Kaupallinen yhteistyö

Tyrnävällä tykätään tehdä yhdessä

”Järjestämme syksyn markkinoille aina potun kauneuskisan ja kuvassa on viime syksyn voittajapottu sekä Pottu – Pena”, Suotula-Ervasti kertoo.
PPY 13.9.2019 10:00
Anni Jyrinki

Tyrnävän yrittäjäyhdistyksessä on mukavasti hyvä yhdessä tekemisen meininki. Perunoistaan kuulu kunta on kehittynyt yrittäjäystävälliseksi ja yrittäjät tekevät myös kuntarajat ylittävää yhteistyötä.

Tyrnävällä toimii varsin tehokas ja aikaansaava yrittäjien paikallisyhdistys.

”Meillä on täällä mukavasti pöhinää ja semmoinen yhdessä tekemisen meininki”, Tyrnävän Yrittäjien puheenjohtaja Annukka Suotula-Ervasti tuumaa tyytyväisenä.

Jäseniä paikallisyhdistyksessä on tällä hetkellä 74 yrittäjää ja tuo määrä on pysynyt useamman vuoden suunnilleen samoissa lukemissa.

Yhteisymmärryksessä kunnan kanssa

”Moni ajattelee, että Tyrnävä on kaukana jossain, mutta itse asiassa me olemme hyvien kulkuyhteyksien varrella, kulkeehan Tyrnävän Temmeksen läpi nelostiekin. Kunta on kehittynyt yrittäjäystävälliseksi paikaksi ja tänne on helppo tulla”, puheenjohtaja juttelee ja lähettää samalla Tyrnävän kunnalle terveisiä:

”Toivon entistä enemmän joustavuutta ja nopeutta, jotta yrittäjät saavat tarvitsemansa palvelun heti ja oikeat ihmiset ovat varmasti tavoitettavissa, yrittäjät eivät kysy montaa kertaa vaan on toimittava. Toisaalta yrittäjienkin on ymmärrettävä, että kunnan päätöksenteko on hieman kankeampaa kuin yritysten, moni asia on pakko kierrättää oikean päätöksenteon mukaisesti.”

Annukka Suotula-Ervasti toivoo käytettävän tasapuolisesti erilaisia kannustimia, jotta kuntaan saadaan lisää yrittäjyyttä.

”Kun saadaan lisää yrityksiä, niin kuntatalous kohenee ja kunnan palvelutaso paranee. Kunnan ei tarvitse tuottaa kaikkea itse, vaan monia palveluita voisi tuottaa enemmän yrityksillä. Yrittäjyyttä tukemalla ihan varmasti saadaan veroeuroja sitten moninkertaisesti takaisin.”

Edustaja elinvoima toimikunnassa

Tyrnävän Yrittäjät tekevätkin kunnan kanssa paljon tiivistä yhteistyötä. Muun muassa elinvoimatoimikunnassa on yrittäjien edustaja ja Suotula-Ervasti on yhdessä Tyrnävän kunnanjohtajan ja elinvoimakoordinaattorin kanssa kiertänyt ahkerasti alueen yrityksiä. Samoin yhteisiä aamukahveja ja koulutuksia järjestetään säännöllisesti.

”Myös tapahtumien suunnittelussa ja järjestämisessä tehdään kovasti yhteistyötä kunnan kanssa. Yhteisenä tempauksena on ollut myös jo useamman kerran järjestetty osta Tyrnävältä-kampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esille Tyrnävän ostosmahdollisuuksia ja palveluita sekä saada kuntalaiset ymmärtämään, että on tärkeää käyttää oman kunnan palveluita, jotta ne täällä säilyisivät.”

Perunasta on moneksi

Tyrnävä on kautta Suomen tunnettu perunoista ja perunamarkkinoista. Paikallinen yrittäjäjärjestö on pääjärjestäjän kevään siemenperunamarkkinoilla ja samoin nyt toista kertaa järjestetyssä Uuden perunan juhlassa.

”Syksyn isot perunamarkkinat ovat Lions Clubin järjestämät, mutta sinne olemme jo useana vuonna tehneet kunnan kanssa yhteisen Tyrnävä-pihan. Tyrnävä on perunasta tunnettu, joten perunan ympärille on syntynyt mukavia tapahtumia.”

”Vaikka tapahtumissa olemme pääjärjestäjä, niin siltikään näitä ei tehdä yksin. Iso kiitos kuuluukin kunnan muille yhdistykselle ja vapaaehtoisille, jotka ovat isona apuna molemmissa tapahtumissa”, Suotula-Ervasti lähettää kiitokset.

Vuoden 2019 loppupuoliskollekin on Tyrnävällä vielä monenmoista ohjelmaa tiedossa.

”Yrittäjyysluokan kanssa järjestetään perinteinen läppärilenkki, jossa yrittäjyysluokkalaiset keräävät rahoja opiskelua varten hankitaviin läppäreihin. Tähän on mukavasti yhdistetty liikunta ja varainhankinta”, Suotula-Ervasti kertoo seuraavasta tempauksesta, joka on yleensä sijoittunut Yrittäjäpäivän tienoille.

Yhteistyötä yli kuntarajojen

Myös yhteistyötä Tyrnävän lähikuntien yrittäjäyhdistysten kanssa on kehitelty ja pidemmän aikaa. Suotula-Ervasti toivoo, että syksyn aikana jotain kivaa olisikin sillä saralla tiedossa.

”Yhteistyössä on voimaa. Yrittäjäjärjestö on ainut taho Suomessa, joka ajaa yrittäjän etua. Moni asia olisi paljon huonommin, jos järjestöä ei olisi. Paljon on myös jäsenetuja, ja jäsenmaksun hinnan saa taatusti takaisin, kun hyödyntää edes jonkun edun”, Tyrnävän Yrittäjien puheenjohtaja summaa.

Moni ajattelee, että Tyrnävä on kaukana jossain, mutta itse asiassa me olemme hyvien kulkuyhteyksien varrella.”

MAINOS

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
31
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
30
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
25
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
25
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
18
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
15
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
10
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image