Kaupallinen yhteistyö

Rukalla alkaa uusi aikakausi

Uusi gondolihissi yhdistää Rukan kylän ja laakson. Gondoli on käytössä jo alkutalvesta. KUVA: Rukan Matkailu-Palvelu Oy
PPY 12.9.2018 4:00
Anni Jyrinki

”Nyt käynnissä on yhteensä 35 miljoonan euron investoinnit. Kun uusi RukaValleyn alue on kokonaan rakentunut, ylittävät investoinnit kokonaisuudessaan 100 miljoonaa eli ovat samaa kokoluokkaa kuin Rukan nykyisen kävelykylän investoinnit vuosina 2007-2012”, laskee Rukakeskus Oy:n toimitusjohtaja Ville Aho.

Koillismaan kehittämisyhtiö Naturpolis Oy:n toimitusjohtaja Jari Hentilä näkee, että mittavat investoinnit tulevat merkittävästi lisäämään koko alueen vetovoimaa ja kilpailukykyä sekä kasvattamaan palvelutarjontaa.

”Elinkeinorakenteemme vahvistuu ja työpaikat lisääntyvät”, Hentilä summaa.

Samoilla linjoilla on myös Aho:

”Kaiken kaikkiaan yritysten kapasiteetti kasvaa ja vetovoima lisääntyy. Myös lentomatkustajien määrän uskomme lisääntyvän.”

Uusia työpaikkoja tiedossa

Miksi alueelle investoidaan juuri nyt? Jari Hentilä painottaa, että matkailun merkitys toimialana on Kuusamon elinkeinorakenteessa hyvin keskeinen.

”Matkailun ja alueen kehittämisstrategia perustuu kasvuun, erityisesti kansainvälisen matkailun kasvuun. Kasvun tueksi tarvitaan vahvempaa elinkeinorakennetta ja uusia investointeja. Tässä on keskeistä kaupungin ja yrittäjien yhteinen näkemys.”

Tulevat investoinnit tukevat myös lähivuosien työllisyystavoitteita.

”Kuusamon työttömyys on laskenut tasaisesti vuoden 2018 aikana ja on tällä hetkellä alle maakunnan keskiarvon. Investointien ja alueen kehittämisen tavoitteena ovat uudet työpaikat, positiviinen väestökehitys ja vetovoimainen seutukeskus.”

Matkalla Suomen suosituimmaksi

”Tavoitteemme on luoda Rukasta maailman paras hiihtokeskus perheille ja nousta Suomen suosituimmaksi hiihtokeskukseksi. Perheyrityksemme 15 miljoonan euron rinneinvestoinnit tähtäävät kaikki näihin tavoitteisiin”, Rukakeskus Oy:n toimitusjohtaja Ville Aho kertoo hiihtokeskuksen tulevaisuuden näkymistä.

Kaiken kaikkiaan Rukan matkailu on nyt vahvassa kansainvälisessä kasvussa, talous vetää ja korot ovat matalat, joten yritys katsoo, että nyt on oikea aika investoida.

”Olemme juuri käynnistäneet myös uuden Hotelli RukaValleyn rakentamisen, jonka kustannusarvio on 20 miljoonaa euroa. Hotellin huoneet myydään yksityisille sijoittajille Ski-Inn mallilla, ja noin puolet huoneistoista on jo varattu.”

Uudet hissit kehityksen avain

Kaikkiaan rinneinvestoinnit koostuvat tunturin ylittävästä maisemagondolista, joka yhdistää nykyisen kävelykylän uuteen RukaValleyn alueeseen sekä uudesta VillageExpress kuuden hengen huippunopeasta tuolihissistä. Aho paljastaa, että Rukaa uudistetaan muutenkin monin tavoin ja Rukan kylän puolelle uuden hissin alle rakennetaan aivan uusi rinne, joka jatkuu Talvijärvelle saakka

”Viime talveksi avautuivat Saarua Express -tuolihissi ja Family Park -lastenmaa sekä uusi huoltohalli, joka purettiin uuden rinteen alta pois.”

Kaikki rinneuudistukset valmistuvat loka-marraskuussa. Rukan rinteet avautuvat säilölumen turvin 5.lokakuuta 2018, ja keskuksessa odotetaan ennätyskautta.

”RukaValleyn alueelle nousee uusi hotelli, johon tulee 70 huonetta ja 40 huoneistoa, kaksi ravintolaa, suksivuokraamo, minimarket sekä ohjelmapalveluyritys. Tämä hotelli käynnistää kokonaan uuden RukaValleyn alueen rakentumisen aivan Valtavaaran luonnonpuiston kylkeen ja rinteiden viereen”, Aho jatkaa esittelyä.

