Kaupallinen yhteistyö

Pohjois-Pohjanmaan usko kasvuun ei horju: Kero Hirsitalo Oy alkaa viedä hirsitaloja Kuusamosta Ruotsin Kiirunaan

PPY 14.10.2019 6:00
Anna Tilvis
Asiakkaiden ympäristötietoisuus on plussaa Kero Hirsitaloille, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Jukka Mursu yrityksen tulevaisuudennäkymistä. 

Pohjois-Pohjanmaan alueella pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymä on pysynyt samana kuin keväällä. Muutosta myönteiseen suuntaan on tapahtunut hieman odotuksissa henkilökunnan määrän suhteen. Työntekijöitä tarvittaisiin lisää.

Koko maassa pk-yritysten pahimpina kehittämisen esteinä nähdään kilpailutilanne, työvoiman saatavuus ja yleinen taloustilanne. Pohjois-Pohjanmaalla merkittävin este on työvoiman saatavuus ja toiseksi merkittävin on yritystoiminnan sääntely.

”Peräti 82 prosenttia yrityksistä toivoo työmarkkinajärjestelmän kehittyvän siten, että ne voisivat entistä enemmän sopia työpaikkakohtaisesti palkasta ja muista työehdoista”, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen sanoo.

Vaikka kustannusten uskotaan nousevat kuluvana vuonna, niin kasvuodotukset ovat edelleen hyvät. Yritysten kannattavuus on hyvällä tasolla ja tilauskannan osalta vain 15 prosenttia vastanneista uskoo, että tilauskanta pienenee.

Ulkomaanvienti alkaa

Pohjois-Pohjanmaalla uskoa kasvuun löytyy hieman enemmän kuin maassa keskimäärin. Sen sijaan viennin osuus liikevaihdosta näyttäytyy pienempänä kuin valtakunnallisesti.
Kuusamon Keronkylällä toimiva Kero Hirsituote Oy suuntautuu sekä kasvuun että ulkomaanvientiin.

Myynti- ja markkinointijohtaja Jukka Mursun mukaan yrityksen suhdannenäkymät ovat aika hyvät. Vienti Ruotsiin on alkamassa.

”Meillä on ollut kolme vuotta aiesopimus Kiirunaan. Nyt se lopultakin lähtee vetämään.”

”Me olemme ainoa suomalainen firma, joka pääsi mukaan aiesopimukseen. On ollut odottamista, mutta aika kevyesti kaikki on kuitenkin mennyt.”

Mursu toivoo, että liiketoiminta ulkomaille lähtee Ruotsin kautta ensin Eurooppaan ja miksei muuallekin.

”Suomalainen hirsirakentaminen on hyvässä maineessa, ja meillä on tuote kunnossa. Kunhan Ruotsi ensin handlataan, niin muutaman vuoden päästä muut maat voivat olla ajankohtaisia.”

Sekä yrittäjien odotukset että tilastotiedot osoittavat, että talouden kasvu on hyytymässä. Kero Hirsitaloissa suuntaudutaan kasvuun.

”Me olemme hyvinkin kasvuyritys. Kovaa kasvua ollaan hakemassa. Hirsirakentaminen on ottanut askelia eteenpäin viime aikoina.”

Ekotietoisuus vahvuutena

Työvoiman saatavuus koetaan ongelmaksi joillakin aloilla, mutta Kero Hirsitaloilla ongelmaa ei toistaiseksi ole ollut. Ruotsiin talot toteutetaan avaimet käteen -periaatteella.
Asiakkaiden ympäristötietoisuus on yritykselle plussaa. Puun ja sahatavaran alkuperä tiedetään ja pystytään kertomaan asiakkaalle. Yrityksen tuotteita ovat ekohirsi ja muoviton talo.

”Pölkky Oy tuottaa meille sahatavaran. Eriste tulee Norjasta ja sillä on sertifikaatti.”

Yrityksessä on ollut jo kymmenen vuotta käytössä some-markkinointi useilla eri kanavilla kotisivujen ohessa.

”Tämmöisellä alalla some pitää olla käytössä, koska talonvalmistajia on paljon ja alalla on kova kilpailu. Kuvat ovat tärkeitä. Kohta varmaan koko talo voidaan ostaa verkkokaupasta”, Mursu arvelee. Nyt verkkokaupat myyvät lähinnä piharakennuksia.

Pienten ja keskisuurten yritysten yritysbarometrin tulokset julkistettiin syyskuun alkupuoliskolla. Pohjois-Pohjanmaan alueella kyselyyn vastasi 352 yritystä.

MAINOS

Uutisvirta

20.11.
Postin työriitaan ei saatu keskiviikkona ratkaisua – PAU: keskeiset asiat yhä ratkaisematta
20.11.
Voitot kiersivät ravilegenda Pekka Korpea juhlakilpailussa – toisen juhlalähdön voittoon ajoi poika Janne Korpi
20.11.
Tähtitodistaja: Trump vaati Ukrainalta vastapalvelusta vierailusta Valkoiseen taloon
20.11.
Uutissuomalainen: Omistajaohjausministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista
20.11.
Kun professori Vesa Puuronen pyysi Mannerheimin kuvan poistamista kasvatustieteilijöiden kiltahuoneelta, oli lopputuloksena valtava myrsky
20.11.
Kaleva Live: 22-Pistepirkon Oulun-keikka keskiviikkona Tilaajille
20.11.
Pudasjärven lentokentän vuokrakiistan taustalla lukion ilmailulinjan oppitunnit – Suviseurojen järjestäjät odottavat oikeuden päätöstä lentokentän käytöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kovapalkkaisimmat ammattityöntekijät kuuluu ammattiliittoon. Nytkin itselleni maksetaan 25% enemmän kuin TES määrää. Amm... Lue lisää...
FAKTAA.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image