festivaali aiheuttaa melkoista elämöintiä ja melua ympäristölle. Toista olisi, mikäli festivaaleilla "tarjottaisiin oikeaa musiikillista viihdettä", genrejä riittää !

Erinomaista on, että on mahdollista yöpyä melun ja metelöinnin ulottumattomissa !

SIVISTYSTÄ KAIVATAAN KUUSISAAREEN !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (39)

Uutisvirta

15:50
"Epävarmuuden kanssa on ollut raskasta elää" – Britanniassa asuva suomalaiskirjailija muuttaa pahimman Brexit-kaaoksen alta pois
15:15
Pääesikunnan laatima selvitys Lemmenjoesta julki – Komentaja Jarmo Lindbergin saamista tiedoista ei kerrota asiakirjassa
15:12
Stefan Löfvenistä äänestetään Ruotsin uutta pääministeriä perjantaina
15:12
Pohjois-Norjan lumivyöryuhreista löytyi yksi - etsinnät päästiin aloittamaan kunnolla vasta tänään
14:52
Rankan ripulin aiheuttava vasikoiden alkueläintauti vienyt sairaalaan vain muutaman ihmisen Pohjois-Pohjanmaalla – tartuntojen kasvun syy mysteeri
14:23
Kultakortti Tokioon – Kaliforniassa varttunut rullalautailun supertähti vaihtoi yllättäen Suomen edustusasuun
14:08
Ulosajo haittasi liikennettä Hintassa – yksi ajokaista suljettiin liikenteeltä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image