Kaupallinen yhteistyö

Yrityskylässä opitaan tärkeitä kan­sa­lais­tai­to­ja

Oulaisella Cafe Roosterilla on Yrityskylässä oma kahvio ja suuri terassi. Jussi Ylitalo päiväkahviaikaan Roosterin terassilla Yrityskylän keskusaukiolla. KUVA: Anni Jyrinki
PPY 7.9.2019 6:00
Anni Jyrinki

Mukana 36 kuntaa, 17 oululaista yritystä ja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Yrityskylä on koululaisten oma ”pienoisyhteiskunta”, jossa oppilaat pääsevät kokeilemaan työskentelyä eri ammateissa sekä yrittäjinä ja opettelemaan rahankäyttöä. Yrityskylän Alakoulu tavoittaa tällä hetkellä jo yli 75 prosenttia kaikista Suomen kuudesluokkalaisista.

Oulussa yrityskylä on toiminut vuodesta 2013 lähtien, jolloin toiminta täällä pilotoitiin. Nyt mukana on 36 Pohjois-Suomen kuntaa, joilta myös tulee yrityskylän pääasiallinen rahoitus. Osa rahoituksesta tulee myös mukana olevilta yrityksiltä.

”Paikalliset yritykset lähtivät mukaan 2014 ja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät järjestönä 2017”, aluepäällikkö Jussi Ylitalo kertoo.

Yksinyrittäjien kimppatoimisto

Ylitalo esittelee Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien kanssa yhteistyössä ideoitua ja luotua niin sanottua yrittäjähubia, jossa on toimitilat pienille yrityksille. ”Tällaiselle tilalle koettiin olevan tarvetta, koska suurin osa maamme yrittäjistä on yksinyrittäjiä, joiden työtä saadaan tämän hubin avulla esiteltyä koululaisille.”

”Yrityshubin toimitilassa koululaiset voivat työskennellä ICT-alan freelancer-yrittäjänä, kampaajana, logistiikka-alan yrittäjänä, metsäkoneyrittäjänä, viestinnän alan yrittäjänä sekä rakennusliikkeen yrittäjänä.”

”Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien kanssa loimme suuntaa antavan käsikirjoituksen siitä, mitä yrityshubissa työskentelevien työpäivät pitävät sisällään”, Ylitalo jatkaa.

Samanmoinen käsikirjoitus on tehty jokaisen mukana olevan yrityksen kanssa.

”Kaikkiaan meillä on täällä Oulussa nyt 17 työpaikkaa yrityksissä, sekä muutamia kaupungintalolla. Alakoululaisia meillä kävi viime vuonna kaikkiaan 6000 ja työllistämme vuosittain noin 150 opiskelijaa harjoittelijoina yliopistolta.”

Koululaiset pääsevät päivän aikana työskentelemään muun muassa kaupoissa, pankissa, kahvilassa, terveydenhuollossa ja sellaisissa työpaikoissa kuin Oulun energia ja Kiertokaari.

Ysiluokkaiset globaaleilla markkinoilla

Yrityskylässä vierailu kestää yhden koulupäivän, mutta on osa laajempaa opetuskokonaisuutta. Kokonaisuuteen kuuluu opettajien koulutusta, oppimateriaalit kouluille sekä vierailun jälkeen opitun kertaaminen ja palautteen kerääminen.

Kuudennen luokan jälkeen yrityskylän toiminta on vastassa sitten yhdeksännellä. Silloin oppilaan johtavat tiimeissä kansainvälisillä markkinoilla toimivia yrityksiä. Kyse on pelistä. Sen voittajatiimi on se, jonka luotsaama yritys pärjää markkinoilla parhaiten ja jolla on paras maine. Yrityskylä tavoittaa nykyisin 40 prosenttia yläkoulujen yhdeksäsluokkalaisista.

Suomessa näitä Talous ja Nuoret – eli TAT ry:n – hallinnoimia yrityskyliä on kaikkiaan kahdeksan kappaletta, joista Oulu on pohjoisin.

 

 

”Yrityskylä tavoittaa nykyisin 40 prosenttia yhdeksäs- luokkalaisista.”Yrityskylä tavoittaa nykyisin 40 prosenttia yhdeksäs- luokkalaisista.”

MAINOS

Uutisvirta

11:15
Mies löi naista 13 kertaa puukolla ylävartaloon Raahessa, miehen mukaan kyse oli hätävarjelusta – syyttäjä vaatii vankeustuomiota
11:06
Henkilöautot nokkakolarissa Kalajoella – viisi henkilöä loukkaantui, kaksi vakavammin
11:05
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
10:52
Kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo Sotkamossa – yksi ihminen vietiin jatkohoitoon
10:52
Suomen vanhin lotta Saara Kanerva on kuollut – 107-vuotias Kanerva oli Tornion vanhin asukas
10:33
Keskustan Minna-Maaria Sipilä eroaa Kempeleen kunnanhallituksen jäsenyydestä – vetoaa kahdella paikkakunnalla asumiseen
10:14
Näin Hahtiperän hylyn kappaleita lastattiin autoon Oulussa
52
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
38
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
26
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
24
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
19
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"
15
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin
14
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä, katso video

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image