Kaupallinen yhteistyö

Yrityskummi kuuntelee, haastaa ja sparraa

PPY 5.3.2019 5:00
Anni Jyrinki
Anne-Mari Kalliopuska ja yrityskummi Tuula Ulkuniemi tapaavat kuukausittain sekä lähettelevät säännöllisesti sähköposteja ja viestejä toisilleen. ”Seuraavaksi suunniteltiin yhteistä iltalenkkiä”, naiset kertovat. 

”Yrityskummitoiminta on tärkeää vapaaehtoistyötä yrittäjien ja yhteiskuntamme hyväksi”, painottaa Pohjois-Pohjanmaan Yrityskummien uusi aluevastaava Risto Luttinen. Luttinen aloitti vastikään aluevastaavana, kun edeltäjä Kaarlo Nurmiranta siirtyi Suomen Yrityskummien puheenjohtajaksi.

”Yrityskummit nimensä mukaisesti auttavat yrittäjiä ja yrityksiä menestymään paremmin kummin oman kokemuksen, tietojen ja taitojen avulla”, Luttinen avaa kummitoiminnan perusteita.

”Suunta ylöspäin, tavoitteet korkealle”

Anne-Mari Kalliopuska ja Tuula Ulkuniemi tapaavat maanantaina aamukahvin merkeissä. Keskustelussa nousevat useaan otteeseen usein sellaiset aiheet kuin markkinointi, verkostoituminen ja myynnin kasvattaminen.

Pitkän linjan yrittäjä Ulkuniemi on Kiinteistömaailma Tuiran yrittäjänä toimivan Kalliopuskan yrityskummi.

”Yrityskummin ja kummitettavan keskustelut ovat ehdottoman luottamuksellisia. Yrittäjä tarvitsee jonkun, jolle puhua yrittäjän arjesta ja jakaa kokemuksia. Perhe ja ystävät eivät aina ymmärrä eikä esimiehen ole hyvä kaataa mieltä painavia asioita alaisten niskaan. Muun muassa näistä syistä Tuula on minulle todella tärkeä”, Kalliopuska kertoo.

Kummin kanssa käydyt keskustelut ja tapaamiset menevät ihan yrittäjän ehdoilla.

”Me jutellaan ihan arjesta, mutta mukana on toki myös sparrausta sekä vinkkien jakamista ja ideariihiä”, Ulkuniemi jatkaa.

Ulkuniemelllä on yrittäjätaustaa suunnilleen lapsuudesta alkaen. Hän on pyörittänyt vuosikymmeniä muun muassa vaateketjua sekä myöhemmin 2000-luvulla kahviloita. Myös kummitettava Kalliopuska tulee yrittäjäsuvusta ja on omien sanojensa mukaan aina ollut myymässä jotakin. Yrityskummilta hän saa lisää buustia kuusi työntekijää työllistävän kiinteistövälitysfirman luotsaamiseen.

”Olemme olleet Vuoden kasvuyritys ja Vuoden tulokasyritys”, Kalliopuska muistelee tyytyväisenä.

Ulkuniemi kannustaa eteenpäin:

”Yrittäminen on hauskaa ja jännittävää. Tuiran Kiinteistömaailmassakin on suunta ylöspäin ja pidetään tavoitteet aina vain korkeammalla.”

Tärkeää vapaaehtoistyötä

Monet yrittäjät hakevat kummia itselleen, kun yrityksellä mene huonosti ja alamäki on alkanut. Aluekoordinaattori Risto Luttinen huomauttaa, että saadakseen parhaan avun kummia kannattaa hakea silloin, kun asiat ovat suhteellisen kunnossa, esimerkiksi silloin, kun yrittäjä harkitsee yrityksen koon kasvattamista, työntekijän palkkaamista, markkinointia ja rahoituksen saamista uusiin investointeihin.

”Talous ja markkinointi tai niiden osaamattomuus, ovatkin suurimmat syyt mihin meitä haetaan”, Luttinen kertoo.

