Qstock

Kansa löysi tiensä aurinkoiseen Qstockiin

Alkuillasta festivaalialueen portille kertyi jonoja.
Qstock 24.7.2009 20:56 | Päivitetty 24.7.2009 20:57
Kaleva

Qstockin ensimmäinen päivä valkeni aurinkoisena. Vielä perjantaina alkuillasta festivaalialueella on suhteellisen hiljaista, mutta Maija Vilkkumaan tervehdys Oululle sai jo kädet hakkaamaan ilmassa tahtia. Iltakahdeksän jälkeen festivaalialue oli jo järjestäjiä tyydyttävällä tavalla täysi, mutta lippuja oli vielä myynnissä.

Lila Kauhanen on yksi Qstockin nuorista festivaalivieraista. Hän vieraili festivaalilla ensimmäisen kerran jo kolmevuotiaana. Lilan isä on muusikko, mutta tällä kertaa festivaalilla on toinenkin suosikkiesiintyjä: PMMP.

"Qstock on hyvä paikka myös lapsiperheille sijaintinsa ansiosta. On luksusta, kun festivaali on keskellä kaupunkia ja täältä pääsee helposti käymään kotona", Lilan äiti Hilkka Kauhanen toteaa.

Qstock alkoi hyvissä tunnelmissa, eikä järjestyshäiriöitä ilmaantunut. Oulun poliisi kiitteli illalla Kuusisaareen kokoontuneita rauhallisesta juhlinnasta ja Qstockin järjestäjiä riittävästä järjestysmiesten määrästä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (66)

"On se kumma, kun tällaisia huume- ja möykkäjuhlia ei saada kiellettyä lailla. Me kunnolliset ja lainkuuliaiset ihmiset saamme kärsiä kaikkein eniten" Mekö ei olla kunnollisia ja lainkuuliaisia? Täällä kuule yritetään ajatella meitä nuoriaki, vanhuksia ja vanhempia ihmisiä ajatellaan enemmän entä nuoria. Tämä on sitä tasavertaisuutta hei. Festarit ei tarkota sitä, että kaikki siellä ryyppää ja on täysin tunnelissa ja taju kankaalla. Oulu on muutenki Paskakaupunni. KAKS_ILTAA_VUOJESSA. Onko se iso asia HÄ? Jotku joutuu kestämään vauvan märinää illasta toiseen vuojen päivät valittamatta. Menkää perseeseen kaheksi päiväksi sitte jos ootte niin kunnollisia ja lainkuuliaisia, kärsiviä ihmisiä jotka ei saa sitä yhtä kahta tuntia enempää nukuttua. Alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän tommonen valitus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lavat oli ajateltu huonosti, ei mahtunut pmmp:tä kattomaan ja invalidilava oli väärässä paikassa, peitti näkyvyyden. Juomien hinnat olivat järkyttävän isot ja ärsytti känniläiset jotka tuuppivat koko ajan!!! Plussaa festareilla oli nopea palvelu tiskeillä ja sisälle pääsi tunteja jonottamatta. Apulannan keikka oli paras!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Qstock oli varsin mahtava että kiitoksia järjestäjille! Tapahtumasta valittajat voisivat vaikka valjastaa raivonsa johonkin järkevään, jos festarit oikeasti häiritsee noin paljon niin alkakaa vaikka kampanjoimaan niitä vastaan ihan tosissanne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

TYYPILLISTÄ OULULAISTA JUNTTIMEININKIÄ TÄÄ VALITTAMINEN! Taas hävettää valittajien kapeakatseisuus!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ohhoijaa... Mun mielestä Tangomarkkinat vois lopettaa. Tuollainen tapahtuma kun lisää mustalaisia erilaisissa kevyenmusiikin tapahtumissa ja siten myös puukkotappeuja. Tämä johtuu siitä, että mustalainen voittaa kilvan, kun on kyse lavalaulusta. Niin, olisiko tässä nyt taas järkevää hakea ne aivot narikasta ja antaa kaikkien kukkien kukkia ja festivaalien raikaa sen vähän aikaa kuin raikaavat. Festarit ovat kesän kohta monelle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Itse teen työtä matkaoppaana ulkomailla ja monelta vanhemmalta matkaajalta tuntuu jäävän ne aivot lentokentälle, kun yksinkertaiset asiat tuntuvat vaikeilta lomalla. Yksi huvittavimmista ihmetyksen aiheista on sää, joka ei aina noudattele aurinkoista linjaa ja toinen on se, kun lomakohteessa eikä hotellissa puhuta suomea. "Miksi täällä ei puhuta suomea?" V: "Jaa-a, johtuisikohan siitä, että olette lähteneet lomalle ulkomaille!" Eli on sitä hirveämpiäkin asioita, kuin festarit. Aatelkaapa sitä ihmiset seuraavan kerran, kun lähdette lomalle ja olette vieläpä selvinpäin. ÄLKÄÄ KYSYKÖ TYHMIÄ!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuivasjärvelle ei kuulunut illalla kuin bssonjytinää. Sanoista ei saanut selvää ollenkaan - oliko miksauksessa jotain ongelmia? :-) Kyllä Qstockia tarvitaan, kun Kuusrock katosi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asun kuusisaaren vieressä ja nukun vallan mainiosti, ikkuna auki. Missä ihmeessä nämä valittajat nukkuvat? Telttailevat vissiin aitojen vierellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, näkyivätkin sitten kalevan kepulaiset aamulla (olikohan 6 h kirjoittamisen jälkeen) yllättäen julkaisseen kirjoitukseni. Munia on pari varalla junttieinareita ja kirkuvia festaripissiksiä varten, kun tulevat ikkunan alle lorottelemaan. Jos joku pitää pihalleen kuseskelevista ja oksentelevista apinoista voin kyllä tulla illan päälle piipahtamaan pihallanne. Muistattehan kuitenkin että ette ainakaan valita asiasta täällä verkkokalevassa, jos mojovat yllätykset odottavat teitä kukkapenkissänne, pyöräkellarin ovella tai hiekkalaatikolla pikkuautojen keskellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei saanu selvää artistista myöskää siin parin kolmen sadan metrin päässä..aikas hiljaa siis soittelivat..oli pakko suunnistaa kaupungille ku ei ollu lippuja ja rahaa mennä sisää. toivottavasti ens kerralla enemmän möykkää et köyhäkki kuulee!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyseiset huumejuhlat on syytä loipettaa. Nuorisolle halpaa viinaa korpeen, ryypätköön ja mellastelkoot muualla kuin kaupungissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

