Kolumni

Py­säh­ty­mi­sen ihana vapaus

Milloin viimeksi olet tehnyt kevätpuroja kumpparin kannalla tai poksauttanut kevätjään reunaa asvalttia vasten niin, että tulee sellainen mieltä kutkuttava PLOMPS-ääni? Milloin viimeksi olet pysähtynyt tietoisesti seuraamaan kevään etenemistä, kuiskutellut vielä nukkuville silmuille ”odottakaa hieman, kohta tulee kesä”? Milloin olet tervehtinyt palaavia muuttolintuja hellästi, niin että sielu pakahtuu?

Kirjoittaja on kulttuurin ja taiteen monitoimija sekä Oulu Priden tuottaja.
Kirjoittaja on kulttuurin ja taiteen monitoimija sekä Oulu Priden tuottaja.

Kun koin pahimman luokan burnoutin, oli pakko pysähtyä. Ja nyt elämä seisahtui jälleen, tällä kertaa tämän koronan myötä. Kummassakin tapauksessa pysähdys on ollut sisäistä ja kehoa järisyttävää.

Kun olin tehnyt 10 vuotta putkeen kulttuuri- ja media-alan töitä levähtämättä edes lomalla, oli aika miettiä, mikä elämässä on todellakin tärkeää. Tämä pysähdys opetti minulle asioita, joita hyödynnän nyt työssäni nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat näkymättömissä, joiden menneisyyden painolasti on raskas kantaa yksin. Tuen heitä näkemään taiteen avulla maailmaa hieman eri kulmasta. Osoitan sen, että taide kuuluu kaikille ja että meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä taidetta.

Aito läsnäolo ja avoin luottamusta herättävä vuorovaikutus ovat taiteellisessa työskentelyssäni merkittäviä askelia kohti sitä, että saan taideprosessissa kohtaamani ihmisen avautumaan, puhumaan ja näyttämään omaa sisäistä maailmaansa. Tämä vaatii aikaa, kiireellä tätä ei tehdä. Keskiössä on läsnäolo ja luottamus, mutta ei leikkimielisyyttäkään saa unohtaa.

Sisäisen lapsen on saatava nauraa, hassutella, oivaltaa ja tehdä taidetta ilman arvostelua, pisteyttämistä tai epäonnistumisen pelkoa. Näitä samoja vapauttavia kokemuksia tarjoan myös itselleni samalla, kun luon ihmisten kanssa teoksia. Taiteeni keskiössä on ollut aina ihminen: mielenkiintoinen, aina uutta opettava, positiivisesti yllättävä. Ja kun teen taidetta itseni ja nuorten kanssa, näennäinen epäonnistuminen voi ollakin lahja. ”Moka” voi tuottaakin aivan toisenlaisen tavan katsoa ja samalla avata uusia ymmärryksen ovia.

Pysähtymisen merkitystä ei voi tässä ajassa liikaa korostaa. Silloin voi herkistyä myös itselleen ja mahdolliselle työlleen, olkoon työ mitä tahansa. Kaikissa töissä, kuten elämässä yleensäkin, tarvitsemme kuitenkin tasa-arvoista ja yhdenvertaista kohtaamista, itsemme kuuntelemista sekä omien heikkouksiemme ja vahvuuksiemme tiedostamista.

Se että uskaltaa pysähtyä ihmisyyden äärelle, auttaa ymmärtämään monenlaisia ihmisryhmiä paremmin. Milloin sinä olet viimeksi pysähtynyt kunnolla ja nähnyt maailman hieman eri lailla? Uskallatko kokeilla aistien uudelleen avaamista ja herkistymistä tälle keväälle, joka lisääntyvän valon myötä antaa toivoa myös korona-ajasta selviämiseen.