”Meidän kummeillamme on laaja kokemus yrityselämästä ja taustoina ovat yhteiskunnallisten asioiden tuntemus, rahoituksen-, markkinoinnin- ja teollisuudentuntemus.”

Kummien toiminta Pohjois-Pohjanmaan alueella on kasvanut voimakkaasti viimeisten kuuden vuoden aikana.

”Iso kiitos siitä kuuluu Kaarlo Kalle Nurmirannalle. Hän on toiminut nämä vuodet Pohjois-Pohjanmaan yrityskummien aluekummina”, Luttinen lähettää kiitokset edeltäjälleen ja jatkaa, että toiminta on alueellamme hyvin suosittua.

”Siitä kertoo kasvaneet työmäärät, keissit sekä yrityskummien määrän lisääntyminen. Kuitenkin pystymme vastaamaan entistä paremmin yrittäjille, jotka hakevat itselleen kummia.”

Näin pääset mukaan

Toimintaan pääsee mukaan helposti kotisivujen www.yrityskummit.fi kautta. Sivulla on yksinkertaisesti täytettävät hakemuskaavakkeet niin yrityskummiksi hakevalle kuin yrityskummia tarvitsevalle. Yrityskummin tärkein tehtävä on kuunnella ja sparrata yrittäjää hänen haasteissaan. Toiminta vapaaehtoista ja maksutonta myös yrittäjille.

”Nykysuomessa nyt ja tulevaisuudessa vapaaehtoistyön merkitys korostuu entisestään ja me olemme olleet siinä mukana jo pitkään yli 20 vuotta”, Luttinen korostaa.

MAINOS

Uutisvirta

7:36
Johtajaksi jalostunut Leijona – Sakari Manninen kulki pitkän tien MM-kisojen ratkaisupelaajaksi
7:00
Autiotuvilla on omat sääntönsä, ja niitä kannattaa noudattaa – Siivoa jälkesi ja muista, että polttopuu voi maksaa jopa yli euron per klapi Tilaajille
7:00
Toimittajat kilpailevat skuupeista paineen alla – brittisarja ei oikein tempaise mukaansa
7:00
95 oli kevät, jolloin torilla tavattiin – kiekkohuumainen elokuva ei ehdi keskittyä kunnolla mihinkään
7:00
Joustavaa yhteistyötä tarvitaan silloin, kun asiakas ei selviä ongelmistaan omin voimin Lukijalta
6:30
Silvio Berlusconi ja Janis Varoufakis voivat tuoda sähköä Brysseliin – EU-vaaleissa useita mielenkiintoisia julkkisehdokkaita
6:00
Osaajapula voi olla ratkaiseva isku yksittäisen yrityksen maailmanvalloitukselle – miksi ict-alan työvoiman tarve ja tarjonta eivät kohtaa? Lukijalta
15
Hamal tekee kahta työtä ja yrittää ansaita nettona 2 600 euroa kuussa, jotta saisi perheensä Suomeen – Korkea tuloraja on vähentänyt perheenyhdistämisiä
8
Sähkölaitteen vika aiheutti tulipalon ravintolassa Oulun Pakkahuoneenkadulla – "Ravintolan henkilökunta toimi esimerkillisesti"
7
Leijonat kaatoi Ruotsin ja etenee mitalipeleihin! Ratkaisu haettiin jatkoajalta – seuraavaksi vastaan Venäjä
6
Toppilassa sytytettiin jälleen tulipalo – palavat rakennusjätteet aiheuttivat runsaasti savua alueelle
4
Osaajapula voi olla ratkaiseva isku yksittäisen yrityksen maailmanvalloitukselle – miksi ict-alan työvoiman tarve ja tarjonta eivät kohtaa? Lukijalta
4
Hampaaton leijona keräsi Ohtamaan ylistyssanat: "Aivan huikea mies!"
3
Oulun Lentokentäntiellä kolmen auton ketjukolari – kaksi lasta sairaalaan tarkistettaviksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Koiran ulkoitus

Johan on taas merkittävä ogelma. Koirat kulkee sillä puolella missä on paremmat hajut. Yleensä niin sanottua koirapolkua... Lue lisää...
mielensä pajoittaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image