Qstock

Arch Enemy -yhtyeen Angela Gossow tykkää möristä ja rääkyä

Oulun Qstockissa lauantaina esiintyvän ruotsalaisen Arch Enemy -yhtyeen laulaja Angela Gossow omaa persoonallisen lauluäänen. KUVA: Patric Ullaeus
Qstock 26.7.2012 6:16
Arto Kiuru

Möreä lauluääni ei ole yksin death-metallia laulavien hevikörmyjen etuoikeus.

Ruotsalaisen Arch Enemy -yhtyeen keulakuvaksi yli kymmenen vuotta noussut Angela Gossow on opetellut raskaana murisevan, välillä jopa kuolonkorinasta muistuttavan, lauluäänen, joka saa herkät ihmiset kauhun valtaan.

”Rääkyminen ja muriseminen ovat minulle luonnollinen juttu”, Gossow tiivistää.

Ärsyyntyneet äänihuulet ovat viime vuosina vaivanneet varsinkin Björkiä. Islantilaislaulaja Björk on perunut monia konserttejaan, koska hänen äänensä ei ole yksinkertaisesti kulkenut.

Angela Gossowilla ei tätä ongelmaa ole.

Osa hänen lauluäänestään selittyy perimällä, osa taitavasti hallitulla tekniikalla. Laulaja tunnustaa, että hänen äänensä alkaa välittömästi säristä, kun hän korottaa ääntään.

”Mörinä ei synny väkisin pakottamalla”, Gossow painottaa.

Hänen äänessään löytyy niin 1930- ja 1940-luvun amerikkalaisten bluesveteraanien karheutta kuin 1970-luvun soul-kuninkaiden Isaac Hayesin ja Barry Whiten eeppistä syvyyttä.

Saksassa varttuneen 37-vuotiaan ruotsalaislaulajan huutolaulusta löytyy myös ripaus Tom Waitsin ahdistunutta sorinaa.

”Waitsista tosin on vaikea sanoa, rikkooko hän ääntään tahallaan vai tahtomattaan”, Gossow pohtii.

Arch Enemy esiintyy Qstockin Rantalavalla lauantaina klo 21.45.

Lue lisää festariuutisia Qstock-sivustolta!

Lue lisää 26.07.2012 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Kyllä sama ihminen voi tykätä sekä Jari Sillanpäästä että esimerkiksi Arch Enemystä. Ikävää tuollainen luokittelu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Saksassa varttuneen 37-vuotiaan ruotsalaislaulajan.." Hmm Angelahan on saksalainen ja bändi ruotsalainen : D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

lhvljvh, kellä kiinnostaa sun negatiiviset kommentit?
Bändihän on aivan loistava, ja musiikki melodista raskasta metallia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suostuisikohan Angela esiintymän Ola Salon kanssa, yhtye kun on Arkin vihollinen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Empä kyllä ite jaksais työkseni öristä 10 vuotta lauseita, joista kukaan ei saa selvää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän tämän bändin aikana saa hanground festaristit ja feikki rokkarit joita tämä "festari"edustaa 90% sitä mitä eivät todellakaan halua kuulla mutta kun on pakko olla 2 päivää muka in ja palata sen jälkeen Jari Sillanpään ja kansantanhujen pariin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yuutuubettaahan tuo sitten piti ja kyllä kyllä. Upea on ääni ja yhtyeen musa kieltämättä mukaansa tempaavaa. Rupesi automaattisesti polla hieman nytkymään musiikin tahdissa vaikka en varsinaisesti "metallimies" olekkaan. Modernin maalaisisännän makuun sopii hyvin, suosittelen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ainut bändi stam1nan lisäksi mitä vois lähtä kattoon,mut molemmat on jo nähty useasti ja nuilla lippu hinnoilla ei oo asiaa tuonne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

1.4.
Oulun kaupunki myy Hietasaaren huvilat huutokaupalla – viiden myynnissä olevan huvilan kunto vaihtelee täysin remontoidusta romahdusvaarassa olevaan Tilaajille
1.4.
Yle: Sairaalat saivat varmuusvarastoista jopa kahdeksan vuotta sitten vanhentuneita hengityssuojaimia
1.4.
Uefa siirsi kaikki kesäkuun jalkapallomaaottelut – tanskalaistiedon mukaan naisten EM-kisat lykätty vuodella
1.4.
Oululainen Tinja-Riikka Korpela on päässyt Evertonin maalivahtina aistimaan englantilaisten intohimoa jalkapalloa kohtaan: "Se on henki ja elämä" Tilaajille
1.4.
Toukokuun tornien taisto peruttiin koronavirusepidemian vuoksi
1.4.
Vientikiellot iskevät omaan nilkkaan viennistä riippuvissa maissa – "Rajoituksia voi jäädä päälle, kun kriisi on ohi"
1.4.
Korona työllistää myös tulkkeja, kun hallituksen tiedotustilaisuudet tulkataan suorana viittomakielle – intensiivinen simultaanitulkkaus vaatii kokemusta: "Työ on kuormittavaa ja tilaisuudet sisältävät tärkeitä asioita" Tilaajille

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aamulla huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöllä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

277 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tietämättömien piensijoittajien osakehölmöilyt

HEP \o/ Täällä yksi ymmärtämätön. Minä en oikeasti tiedä, mitä salkkuni yrityksille tapahtuu tulevaisuudessa. En edes ... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

2.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image