Qstock

Qstockin lau­an­tai­päi­vän liput myytiin loppuun – festivaali kertoo lipunmyynnin sujuneen edellisvuosia vilkkaammin

Qstock on ollut loppuunmyyty kuutena kesänä peräkkäin. Tämän kesän lauantain päiväliput myytiin loppuun vajaat seitsemän viikkoa ennen festivaalia. KUVA: Matti Räty
Qstock 11.6.2019 9:40 | Päivitetty 11.6.2019 9:45
Mirko Siikaluoma

Qstock kertoo lauantain päivälippujen olevan loppuunmyyty jo vajaat seitsemän viikkoa ennen festivaalia. Lauantaiksi festivaalille haluavien mahdollisuutena on yhä hankkia kahden päivän lippu tai pääsyn VIP-alueelle lauantaiksi oikeuttava lippu.

Festivaali kertoo, että lipunmyynti on sujunut tänä vuonna edellisvuosia vilkaammin ja yli 60 prosenttia VIP-alueelle oikeuttavista lipuista on löytänyt ostajansa. Yksittäisiä asiakkaiden varaamia lauantain päivälippuja saattaa vielä vapautua Ticketmasterin myyntikanaville lähipäivien aikana, Qstock-organisaatio huomauttaa.

– Festivaalin lipunmyynti lähti jo joulunmyynnin yhteydessä vahvasti käyntiin, ja suunta on säilynyt samana. Suosittelemme hankkimaan lipun viralliselta myyntikanavalta, sillä väärennöksiä saattaa olla liikkeellä. Kaikkien lippujen aitous tarkistetaan, festivaalin viestintäpäällikkö Niina Ristolainen muistuttaa.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.–27. heinäkuuta. Qstock on ollut loppuunmyyty jo kuutena kesänä peräkkäin. Viime vuonna tapahtuma keräsi 35 000 vierasta kahden päivän aikana.

Tänä kesänä Qstockissa nähdään 60 esiintyjää kuudella eri lavalla. Festivaalilla esiintyvät muiden muassa Thirty Seconds To Mars, The Offspring, Ville Valo & Agents ja Airbourne.

MAINOS

Kommentoi

Kattokaapa Laukaalla John Smith festareiden esiintyjät. On esiintyjät ihan eri sarjasta! 3pv samalla hinnalla kuin "pilipali" Qstock!

Qstockiin joka vuosi samat sekundalaulajat Sannia, Chisua, Anna Puuta, Kasmiria jne. Yäk!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tärkeintä onkin määrä, ei laatu. Tuntuu, että osa esiintyjistä jopa maksaa siitä, että pääsee esiintymään festareilla :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jared Leton bändi kerää laajalta alueelta faneja, veikkaisin jos kelit on festareiden aikaan huonot niin voi olla aika hiljaista tai jopa paljon "myydään lippu" ilmoituksia tarjolla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11:17
Vanhat kuvat: Vieraita ainakin Yhdysvalloista, Japanista ja Hollannista - ihaile Ilmakitaransoiton MM-kisojen tähtisadetta vuosien varrelta
9:44
Sisäministeri Ohisalo: ”Väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan” – Viikonlopun aikana jo kolmea poliisia ammuttu
9:17
Johnson ja Tusk näpäyttelivät toisiaan "herra sopimuksettoman" roolista G7-kokouksen alla – Trumpin mukaan tapaaminen Macronin kanssa oli paras tähän mennessä
9:00
Essee: Tv:n viihde-ekstaasin ylitarjonta turruttaa ja tylsistyttää – ja vie tilaa arvokkaammilta tunteilta Tilaajille
9:00
Suomalaisten maineella ratsastetaan maailmalla – monissa maissa toimii kouluja, jotka käyttävät Suomea nimessään
8:25
Savusauna tuhoutui tulipalossa Torniossa
8:10
Kaksi poliisia haavoittui ampumistapauksessa Porvoossa – Tekijät ovat yhä karkuteillä, Keskusrikospoliisi tutkii asiaa murhan yrityksinä
49
Puheenaihe: Pitäisikö rahapeliautomaatit poistaa kauppojen yleisistä tiloista ja siirtää esimerkiksi pelisaleihin?
28
Nopea sähköpyörä kulkee mopon vauhtia ja sen kuljettaminen ei käy ilman korttia – Pohjois-Pohjanmaalla niin sanotut S-pedelecit ovat vielä harvinaisia
19
Oulun joukkoliikenteen matkustajamäärät nousevat yhä, oululaiset tekivät alkuvuonna yli 5 miljoonaa bussimatkaa – syksyllä joukkoliikenteelle tulossa oma sovellus
16
Sisäministeri Ohisalo: ”Väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan” – Viikonlopun aikana jo kolmea poliisia ammuttu
10
Lastensuojelun tarve johtuu itsekkyydestä Lukijalta
10
Kuuska soi -festivaaleilla juhlittiin seurassa ja iloiten – "Jatkamme tästä Oulun yöhön"
6
Kalen! kalluppi: Ookko nää käyny Virosa viinakaupasa?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

187 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Näyttää olevan monelle kova pala nieltäväksi tuo itsensä peukuttaminen. Lue lisää...
kova pala

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image