Kaupallinen yhteistyö

Yrittäjän päivänä tupa täyttyi nuorista yrittäjistä, konkareista ja yrittäjyyttä harkitsevista vieraista

Mika Väisänen ja Otso Väisänen ovat oppineet käyttämään tapahtumia tehokkaasti verkostoitumiseen. Bisnestietoja vaihdetaan ja tapaamisia sovitaan aktiivisesti. KUVA: Anna Tilvis
PPY 17.10.2019 6:00
Anna Tilvis

Yrittäjän päivänä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimistolla oli avoimien ovien tilaisuus, jossa riitti vierailijoita koko päivän ajan. Tietoiskuja kuuntelemaan ja muita tapaamaan saapui sekä yrittäjyyttä harkitsevia ihmisiä, nuoria yrittäjiä että konkareita.

Juha Ahola Vauhtipyörä Ahola Oy:stä opasti tavoitteelliseen verkostoitumiseen. Keinona olivat kymmenen minuutin pikatreffit.

”Tavoitteellinen verkostoituminen on sitä, että vaihdetaan bisnestietoja tehokkaasti. Kymmenen minuutin päästä mennään jonkun toisen juttusille. On tärkeää, ettei vain jutustella vaan että vaihdetaan informaatiota ja sovitaan tapaamisia.”

Kun verkostoitumistapahtumaan tulee paikalle ja investoi omaa aikaansa, ei kannata jäädä katselemaan ja satunnaisesti porisemaan. Lyhyessä ajassa ehti vaihtaa tietoja toisen kanssa tehokkaasti. Heti perään voi sopia tapaamisen.

”Kun investoit omaa aikaasi, niin mitä saat? Saat vaikka kaksi hyvää tapaamista. Kannattaa käyttää mahdollisuus hyödyksi”, Ahola kannustaa.

Hän kertoo, että voit hyötyä tapaamisesta itse tai voit suositella yrittäjää jollekin muulle. On hyvä merkki, kun verkostoitumistapahtumassa joku tekee muistiinpanoja.

Asiantuntijapalvelut tutuiksi

Mika Väisänen ja Otso Väisänen ovat juttuparina. He kertovat toisilleen yrityksistään ja vaihtavat käyntikortteja. Mika sanoo, että tällä tavalla pääsee nopeasti kärryille toisen yrityksestä.

”Tuttu kaava sinänsä ja on hyvä, että alkuun potkitaan vauhtia, mutta olen osannut verkostoitua aktiivisesti ennenkin.”

Otsollekin kaava on tuttu, ja hän pitää sitä hyvänä tapana. Hänelle Yrittäjäyhdistyksen jäsenyydestä on ollut hyötyä.

”Verkostoituminen on tehokkaampaa ohjattuna. Nuorena yrittäjänä koulutukset ovat olleet tärkeimpiä, mutta myös tapahtumat kuten tämä. Olen pyrkinyt osallistumaan niihin.”

Sen sijaan yhdistyksen tarjoamia asiantuntijapalveluita Otso Väisänen ei ole käyttänyt.

”Hyvin todennäköistä on, että niitä tulee hyödynnettyä vielä. Ei tule selvästi ilmi, ovatko ne oikeasti minuakin varten”, hän miettii.

Mika Väisäsen jäsenyys on alkanut alkukesällä. Tiedottaminen on ollut hyvää ja pitänyt hänet ajan tasalla tapahtumista. Hänellä on tarvetta asiantuntijapalveluille.

”Sovin juuri tapaamisen toimiston henkilökuntaan kuuluva kanssa. Ei voi tietää etukäteen, mitä ne antavat.”

Nuoret yrittäjät käyttävät myös muita verkostoja. Otso käy Business Oulun tapahtumissa ja koulutuksissa. Molemmat ovat mukana BNI-verkostossa, joka on kansainvälinen liike-elämän suositusorganisaatio.

Yrittäjyys harkinnassa

Avoimien ovien päivä sai Lea Veivon tutustumaan yhdistyksen toimintaan. Työnohjaaja, työyhteisöjen kehittäjä ja opettajankouluttaja harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä.

”Maatalon tyttärenä olen saanut kasvatuksen, että työtä tehdään yrittäjähenkisesti. Se on ollut työtapa myös, kun olen ollut eri organisaatioiden palveluksessa.”

Veivoa kiinnostaisi muuttaa oman työn tekemisen tapaa. Riskin ottaminen ei pelota.

”Pitkäaikainen haave on, että olisin yrittäjä. Siinä tulisi vapautta määritellä aikataulut ja päivän pituus. Olisi vapaus määritellä, milloin ja miten teen töitä.”

”Tässä iässä ehtisi vielä kokeilla, kantaako siivet. Itsensä johtaminen kiinnostaa myös.”

Veivo on kiinnostunut positiivisesta johtamisesta ja sen kouluttamisesta. Toimialana hänellä on henkilöstön ja johdon koulutus sekä työnohjaus.

MAINOS

Uutisvirta

20.11.
Postin työriitaan ei saatu keskiviikkona ratkaisua – PAU: keskeiset asiat yhä ratkaisematta
20.11.
Voitot kiersivät ravilegenda Pekka Korpea juhlakilpailussa – toisen juhlalähdön voittoon ajoi poika Janne Korpi
20.11.
Tähtitodistaja: Trump vaati Ukrainalta vastapalvelusta vierailusta Valkoiseen taloon
20.11.
Uutissuomalainen: Omistajaohjausministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista
20.11.
Kun professori Vesa Puuronen pyysi Mannerheimin kuvan poistamista kasvatustieteilijöiden kiltahuoneelta, oli lopputuloksena valtava myrsky
20.11.
Kaleva Live: 22-Pistepirkon Oulun-keikka keskiviikkona Tilaajille
20.11.
Pudasjärven lentokentän vuokrakiistan taustalla lukion ilmailulinjan oppitunnit – Suviseurojen järjestäjät odottavat oikeuden päätöstä lentokentän käytöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kovapalkkaisimmat ammattityöntekijät kuuluu ammattiliittoon. Nytkin itselleni maksetaan 25% enemmän kuin TES määrää. Amm... Lue lisää...
FAKTAA.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image