Alueen yrittäjien terveiset RukaKeskukselle ovat olleet äärimmäisen innostuneita ja innostavia. Ahon saamien tietojen mukaan, monilla yrittäjillä on tulossa RukaValleyn vanavedessä omia upeita investointisuunnitelmia.

MAINOS

Kommentoi

Hienoa Ruka! Rinteitä leveämmäksi ja vauhtilaskijalle tarpeeksi haastavaa laskettavaa niin paketti on kunnossa. Pessarin huipulta talvijärven rantaan lyhyt mutta jyrkkä vauhtibaana jossa saa kunnolla hapot reisiin kantatessa ja vanha Saaruan tuolihissi siihen. Yhtään tasaista rinnettä ei enää tarvita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisitteko vielä kehittää sinne ilmaisia parkkipaikkoja. En ole tulossa, jos pitää jonnekkin tunneliin ajaa. Keskusta on pieni tosi pieni verrattuna suosituimpaan keskukseeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työttömyys laskee, mutta väki pakenee muualle, kun muuta työtä ei ole kuin kausiluontoinen matkailuun liittyvä työ, johon työntekijät tulevat paljolti muualta. Kuusamossa saa toimia vain matkailuun liittyvät yritykset. Kaikki muu toiminta torpataan joko näiden matkailuyritysten tai viherpiipertäjien toimesta.
Kuusamon muuttotappio jatkuu, mutta ei ilmeisesti huoleta kuntapäättäjiä, kunhan Rukan matkailuyrittäjillä vain menee hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai olisiko näillä investoinneilla kenties sellainen vaikutus, että toimintaa saadaan ympärivuotistettua jolloin vakituisia työpaikkoja syntyisi? Omaan silmääni näyttää että tämä tässä on tavoitteena, ei tyhmäkään työnnä 100miljoonaa euroa ja kuvittele että se tulee takaisin jouluna ja pääsiäisenä. En ole paikkakunnalta mutta ihan pelkästään tarkastelemalla asiaa useammalta kantilta, ymmärrän tämän. Tehkää te siellä Kuusamossa samoin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:06
Kommentti: Oppositio hihittelee sivusta, kun hallituspuolueet tunaroivat – ”Kuka haluaa äänestää puoluetta, jossa ministeriksi valitaan Berner?”
20:04
Shaun Heshkan maali kasvattaa Kärppien etumatkaa
20:00
Aleksi Heponiemi iskee Kärpille toisen maalin
19:54
Liberon puhdistuspyyhkeitä vedetään markkinoilta – lapsille tarkoitetuissa pyyhkeissä havaittu kohonnut bakteerimäärä
19:46
Ministeriöt myönsivät suurille kaupungeille miljoonatuen maahanmuuttajien osaamiskeskuksien toimintaan – Työllistyminen tavoitteena
19:00
Oulun torilla sijaitsevassa hirsiaitassa on nyt esports-valmennuskeskus – oululainen Nicolai Borsheim, 15, unelmoi CS-ammattilaisuudesta Tilaajille
18:45
Supo kannattaa mahdollisuutta poistaa Suomen kansalaisuus vakaviin terrorismirikoksiin syyllistyneiltä – lakiesitys parhaillaan käsittelyssä
69
Suomen Yrittäjien kysely: Enemmistö lisäisi paikallista sopimista työpaikalla –  "Matala työllisyysaste on suurin köyhyyden syy ja hyvinvoinnin uhka"
56
Metsästyskortilla äänestämään? – Kysyimme, voisiko äänestysikärajan laskea osan kohdalla 16 vuoteen
54
Analyysi: Politiikasta vetäytyvä Anne Berner on yhden kauden tuulettaja – keskustaryhmästä lähtee jälleen yksi edustaja pois vapaaehtoisesti
49
Pikavippien mainonta muuttunut entistä aggressiivisemmaksi – ministeri Häkkänen: "Täysin harhaanjohtavaa ja houkuttelee velkakierteeseen"
44
Bernerin asema käy koko ajan tukalammaksi, eroa vaaditaan puolueen sisältäkin – torstaina luvassa perusteellinen keskustelu aiheesta
42
Hulevesilasku kolahtaa oululaisten kiinteistönomistajien postiluukkuihin jo maaliskuussa – Summat viime vuoden tasolla
35
Volvo V60, Ford Focus, Kia Ceed ja Lexus ES300h veivät kärkisijat TM:n perinteisessä talvivertailussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

291 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vaalit kuin karnevaalit – jakojuhlat ennen paastoa

Kai tiedät että tuon hupikirjan kirjoittajat luulivat, kuten sinäkin, että suuret ikäluokat eläköityivät jo 1990-luvulla... Lue lisää...
No lol

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image