Kaupallinen yhteistyö

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät on merkittävä vaikuttaja, jonka työlistalla yrittäjän etu on ensimmäisenä

Jussi Riikonen sanoo, että foorumitoiminta kokoaa jäseniä eri aiheiden ympärille. Paikallisyhdistysten foorumi toimii keskustelupaikkana ja hallituksen tukena päätöksenteossa. KUVA: Anna Tilvis
PPY 18.12.2019 6:00
Anna Tilvis

”Me tunnemme kentän emmekä ole mikään kaukainen tekijä. Uusille jäsenille me pyrimme olemaan helposti lähestyttäviä”, hallituksen puheenjohtaja Jussi Riikonen sanoo.

Jäsenten vaihtuvuus vuodessa on 450 jäsenen suuruusluokkaa. Vaihtuvuuteen on luonnolliset syyt, kuten eläköityminen, yritysten myynti ja lopettaminen sekä omistajanvaihdokset. Uusia jäseniä liittyy mukaan jatkuvasti.

”Huolenaiheena on, että suurten ikäluokkien eläköityessä yritys ajetaan alas. Olisi parempi kehittää toimintaa ja myydä, että yritystoiminta ja työpaikat säilyisivät. Loppumetreillä pitäisi jaksaa tehdä töitä yrityksen eteen.”

Paikallisyhdistysten kautta toiminta jalkautuu laajasti maakuntaan. Pienimmässä on jäseniä 13 ja suurimmassa 1500. Oleellinen osa yrittäjäyhdistyksen toimintaa on edunvalvonta.

”Meillä on 60–70 edustuspaikkaa sidostahojen ohjaus- ja vaikuttajaryhmissä. Yrittäjiä kysytään mukaan antamaan kommenttia”, Riikonen kertoo.

Monipuolista kunta­yhteistyötä

Vuoden 2020 toimintasuunnitelmassa mainitaan työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet.

”Sen eteen pyrimme tekemään kaiken mahdollisen. Meillä on tiivis yhteistyö muun muassa oppilaitosten kanssa. Saatavuusharkinnan osalta meillä on tavoitteena saada vapautuslinjaukset sellaisiksi, että saataisiin työperäinen maahanmuutto helpommaksi.”

Yhdistys pitää tärkeänä, että kuntien sosiaali- ja terveyspuolella kehitettäisiin palveluseteleiden käyttöä. Kun sote-uudistus käynnistyy, halutaan olla mukana tuomassa yrittäjien ääni kuuluviin.

Riikonen toteaa, että kuntien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä vuodesta toiseen. Tavoitteena on edistää kuntien veto- ja elinvoimaa sekä tukea paikallisyhdistyksiä.

Yhdistys jatkaa työtä hankintatoiminnan parissa muun muassa KEINO-toiminnan kautta. Toisaalta autetaan kuntia kehittämään hankintaansa ja kilpailutusta, toisaalta pyritään lisäämään yrittäjien tietoutta kuntien tekemistä hankinnoista.

”Aukkopaikkoja löytyy vieläkin, esimerkiksi tarjouspyyntöjä tehdään vanhoilla tiedoilla. Olisi syytä miettiä, mikä on hyvää tapa tehdä hankinnat. Sitä saa, millaisen hankinatahakemuksen tekee.”

Yrittäjien huolena on erityisesti se, että hankinnan rajat menevät niin jättimäisiksi, että pienet jäävät tarjouskilpailun ulkopuolelle.

Kulkuyhteydet ja tieto­verkot kuntoon

Oman elämänsä sankarit -vaikuttajaverkosto kutsuu parikymmentä eri alojen toimijaa verkostoon. Ideana on tuoda toimijoita laidasta laitaan yhteen ja tutustuttaa uusia tulevaisuuden tekijöitä yrittäjyyteen.

”Vaikka tapahtumissa on ollut edustettuna politiikan kaikki kentät, meillä on ollut hyviä keskusteluja ja luentoja. Toiminnassa alkaa kahdeksas vuosi.”

