Kaupallinen yhteistyö

Pyhäjärvellä on kaksi vuotta aikaa keksiä korvaavia toimintoja ehtyvälle Pyhäsalmen kaivokselle

PPY 29.3.2017 13:00
Ville Koivuniemi

Yli 50 vuotta toiminnassa ollut Pyhäsalmen kaivos on tahkonnut Pyhäjärven kaupungille reilua yhteisöveroa ja tarjonnut reilut 200 työpaikkaa.

– Pyhäjärven elinvoimaisuuden osalta uusiokäytön onnistuminen on tärkeää. Kaivoksen mukana katoaa paljon ostovoimaa, yhteisöverotuottoa ja kunnallisverotuottoa, Pyhäjärven kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi toteaa.

Vaikka kaivoksen malmivarat ovat ehtyneet, kaivokselle on suunniteltu monenlaista jatkokäyttöä.

Yksi suunnitelmissa olevista hankkeista on kaivoksen jatkokäyttö säätövoimana käytettävänä pumppuvoimalaitoksena. Pumppuvoimala voisi selvitysten mukaan tuottaa varavoimaa, kun sähköverkossa on tehopulaa. Oulun energia sekä neljä muuta energiayhtiötä tutkivat pumppuvoimalan kannattavuutta ja laittoivat hankkeen jo kertaalleen telakalle, koska totesivat sen taloudellisesti kannattamattomaksi.

Sittemmin Pöyry on selvittänyt asiaa uudelleen, ja nyt Pyhäsalmen sähkövarasto etsii jälleen rahoittajia.

Paljon hankkeita suunnitteilla

Pyhäjärven kannalta edullista on se, että suunnitteilla olevat hankkeet eivät juurikaan kilpaile keskenään vaan kaivosta on mahdollista hyödyntää samanaikaisesti monella tavalla – jos hankkeet osoittautuvat taloudellisesti kannattaviksi.

Varmaa on, että pyriittitoimitukset jatkuvat Yaran Siilinjärven tehtaille vielä kymmenen vuotta kaivostoiminnan loppumisen jälkeen. Se takaa lisäksi työtä arviolta 20 hengelle viideksi vuodeksi.

– Syksy 2019 on meille tärkeä ajankohta, Kiviniemi toteaa.

Siihen mennessä hankkeiden selvitysten olisi hyvä olla valmiina.

Positiivinen asenne tärkeä

Kaivoksen uusiokäytön lisäksi on tärkeää, että kaivoksen töiden loppuessa töitä löytyisi paikkakunnalta mahdollisimman monelle, arvioi Pyhäjärven Yrittäjien puheenjohtaja Virpi Jaatinen. Suorien työpaikkojen lisäksi vaarassa on suuri määrä alihankkijoiden työpaikkoja alueella. Jaatisen mukaan asia pitää osata nähdä myös mahdollisuutena.

– Esimerkiksi metallipuolen ja koneurakointipuolen yrityksille vapautuu työvoimaa. Pitää olla tuntosarvet pystyssä, että nähdään, mitä yrityksiä tänne voisi tulla, Jaatinen sanoo.

Sekä Kiviniemi että Jaatinen ovat sitä mieltä, että paras tulos tulee, kun vire pysyy kaupungissa positiivisena. Jaatisen mukaan kaivoksen työntekijöiden joukossa on varmasti myös osaamista, josta voisi syntyä uutta yrittäjyyttä paikkakunnalle.

– Positiivista asennetta pitäisi muistaa pitää yllä, Jaatinen painottaa.

Sinkkiä, kuparia ja pyriittiä

  • Pyhäjärvellä asuu noin 5450 ihmistä.
  • Pyhäsalmen kaivos työllistää reilut 200 henkilöä.
  • Kaivos on 1450 metriä syvä, Suomen suurin ja Euroopan syvin perusmetallikaivos.
  • Kaivoksen omistaa kanadalainen First Quantum Minerals.
  • Kaivoksen malmista hyödynnetään sinkkiä, kuparia ja pyriittiä. Vuonna 1962 avattu kaivos suljetaan malmin ehtymisen vuoksi syksyllä 2019. Tällä hetkellä monen hankkeen avulla selvitetään, mitä jatkokäyttömahdollisuuksia kaivoksella voisi olla.
  • Pyhäsalmen kaivos oli ehdolla kansainvälisen neutriinoilmaisemisen sijaintipaikaksi. Selvityksen mukaan se olisi ollut sopivin paikka Cernin hiukkas-ilmaisemiselle, mutta viime vuonna projekti päätettiin siirtää Yhdysvaltoihin. 
MAINOS

Uutisvirta

12:03
Kärpät jatkaa tyylilleen uskollisena, ketjut täysin uuteen kuosiin kolmanteen liigafinaaliin – Manner: ” Haemme muutoksilla kollektiivista draivia” Tilaajille
11:51
VR voitti Tampereen ratikkakilpailun – liikenne alkaa vuonna 2021
11:17
Ruotsalaispoliitikon asumisesta taas kohu – oli kirjoilla äitinsä luona ja nosti korvauksia perheensä asunnosta
11:14
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät
10:58
Kainuun soten alueelta löydetty tavallista laajemmin VRE-bakteeria – seulonnoissa 25 löydöstä
10:51
Pesäpallo tuli Nivalan ykköspaikalle, kaupungissa viritellään uuden kentän myötä pesisbuumia – Kempeleen Kiri polkaisee kauden käyntiin Nivalassa Sotkamon Jymyä vastaan
10:33
Neuvottelut: Venäjän Putin ja Pohjois-Korean Kim yrittävät vakauttaa tilannetta Korean niemimaalla
35
Kiinnostus aurinkoenergiaan kasvaa, mutta kunnianhimoisten tavoitteiden toteutuminen epäilyttää – "Ilmastoteko se varmaan meille on"
32
Oikeusministeriön vaalijohtaja ei muista Oulun ennakkoäänestyspaikalla sattunutta vastaavaa virhettä – Seurauksena ainakin lain tulkinnan tähdentäminen vaalivirkailijoille
21
Harkimo: "Harkitsemme Liike Nytin rekisteröimistä puolueeksi" – Yhden edustajan puolue saisi valtiolta tukea 148 175 euroa vuodessa
18
Oulun rakennusvalvonta lisää vuorovaikutusta arkkitehtuurimatkoilla ja aamukahveilla – katso esittelyvideo oululaisesta kulttuuriympäristöstä
12
Jo lähes miljoona suomalaista täydensi viime vuonna veroilmoitustaan verkossa – Nämä asiat pitää ilmoittaa itse
9
Osa europarlamenttiin pyrkivistä kansanedustajista on vain keräämässä ääniä puolueelle – Asiantuntijan mielestä se on epärehellistä, mutta samaa tapahtuu ympäri Eurooppaa
9
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Siten, että pienituloisen työuransa aikana kartuttama euromääräinen eläkekassa ei riitä kustantamaan hänen tulevia eläke... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image