niinpä just, eiköhän siellä vedetä tätä Walter Whiten kehittämää Blue Crystalia...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos jotain tapahtumia Oulussa järjestetään, valitusten tulva on kammottavaa. Jos Oulussa ei olisi mitään tapahtumia, sittenpä vasta VALIVALi alkaisi. Minkälaisia ihmisiä te olette kun ei mikään ole koskaan hyvin oli niin tai näin, aina väärinpäin. Kyllä kai yhden viikonlopun kestää vaikka sinnillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuska on siksi rauhallinen koska siellä on pelkästään metallia ja heviä kuuntelevia. Qstock kerää kaikkia erilaisia ihmisiä ja siksi siellä on ongelmia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pistää ärsyttämään just tommoset "mökästä" ja "metelistä" valittajat. Kaikilla ei voi olla samanlainen musiikkimaku kuin teillä. QStock on loistava kesän tapahtuma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

12-13-vuotiaat "penskat" olivat ympäripäissään kaupungilla. Kyllä hirvitti katsella...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (66)

Uutisvirta

22:47
Uusien elämysten iltapäivä – Lentopalloseura Etta sai Iissä uusia ystäviä: "Tällaiset pelit ovat lajille älyttömän tärkeitä" Tilaajille
22:02
Son Tottenhamin sankari – Arsenal juhli murskavoittoa
21:23
Hallitus aikoo muuttaa potilasdirektiivin toimeenpanoa sote-uudistuksen yhteydessä
21:09
Miten hallita aikaa niin, että rentoutumisellekin jää tilaa? Oululaisopiskelija: "Tärkeintä jaksamiselle on ehtiä möllöttää välillä kotona"
19:46
Iin uudessa liikuntahallissa lähes 500 katsojaa, Ettan peliesitys ei riittänyt
19:45
Lentopallohuumaa Iissä – nimikirjoitukset menivät kuin kuumille kiville, vaikka Ettan esitys pelikentällä jäi pahasti vajaaksi
19:41
Tuuletus täynnä tunnetta – Oulun Pyrinnön 19-vuotias Samuel Purola täräytti 200 metrillä kotimaisen huippuajan 20,85
60
Jokaisessa julkisessa laitoksessa ei voi käydä vessassa Oulussa, vaikka kyseessä olisikin verovaroin kustannettu laitos – "Hädässä olevaa ihmistä yleensä autetaan"
47
Kätilöliiton mukaan huoli synnyttäjien ja vauvojen turvallisuudesta on maanlaajuinen – "Arvostammeko me uusien lasten syntymää ja perheitä satsaamalla heihin?"
41
Pohjois-Pohjanmaan museon kellarikerros jouduttiin sulkemaan – tutkimuksissa löydettiin terveydelle vaarallisia rakennusmateriaaleja
35
Merivesi voi nousta rajusti Perämerellä, merivartiosto varoittaa: "Näin kovat ennustukset ovat todella harvinaisia"
34
"On vain ajan kysymys, milloin osastolla tapahtuu potilasvahinko" – Yle: Oysin kätilöt ovat huolissaan potilasturvallisuudesta ja kannelleet aville, vastuualuejohtaja kiistää väitteet
33
Puheenaihe: Keskittyykö uutismedia liikaa Suomessa? "Digitaalinen julkaisutoiminta syrjäyttää painettua mediaa, murros vaatii resursseja ja osaamista"
28
Suomen teillä kurvailee tuhansia alaikäisiä autoilijoita – 12 000 alle 18-vuotiasta sai viime vuonna poikkeusluvan, ja tuhansia hakemuksia on jonossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Etelä-Lapissa ja Keski-Lapissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Lapissa lumisateen vuoksi.

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta aluksi, tuulen nopeus puuskissa 25 m/s.
Maan etelä- ja itäosassa sekä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Etelä-Lapissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta yöllä ja aamulla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lounaistuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Marinin kallis vedätys

159 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi asuntojen arvo laskee koko suomessa?

kysykääpä itseltänne että missäpäin oulua haluaisitte asua, jos olisi varaa. Siellä eivät hinnat laske. Kaikki eivät näe... Lue lisää...
Sijaintisijainsijain...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image