Kaupallinen yhteistyö

Työntekijät on voimavara

Marjo Kolehmainen toimitusjohtaja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
PPY 9.10.2019 6:00
Marjo Kolehmainen

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien maakunnallisen yrittäjäpalkinnon sai tänä vuonna Nevalanmäen Perhekodit Oy. Hieno yritys, jossa tehdään tärkeää työtä nuorten parissa. Palkintoa olivat hakeneet yrittäjälle omat työntekijät tämän tietämättään. Hieno osoitus, että yrityksessä on johtaminen kunnossa, luottamus pelaa ja yrittäjän tapaa toimia arvostetaan.

Työvoiman saatavuus on päivän mantra. Kohtaanto-ongelma, jossa meillä on yhtä aikaa pula tekijöistä ja liikaa työttömiä puhututtaa. Viimeisimmän pk-yritysbarometrin mukaan yritysten toimintaympäristö on eniten heikentynyt juuri työvoiman saatavuuden osalta ja se koetaan suurimpana kehittämisen esteenä. Pula osaajista on todellinen.
Suurin osa yrityksistämme on pieniä ja ne työllistävät alle 10 henkeä. Työntekemisen olosuhteet on pienissä yrityksissä hyvällä mallilla. TEM:in työolobarometrissä pienet työpaikat pärjäävät hyvin ja työntekijöiden ja työnantajan luottamus on parhaalla tolalla. Mitä työntekijöiden antamista vastauksista näkyy? Mitä pienempi yritys, sen paremmin tieto kulkee. Yrittäjä myös huolehtii työntekijöistään. Pienillä työpaikoilla työntekijät ovat varmimpia työpaikkansa säilymisestä. Ei ole harvassa nekään yrittäjät, jotka pienentävät ennemmin omaa toimentuloaan kuin lähtevät irtosanomisten tielle. Pienissä yrityksissä on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa omiin työtehtäviin, työtahtiin ja töiden jakoon. Siitä huolimatta työntekijän saaminen pk-yrityksiin on monella alalla erittäin vaikeaa.
Monesti kuulee, että yrittäjillä ei ole koulutusta henkilöstöjohtamisesta ja johtaminen on opeteltu yrityksen kasvun myötä ja usein jopa kantapään kautta. Totta on, että pieneen yritykseen ei pysty mitään hr-johtajaa erikseen palkkaamaan. Tämä on myös yksi syy, miksi rekrytoinnissa ollaan varsin tarkkoja. Ei riitä, että palkattava on ammatti-ihminen. On löydyttävä myös hyvä asenne ja henkilön on sovelluttava työyhteisöön. Pienessä työyhteisössä yksikin työntekijä negatiivisuudellaan tai huonolla työasenteellaan tekee valtavasti hallaa ja vaikuttaa koko yrityksen kehitykseen. Hyvästä työntekijästä taas halutaan pitää viimeiseen asti kiinni. Yrittäjä jos joku tietää, että hyvät työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara.
Jokin aika sitten kuulin ajatuksen, että hyvin harva tänä päivänä enää haluaa esimiestehtäviin. Sen sijaan paras työpaikka olisi, jos pääsisi asiantuntijatehtäviin, yli neljän tonnin palkalla, ilman esimiesvastuuta. Nuorten työelämäodotukset 2018 -tutkimuksessa oli taas selvitelty, millainen on hyvä työpaikka nuoren mielestä. Merkityksellistä ei ollut palkka vaan työyhteisö, sen toimivuus sekä mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä.

Ihmisten johtaminen on haastavaa työtä, olipa työpaikka julkisella tai yksityisellä sektorilla kokoluokkaan katsomatta. Johtaminen tarvitsee kaikilla työpaikoilla nykypäivään sopivat joustavat ja innostava t keinot. Jos yrittäjät arkailevat palkata uusia ja koulutetut eivät ylipäätään halua johtaa, ollaan vaikeuksissa. Työpaikkasopimisen lisääminen toisi varmasti mielekkyyttä, josta hyötyvät kaikki. Toivottavasti sopimisen mahdollistavaa säädäntöä saataisiin mahdollisimman pian.

MAINOS

Kommentoi

Osaajista pula? Osaamisesta kyllä on pula, erityisesti yrittäjillä. Jos yrittäjä ei löydä hyvää työntekijää tai työntekijä ei tee työtänsä hyvin, se kielii oman osaamisen puutteesta.

Yrittäjäliiton soisi aloittavan kehitysohjelman jäsentensä osaamisen kehittämiseksi.

Kohtaanto-ongelmasta puhuminen massatyöttömyyden aikana on riivaamista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20.11.
Postin työriitaan ei saatu keskiviikkona ratkaisua – PAU: keskeiset asiat yhä ratkaisematta
20.11.
Voitot kiersivät ravilegenda Pekka Korpea juhlakilpailussa – toisen juhlalähdön voittoon ajoi poika Janne Korpi
20.11.
Tähtitodistaja: Trump vaati Ukrainalta vastapalvelusta vierailusta Valkoiseen taloon
20.11.
Uutissuomalainen: Omistajaohjausministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista
20.11.
Kun professori Vesa Puuronen pyysi Mannerheimin kuvan poistamista kasvatustieteilijöiden kiltahuoneelta, oli lopputuloksena valtava myrsky
20.11.
Kaleva Live: 22-Pistepirkon Oulun-keikka keskiviikkona Tilaajille
20.11.
Pudasjärven lentokentän vuokrakiistan taustalla lukion ilmailulinjan oppitunnit – Suviseurojen järjestäjät odottavat oikeuden päätöstä lentokentän käytöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kovapalkkaisimmat ammattityöntekijät kuuluu ammattiliittoon. Nytkin itselleni maksetaan 25% enemmän kuin TES määrää. Amm... Lue lisää...
FAKTAA.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image