Yhdistyksen tavoitteena on logistiikan kehittäminen jäsenten suuntaan. Yrittäjille välitetään tietoa hankkeista ja tuetaan niihin mukaan pääsemisessä.

”Haluamme, että alueen tavoitettavuus paranee sekä maalla, merellä että ilmassa. Se tarkoittaa teiden kunnossapitoa, monipuolisempaa lentomatkustamista, Oulu–Ylivieska -kaksoisraidetta ja sitä, että Helsinkiin pääsisi nopeammin. Tietoliikenneyhteyksien parantaminen maaseudulla valokuidun avulla on tärkeää.”

Riikonen muistuttaa laadukkaista jäsenpalveluista, joista hän haluaa korostaa maksutonta puhelinneuvontaa. Hyvinvointirahastoon on varattu rahaa, jota paikallisyhdistykset voivat hakea vaikkapa kunnonkohotuksen hankkeisiin.

MAINOS

Uutisvirta

22:47
Uusien elämysten iltapäivä – Lentopalloseura Etta sai Iissä uusia ystäviä: "Tällaiset pelit ovat lajille älyttömän tärkeitä" Tilaajille
22:02
Son Tottenhamin sankari – Arsenal juhli murskavoittoa
21:23
Hallitus aikoo muuttaa potilasdirektiivin toimeenpanoa sote-uudistuksen yhteydessä
21:09
Miten hallita aikaa niin, että rentoutumisellekin jää tilaa? Oululaisopiskelija: "Tärkeintä jaksamiselle on ehtiä möllöttää välillä kotona"
19:46
Iin uudessa liikuntahallissa lähes 500 katsojaa, Ettan peliesitys ei riittänyt
19:45
Lentopallohuumaa Iissä – nimikirjoitukset menivät kuin kuumille kiville, vaikka Ettan esitys pelikentällä jäi pahasti vajaaksi
19:41
Tuuletus täynnä tunnetta – Oulun Pyrinnön 19-vuotias Samuel Purola täräytti 200 metrillä kotimaisen huippuajan 20,85
60
Jokaisessa julkisessa laitoksessa ei voi käydä vessassa Oulussa, vaikka kyseessä olisikin verovaroin kustannettu laitos – "Hädässä olevaa ihmistä yleensä autetaan"
47
Kätilöliiton mukaan huoli synnyttäjien ja vauvojen turvallisuudesta on maanlaajuinen – "Arvostammeko me uusien lasten syntymää ja perheitä satsaamalla heihin?"
41
Pohjois-Pohjanmaan museon kellarikerros jouduttiin sulkemaan – tutkimuksissa löydettiin terveydelle vaarallisia rakennusmateriaaleja
34
"On vain ajan kysymys, milloin osastolla tapahtuu potilasvahinko" – Yle: Oysin kätilöt ovat huolissaan potilasturvallisuudesta ja kannelleet aville, vastuualuejohtaja kiistää väitteet
34
Merivesi voi nousta rajusti Perämerellä, merivartiosto varoittaa: "Näin kovat ennustukset ovat todella harvinaisia"
33
Puheenaihe: Keskittyykö uutismedia liikaa Suomessa? "Digitaalinen julkaisutoiminta syrjäyttää painettua mediaa, murros vaatii resursseja ja osaamista"
28
Suomen teillä kurvailee tuhansia alaikäisiä autoilijoita – 12 000 alle 18-vuotiasta sai viime vuonna poikkeusluvan, ja tuhansia hakemuksia on jonossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Etelä-Lapissa ja Keski-Lapissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Lapissa lumisateen vuoksi.

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta aluksi, tuulen nopeus puuskissa 25 m/s.
Maan etelä- ja itäosassa sekä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Etelä-Lapissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta yöllä ja aamulla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lounaistuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Marinin kallis vedätys

158 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi asuntojen arvo laskee koko suomessa?

kysykääpä itseltänne että missäpäin oulua haluaisitte asua, jos olisi varaa. Siellä eivät hinnat laske. Kaikki eivät näe... Lue lisää...
Sijaintisijainsijain...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image